Saimaannorpilla oli onnistunut pesintävuosiMetsähallituksen toteuttamissa saimaannorpan pesälaskennoissa todettiin
57 poikasta. Se on huomattavasti parempi kuin viime vuonna, jolloin
poikasia syntyi vain 44 (kuusi kuolleina). Vuonna 2010 melkein kaikki
kuutit syntyivät alueella, jossa on voimassa vapaaehtoinen
verkkokalastusrajoitus.
Lue lisää >>
Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen: Suomen kehitysyhteistyö tukee luonnon monimuotoisuutta
Tänä vuonna
vietetään YK:n luonnon monimuotoisuuden teemavuotta. Suomen
kehityspolitiikassa painotetaan vahvasti luonnontaloudellisesti
kestävää kehitystä. Mitä tämä merkitsee luonnon monimuotoisuuden
kannalta?Suomella
on runsaasti suoraan luonnon monimuotoisuuden eli biodiversiteetin
säilyttämiseen liittyviä ohjelmia ja hankkeita. Lisäksi meidän kaikki
toimintamme luonnontaloudellisesti kestävän kehityksen edistämiseksi
tukee monimuotoisuuden säilymistä.
Lue lisää >>
Kestävää hyötyä Mosambikin metsistä
Mosambik on eteläisen Afrikan metsäisin maa. Tätä tärkeää luonnonvaraa uhkaavat tulipalot ja laittomat hakkuut. Suomen tuella maalle laaditaan uusia toimintatapoja, joilla metsiä voidaan hyödyntää kestävästi ja samalla myös suojella. Mosambikin kansallinen metsäohjelma on tarkoitus päivittää ajan vaatimusten mukaiseksi suomalaisten tukemassa metsäohjelmassa. Työ tehdään yhdessä Mosambikin metsäministeriön kanssa.
Lue lisää>>
Riston luontokoulu kutsuu katsomaan ja kuuntelemaan
Pitkän uran tehnyt toimittaja Risto Salovaara on YLE:n ainoa toimittaja, joka kulkee maastossa kuvaamassa luonto-ohjelmia televisioon. Hän on myös YLE:n ainoa tv-toimittaja, joka tekee luonto-ohjelmia kouluille. Risto Salovaara tuli YLE:n Koulu-tv:n toimittajaksi vuonna 1984. Siitä lähtien kuva- ja tietovarasto on paisunut kuin Roope Ankan rahasäiliö.
Lue lisää >>
Mikä on paras luontoteko?Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton (IUCN) Suomen kansallinen komitea etsii parasta luontotekoa Countdown-kilpailulla. Luontotekoa etsitään Suomessa nyt kolmatta kertaa. Tavoitteena on löytää organisaatio tai yksityinen ihminen, joka on kyennyt vuosien 2009 ja 2010 aikana omilla toimillaan turvaamaan luonnon elinvoimaisuutta.
Lue lisää>>
Luonnon monimuotoisuus Maailman kylässä -festivaaleilla Helsingissä Kaisaniemen puistossa järjestetään jo perinteiseksi muodostunut Maailma kylässä -festivaali kesän kynnyksellä 29.–30.5. Festivaalikävijälle on tarjolla niin musiikkia yli rajojen kuin tietoa maailman kulttuureista, luonnosta ja ympäristöstä. Luonnonsuojelukylä sijaitsee aivan Kansallisteatterin tuntumaan. Siellä eri tahot esittelevät luonnon monimuotoisuus teeman tiimoilta toimintaansa ja miten luonnon monimuotoisuuden säilymistä voidaan edistää.
Lue lisää >>