Tulosta
 

Suomen luonnon päivä on yhteinen juhlapäivä

26.5.2015

 Suomen luonnon päivän logo 
Elokuun viimeisenä lauantaina 29.8.2015 juhlistetaan jälleen Suomen ainutlaatuista ja kaunista luontoa. Suomen luonnon päivää vietetään nyt kolmatta kertaa.

Viime vuonna järjestettiin yli 100 erilaista juhlatapahtumaa ympäri Suomea. Tapahtumia toivotaan tälle vuodelle lisää. Ideoinnissa vain mielikuvitus on rajana! Suomen luontoa voi juhlia kukin omalla tavallaan. Suosituimpia omatoimisen juhlimisen muotoja ovat retket. Piknik lähimetsään tai patikkaretki kansallispuistoon ovat molemmat oivallisia tapoja havainnoida kaikin aistein elokuisen luonnon monipuolisuutta.


Kaikille avoin koko Suomen juhlapäivä

Päivän päätapahtuma järjestetään tänä vuonna Suomen luontokeskus Haltiassa, Nuuksiossa. Päätapahtuma on monipuolinen luontotapahtumien kokonaisuus koko perheelle. Suomen luonnon päivä on Suomen luonnonsuojeluliiton, Suomen ympäristökeskuksen, Metsähallituksen sekä Biologian ja maatieteen opettajien liiton yhteishanke. Siinä on mukana yli 80 eri alojen toimijaa Martoista ministeriöihin. Päivän aktiivisena suojelijana toimii tasavallan presidentin puoliso, rouva Jenni Haukio.

Suomen luonnon päivää edeltää koululaisviikko, jolloin jokainen koulu ja päiväkoti voi juhlistaa Suomen luonnon päivää omalla tavallaan ja tyylillään, vaikkapa retkellä lähimetsään, eläytymällä päivän ajan eläimiksi tai kuvittamalla oman lempipaikkansa. Materiaalia oman tapahtuman ideointia varten on koottu verkkoon Suomen luonnon päivän sivuille. Apua tapahtumien toteutukseen saa esimerkiksi 29 luontokeskuksesta ympäri maan.

Suomen luonnon päivänä tapahtumia on ympäri Suomen. Tänä vuonna tiedossa on muun muassa satupolkuja, talkoita ja avoimien ovien tilaisuuksia, jokaiseen makuun jotakin. Geologian ihmeisiin pääsee tutustumaan syvemmin samaan aikaan järjestettävillä Geologian päivillä Hollolassa. Päivän viettoon olennaisesti kuuluville retkille lisäpontta antaa se, että Suomen luonnon päivänä vietetään myös Retkipäivää. Tapahtumat tulevat löytymään suomenluonnonpaiva.fi -sivuilta. Jokainen voi myös suunnitella päivään ikioman tapahtumansa!

 Lapset uimassa  
  Kuva Juha Laaksonen
 

Suomen luonnon päivän tapahtumat kartalle

Jos haluat lisää näkyvyyttä ja osallistujia omaan juhlapäivän tapahtumaasi, voit ilmoittaa tapahtumasi Suomen luonnon päivän sivustolla. Uutena yhteistyökumppanina mukana on suosittu verkkojulkaisu Retkipaikka, joka tarjoaa karttapalvelun Suomen luonnon päivän verkkosivujen käyttöön. Touko-kesäkuun aikana sivustolle tulee karttasovellus, johon tapahtumat koko Suomen alueella kootaan. 

Nostetaan taas elokuussa lippu salkoon Suomen luonnon kunniaksi!

teksti: Minna Pekkonen, Suomen ympäristökeskus ja Raija Savikko, Suomen luonnonsuojeluliitto


Lisätiedot

projektikoordinaattori Raija Savikko, Suomen luonnonsuojeluliitto, puh. 040 6615477,  etunimi.sukunimi@sll.fi

viestintäpäällikkö Matti Nieminen, Suomen luonnonsuojeluliitto, puh. 050 564 2283,  etunimi.sukunimi@sll.fi

suunnittelija Minna Pekkonen, Suomen ympäristökeskus, puh. 0295 251 779, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

viestintäkoordinaattori Jukka-Pekka Ronkainen, Metsähallituksen luontopalvelut, puh. 040 767 1721, etunimi.sukunimi@metsa.fi

Linkit


Takaisin etusivulle