Tulosta
 

Suomalaisen luonnon juhlavuosi käynnistymässä

30.11.2016
  Sukella talveen logo
  
Suomen luonto saa itsenäisyyden juhlavuonna lahjaksi neljä yhdessä luontoon menemisen päivää. Ensimmäisenä Luonnon päivänä 4.2.2017 sukelletaan talveen.

Vuonna 2017 itsenäisyyden 100-vuotisjuhlan kunniaksi suomalaiselle luonnolle annetaan paras mahdollinen lahja: neljä Luonnon päivää, jolloin suomalaiset lähtevät yhdessä luontoon. Neljänä eri vuodenaikojen lauantaipäivänä ympäri Suomea järjestetään kymmenittäin tapahtumia, joiden lisäksi kuka tahansa voi järjestää oman luontoretken. Ensimmäinen Luonnon päivä koittaa 4.2.2017, jolloin talviseen luontoon sukelletaan avannoissa, laduilla ja revontuliretkillä. Tapahtumia voi etsiä ja ilmoittaa osaksi päivän ohjelmaa Luonnon päivien verkkopalvelussa osoitteessa www.luonnonpaivat.fi.
 
Luonnon päivien ympärille on kerääntynyt kymmenien organisaatioiden tekijäjoukko, johon kuuluu niin yksityishenkilöitä, kansalaisjärjestöjä, kaupunkeja kuin ministeriöitä. Tekijäjoukon kautta tavoitetaan peräti 1,5 miljoonaa suomalaista, ja mukaan mahtuu vielä uusiakin tekijöitä. Yhteistyötä koordinoi Metsähallituksen Luontopalvelut Suomi 100 -hankkeen rahoituksella. Hankkeen ohjausryhmän puheenjohtaja on ympäristöministeriö.

Eri Luonnon päivinä järjestettävien tapahtumien kirjo heijastelee tekijäjoukon laajuutta: luvassa on talviriehoja, luontoravintoloita, telttakyliä, kuin kuorokonsertteja, hiljaisuusretkiä ja nakupatikoita.

”Tärkeää on saada kaikki suomalaiset luontoon. Tämä voi tarkoittaa vaellusta pohjoisen erämaassa, makkaran paistoa kansallispuistossa, illallista mökkirannassa tai vaikka istahtamista puiston penkille kaupungissa”, kertoo Luonnon päivät -hankkeen projektipäällikkö Joel Heino Metsähallituksen Luontopalveluista.

 Talvireippailua
 Koskemattoman hankihiihdon riemua. Kuva Timo Veijalainen Metsähallitus.


Luonto juhlavuoden keskiössä

Luonnon päivät 2017 on virallinen Suomi 100 -ohjelmahanke, ja selvitysten mukaan suomalaiset haluavat juhlia itsenäisyyden merkkivuotta nimenomaan luonnossa. Yhdeksän kymmenestä suomalaisesta kokee luonnon ja maiseman kiinnostavimmaksi juhlavuoden ohjelman aiheeksi. Luonnon päivät tuovat luonnossa oleskelun positiivisia terveysvaikutuksia entistä laajempaan tietoisuuteen.

Tämän lisäksi Luonnon päivät keräävät ympärilleen lähettiläitä, jotka vievät luontoon ihmisiä, jotka siellä eivät niin aktiivisesti käy. Lähettiläiden mukana luontoon pääsevät niin kaupunkilaiset, perheet, vanhukset kuin maahanmuuttajatkin.

Neljä luonnon päivää

4.2. Sukella talveen. Talviluonnon syliin mennään maailman suurimmassa hiihtokoulussa, avantoon pulahtaen tai paksupyörällä pitkin hankia ajellen. Jos lumionnea ei ole, nautitaan kaamoksen väistymisestä viettämällä talvipiknik tulentekopaikalla.

20.5. Villiinny keväästä. Suomen syötävän puhtaasta luonnosta nautitaan pop up -laavuravintoloissa. Koululaisten maailman suurin luontoretkipäivä opettaa lapset luonnon ilmiöihin käytännön tasolla.

17.6. Rakastu kesäyöhön. Nukutaan yö ulkona aistit avoinna! Kansallispuistot, ihmisten takapihat ja jopa parvekkeet täyttyvät erilaisista majoitteista ja riippumatoista.

26.8. Juhli luontoa. Elokuun viimeisenä lauantaina vietetään perinteiseen tapaan Suomen luonnon päivää juhlavissa merkeissä. Maljat kohoavat Suomen luonnolle, liput vedetään salkoon, kuorot kajauttavat kansallispuistoissa ja juhlaillalliset katetaan luonnon helmaan.

Teksti: Jukka-Pekka Ronkainen Metsähallituksen luontopalvelut

Talvinen merinäkymy Hangon Högholmenilla 
 Talvipäivän kauneutta Hankoniemellä.  Riku Lumiaro Suomen ympäristökeskus.


Luonnon päivät verkossa ja somessa



Paluu etusivulle