Tulosta
 

Puolustushallinnon konferenssissa pohditaan raskaiden aseiden ympäristövaikutuksia

26.5.2015
  Panssariprikaati Leopard 2A4
  Puolustusvoimien panssariprikaati.
Kuva Puolustusvoimat

Järjestyksessään toinen Eurooppalainen puolustushallinnon ympäristökonferenssi järjestetään Helsingissä 9.–10. kesäkuuta. Konferenssin järjestävät yhteistyössä puolustusministeriö, puolustusvoimat ja Puolustushallinnon rakennuslaitos.

Puolustushallinnon ympäristökonferenssi on keskeinen eurooppalainen foorumi sotilasoperaatioiden, sotilasalueella tapahtuvien harjoitusten ja ympäristölle vaarallisten aineiden käytöstä aiheutuvien ympäristövaikutusten tiedonvaihdolle. Ensimmäinen puolustushallinnon ympäristökonferenssi järjestettiin vuonna 2013, jolloin osallistujia oli yli 100.

Konferenssiin on kutsuttu asiantuntijoita esittelemään alan uusia kehitys- ja tutkimustuloksia. Lisäksi konferenssissa käsitellään ympäristöpolitiikkaan, -johtamiseen ja -lainsäädäntöön liittyviä aiheita. Keskeisessä roolissa ovat erityisesti asiantuntijapuheenvuorot, joissa käsitellään monipuolisesti sotilaallisen toiminnan ympäristövaikutuksia ja niiden hallintaa.

Konferenssin tavoitteena on säilyttää laaja-alaiset kontaktit asiantuntijoiden välillä, jakaa tietoa ja edistää yhteisiä käytäntöjä ympäristövaikutusten huomioimisessa sotilaallista toimintaa”, kertoo erityisasiantuntija Matias Warsta puolustusministeriön yhdyskunta- ja ympäristöyksiköstä.

 Puolustusvoimat kenttäkanuuna 155 K 98   
  Kuva Puolustusvoimat 

Tämän vuoden pääteemaksi on valittu ”Parhaiden ympäristönsuojeluratkaisujen kehittäminen raskaiden aseiden ampuma-alueille”. Warstan mukaan on tarpeellista selvittää, millaisia mahdollisuuksia puolustusvoimilla on edelleen parantaa ympäristösuojelua raskaiden aseiden ampuma-alueilla. Tarpeet ovat vastaavia kaikissa Pohjoismaissa, joten teema on tärkeä myös Pohjoismaisen puolustusyhteistyön kannalta. Teeman keskeisimmiksi osa-alueiksi Warsta mainitsee ampumatoiminnan meluvaikutukset, vaikutukset maaperään ja vesistöihin sekä alueiden luontoarvoihin.

Ympäristö huomioitu Puolustushallinnossa

Ympäristökysymykset ovat nousseet luonnolliseksi osaksi kansainvälistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Ilmastonmuutos ja luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen vaikuttavat turvallisuusympäristöön maailmanlaajuisesti. Puolustusvoimissa tehdään jatkuvaa työtä ympäristönäkökulmien huomioimiseksi ja panostusta ympäristönsuojeluun on lisätty yhteiskunnan vaatimustason mukaisesti.

Puolustusvoimien alueiden sisällä on useita harjujen- ja rantojensuojelukohteita, Natura 2000 -alueita sekä muita luonnonsuojelualueita. Puolustusvoimat teettää vuosittain Metsähallituksen tuella luontoselvityksiä käytössään olevien alueiden luontoarvojen selvittämiseksi. Selvitetyt luontokohteet otetaan huomioon Metsähallituksen hoitosuunnitelmissa sekä puolustusvoimien harjoitustoiminnan suunnittelussa.
 
Usein muutokset biodiversiteetissä näkyvät kuitenkin vasta pitkän ajan kuluttua. Tutkimus- ja seurantatyön jatkuminen kartoitetuilla alueilla on hyvin tärkeää, sillä puolustusvoimien alueiden ainutlaatuisen luonnon reagointia maankäytön muutoksiin on vaikea ennustaa.

Teksti: Riina Siirtola, puolustusministeriö


Lisätietoja

erityisasiantuntija Matias Warsta, puh. 0295 140 454, etunimi.sukunimi@defmin.fi


Linkit

Takaisin etusivulle