Suomen luonnon talvi

Lauttasaari tammikuu 2007

Muutaman vuoden näytti jo siltä, että ilmastonmuutos selätti talven ainakin eteläisessä Suomessa. Talvella 2007/2008 ei juuri koettu pakkaspäiviä etelärannikolla ja pysyvää lumipeitettä ei syntynyt lainkaan. Siitä hyötyivät monet eläimet ja kasvit, mutta oli siitä myös niille haittaakin. —Tammikuussa nähtiin punarintoja, töyhtöhyyppiä ja niittykirvisiä. Karhut heräilivät talviuniltaan ja maakiitäjäiset kuoriutuivat keskellä talvea. Monen siilin talvehtiminen epäonnistui ja ne kuolivat talvispesiinsä. Helmikuussa maasta nousi esiin tulppaaneita ja suppilovahveroita sekä leppä kukki.
 
Luminen talvi kuuluu kuitenkin olennaisesti luontomme vuodenkiertoon. Lumipeitteestä on sekä hyötyä että harmia. Lumi on tehokas lämmön eriste, joka suojaa kasveja ja eläimiä pakkasilta. Lähellä maanpintaa lämpö- ja kosteusolot ovat tasaisemmat ja lämpötila pysyy useimmiten lähellä nollaa. Pakkasvaurioiden lisäksi lumi suojaa kasveja liialta kuivumiselta ja liian voimakkaalta valolta. Useat talvivihreät kasvit muodostavat syksyllä uusia lehtiä, jotka ovat erityisesti sopeutuneet talven olosuhteisiin. Tällaisia kasveja ovat muun muassa ahomansikka, nurmilaukka ja syysvehnä.

Hankoniemi tammikuu 2010

Kasvit lepäävät talvella, joka on monelle pohjoiselle lajille erityisen tärkeätä. Putkilokasvien maanpäälliset osat lakastuvat ja lehtipuut pudottavat lehtensä. Lepotila on varsin syvä, jonka vuoksi puiden kasvu ei käynnisty lauhojen jaksojen aikana. Puiden vuosirytmiin vaikuttavat niin perintö- kuin ympäristötekijät. Esimerkiksi eteläsuomalainen mänty reagoi päivän pituuden ja lämpötilan muutoksiin aivan erilailla kuin pohjoissuomalainen.

Pohjoiset lajit ovat sopeutuneet lumeen

Eläinten kannalta pohjoinen talvi on ennustettava. Se tulee suunnilleen samoihin aikoihin ja normaalisti se on pitkä ja kylmä. Lajit ovat sopeutuneet talveen eri tavoin. Jotkin lajit pysyttelevät hengissä kesällä piilottamiensa ruokavarastojen turvin, kuten orava tai pähkinähakki, toiset taas varastoivat ruumiiseensa vararasvaa syömällä itsensä kylläisiksi ennen talven tuloa ja osa vaipuu horrokseen tai talviuneen.

Siili, lepakot ja matelijat vaipuvat talveksi horrokseen. Tällöin niiden elintoiminnot hidastuvat huomattavasti, ruumiinlämpö laskee ja sydämenlyönnit ja hengitys lähes pysähtyvät. Tässä olotilassa ne kuluttavat vain vähän energiaa. Karhu, mäyrä ja supikoira puolestaan nukkuvat talviunta. Talviuni poikkeaa horroksesta siten, että ruumiinlämpö laskee vain vähän ja elintoiminnotkin hidastuvat vain hieman. Talviunen etu on se, että ulkoisen häiriön sattuessa eläin saavuttaa toimintakyvyn varsin nopeasti. Mikäli sulamisvesiä valuu karhun talvipesään, se vaihtaa pesää, kun siili puolestaan saattaa jäätyä kuoliaaksi.

Etelä-Suomessa metsäkauriit ovat oppineet käyt- tämään ulkoiluteitä ja jopa jalkakäytäviä hyödykseen lumisina talvina 2010 ja 2011.

Talvella aktiivisten nisäkkäiden osalta erityisen tärkeätä on se, miten ne ovat sopeutuneet lumessa liikkumiseen ja talviaikaiseen ravinnon hankintaan. Hirvellä ja metsäpeuralla on pitkät jalat ja suuret sorkat, jotka mahdollistavat paksussakin lumessa liikkumisen. Sen sijaan kauriilla on lyhyemmät jalat ja terävät sorkat. Metsäkauris ja villisika ovatkin pulassa silloin, kun lumipeitteen paksuus on yli 50 cm, jolloin niiden liikkuminen rajoittuu vain suppealle alueelle. Tällöin niiden ruuan saanti vaikeutuu huomattavasti ja ne ovat helpommin petojen löydettävissä. Ilves osaa varsin taidokkaasti hyödyntää kauriiden talvikeskittymien suoman saalistusmahdollisuuden.

Hirvi ja metsäjänis ovat myös fysiologisesti sopeutuneet talviravintoon. Niiden mikro-organismien koostumus ruuansulutuksessa muuttuu niin, että ne voivat talvella käyttää ravintonaan puita, pensaita ja varpuja. Metsäjäniksen ravinnonkäytössä on myös se erikoisuus, että se syö osan ulosteestaan, ns. pehmeät papanat. Näin metsäjänis siirtää umpisuolesta erittyvää ruoansulatusentsyymiä mahalaukkuun ja saa syömästä ravinnosta kaiken energian käyttöönsä. Hirvi ja metsäjänis eivät ole millään tavoin talviruokinnasta riippuvaisia, kuten valkohäntäkauris. Lisäksi metsäjäniksen valkoinen ja paksu talvikarva sekä lumikenkä ovat mainioita sopeumia talveen.

Linnut muuttavat tai palelevat

Suurin osa maamme linnuista on muuttolintuja. Ne muuttavat syksyllä etelää tai kaakkoon. Karaistuneemmat linnut, kuten haahkat, allit ja laulujoutsenet talvehtivat eteläisellä Itämerellä, leutoina talvina myös pohjoisella Itämerellä. Hyönteissyöjät, kuten sirittäjät tai pajulinnut lentävät aina trooppiseen Keski-Afrikkaan saakka. Kauimmaksi muuttaa lapintiira, joka viettää pohjoisen talven Etelämantereen ja Etelä-Afrikan rannikon kesässä.



Kaikki linnut eivät kuitenkaan muuta, sillä muuttaminen on raskasta ja myös vaarallista. Moni lintu uupuu kesken matkan ja etenkin merten ja Saharan ylittäminen koituu monen linnun kohtaloksi. Esimerkiksi hippiäinen on laji, joista osa muuttaa Eurooppaan ja osa jää talvehtimaan Suomeen. Sääoloista riippuu, kummalla ryhmällä menee paremmin. Mikäli talvi on ankara, jopa 90 prosenttia Suomeen jääneistä hippiäisistä saattaa kuolla.

Kovilla pakkasilla linnut ja nisäkkäät voivat lisätä lämmön tuotantoaan lihasvärinällä. Se kuitenkin kuluttaa energiaa, joten lyhyen talvipäivän aikana on löydettävä riittävästi ravintoa. Myös höyhenten pörröttäminen ja pään laittaminen siiven alle vähentää lämmönhukkaa. Tiaiset voivat myös alentaa kymmenellä asteella ruumiinlämpöään säästääkseen energiaa.

Ankaraan talveen menehtynyt nuori kyhmy- joutsen Suomenladella maaliskuussa 2005.

Meillä talvehtivat linnut, kuten viherpeippo, punatulkku ja keltasirkku, vierailevat mielellään lintulaudoilla, kun ravinnon löytäminen luonnosta on vaikeaa. Linnut myös hakevat lämpöä rakennuksien suojasta, naakka, kesykyyhky ja mustarastas yöpyvät usein katonharjateiden koloissa ja muissa vastaavissa paikoissa. Sini- ja talitiainen puolestaan viettävät yönsä linnunpöntön suojassa.


Tulevaisuuden talvet

Talvet ovat leudompia jatkossa. Ilmastomallien ennusteiden mukaan sadan vuoden kuluessa Lapin lumipeiteaika lyhentyy parilla kuukaudella ja Etelä-Suomessa lumista aikaa on runsaan kuukauden verran. Myös lumen laatu muuttuu: lumi tulee olemaan tiheämpää, suurikiteisempää ja lähempänä sulamislämpötilaa keskitalvellakin. Yhä suurempi osa lumesta on märkää ja jäistä.

Lumen laadusta ja määrästä ovat erityisesti riippuvaisia porot ja kanalinnut. Lämpötilan nousu lisää alkutalvella syntyvää jääkerroksen todennäköisyyttä. Se heikentää porojen vasomistuottoa ja kanalintuja saattaa kuolla jääkerroksen alle kieppiin. Lumen väheneminen vaikeuttaa kanalintujen kiepissä yöpymistä. Kieppi tarjoaa suojaa niin kylmyydeltä, lintu säästää energiaa 30–50 prosenttia lajista riippuen, kuin pedoilta. 

Lumeton maa altistaa myös metsäjäniksen saalistukselle. Valkoinen jänis on kuin huutomerkki tummassa maastossa. Tuoreimmassa Suomen lajien uhanalaisuusarvioinnissa jänis luokiteltiin vaarantuneeksi. Lumettomuuden lisäksi yhtenä syynä on kilpailu kookkaamman rusakon kanssa. Se hyötyy leudoista talvista ja näin osaltaan syrjäyttää metsäjäniksen tieltään. Myös kaniini on hyötynyt Etelä-Suomen leudoista talvista 2000-luvulla ja laajentanut voimakkaasti levinneisyysaluettaan pääkaupunkiseudulla ja sen lähialueilla.

Teksti ja kuvat Riku Lumiaro



Paluu etusivulle