Tulosta
 

Suomen luontoa juhlitaan elokuussa

13.2.2013
 Suomen luonnon päivän logo
Suomen luonnon päivä järjestetään ensimmäisen kerran lauantaina 31.8.2013. Sen järjestävät Suomen luonnonsuojeluliitto, Suomen ympäristökeskus, Metsähallituksen luontopalvelut sekä Biologian ja maatieteen opettajien liitto BMOL sekä lisäksi mukana on toimijoita laajalla rintamalla Martoista ministeriöihin.

Päivän tarkoituksena on suunnata katseet kauniiseen suomalaiseen luontoon, saada ihmiset liikkeelle ja jakamaan luontokokemuksiaan. Suomen luonnon päivä kiteytyy ajatukseen juhlistaa ainutlaatuista luontoamme, oivaltaa sen terveyttä ja hyvinvointia edistävä vaikutus ja vaalia sen tuomaa iloa. Ihmiset pyritään havahduttamaan luontomme tuottamien palveluiden tärkeydestä, sillä ilman puhdasta vettä, ruokaa tai ilmaa emme voi elää.

Suomen luonnon päivänä järjestetään retkiä ja tapahtumia eri puolilla Suomea. Esimerkiksi Metsähallituksen luontokeskuksissa järjestetään Suomen luonnon päivän tapahtumia Saaristomereltä Tunturi-Lappiin. Päivän päätapahtuma järjestetään Suomen luontokeskus Haltiassa Nuuksiossa.

Kohderyhmänä 2 miljoonaa suomalaista

Suomen luonnon päivän tavoitteen on saada mukaan kaikki ne suomalaiset, jota luontomme kiinnostaa tavalla tai toisella. Ihmiset voivat osallistua päivän viettoon haluamallaan tavalla ja jakaa kokemuksiaan verkossa tai sosiaalisessa mediassa. Suomen luonnon päivän eräs tärkeimmistä kohderyhmistä ovat koululaiset, joille tarjotaan mahdollisuus osallistua päivän viettoon Suomen luonnon päivää edeltävällä viikolla.

Elokuun viimeinen viikonloppu on retkeilylle varsin otollinen ja houkutteleva. Loppukesän ja alkusyksyn taitekohta tarjoaa luonnon antimia avosylin. Retkeilyä voi järjestää niin marjastuksen kuin sienestyksen parissa, bongailla etelään paluumuuttavia lintuja, käydä nauttimassa kesän viimeisistä uintiretkistä tai järjestää luontopolku lempimetsään.

Suomen luonnon päivä tarjoaa yrityksille

Mahdollisuuden olla mukana luomassa uutta suomalaista kansanperinnettä, sillä Suomen luonnon päivästä on tarkoitus tehdä virallinen liputuspäivä. Kampanja on viestintäpainotteinen, joten se tarjoaa mukaan lähteville yrityksille näkyvyyttä ja markkinointia.

Suomen luonnon päivänä monipuolisesta luonnostamme nautitaan iloisin ja reippain mielin.


Lisätietoja päivästä antavat

Viestintäasiantuntija Riku Lumiaro, Suomen ympäristökeskus, puh. 040 509 8654, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Viestintäpäällikkö Matti Nieminen, Suomen luonnonsuojeluliitto, puh. 050 564 2283,
etunimi.sukunimi @sll.fi

Takaisin etusivulle