Tulosta
 

Kansainvälinen metsien vuosi avattiin — Metsälaki uudistuu

18.2.2011
Kansainvälisen metsien vuoden logoKansainvälinen metsien vuosi 2011 avattiin juhlavissa merkeissä Säätytalolla tammikuussa. Ministeri Anttila toi avauspuheenvuorossaan esille Suomen roolin kestävän metsätalouden edistäjänä. Metsien kestävä käyttö luo hyvinvointia niin kehittyneissä, kuin kehittyvissäkin talouksissa. Anttilan mukaan Suomessa metsät tarjoavat jatkossakin hyvinvointia, mikäli metsäala ryhtyy rohkeasti kehittämään alaa.

Professori Markku Kanninen kuvasi puheenvuorossaan globaalia metsäalan toimintaympäristöä. Toimintaympäristön nopeat muutokset aiheuttavat haasteita metsäpolitiikalle, mutta myös korostavat metsien merkitystä.

Kannisen mukaan oman osaamisen brändääminen on edellytys suomalaiselle metsäalan osaamisen ja palvelujen viennille. Perinteisen teknisen osaamisen rinnalle on nousemassa tarve luonnonvarojen hallintaa sekä sosiaalisia ja yhteiskunnallisia kysymyksiä tarkastelevaan osaamiseen. Suomalaisten vahvuus onkin luonnonvarojen kestävän käytön osaamisessa. Meiltä kuitenkin puuttuu edelleen kyky myydä ja markkinoida omaa osaamistamme.

Yhdistyneet Kansakunnat on julistanut vuoden 2011 kansainväliseksi metsien vuodeksi. Vuoden teema on Metsät ihmisille - Forests for People. Kansainvälisen metsien vuoden taustalla on neljä globaalia poliittista tavoitetta:

1.    metsäkadon pysäyttäminen,
2.    metsien tuomien taloudellisten, yhteiskunnallisten ja ympäristöetujen lisääminen,
3.    kestävästi hoidettujen metsien pinta-alan kasvattaminen
4.    ja sitä edistävien taloudellisten resurssien liikkeelle saaminen.

Suomen panos Kansainväliseen metsien vuoteen 2011 painottuu Metsä puhuu -hankkeeseen, jonka tavoitteena on lisätä ymmärrystä metsien ja niiden käytön merkityksestä. Kansainvälisen metsien vuoden avajaistilaisuudessa puhunut viestinnän suunnittelija Hannes Mäntyranta luovutti Metsä puhuu -hankkeen Suomen metsäyhdistykseltä koko metsäalan yhteiseksi omaisuudeksi ja viestinnän työkaluksi.

Metsälaki uudistuu − lisää vaihtoehtoja metsänkäsittelyyn

Tulevaisuudessa metsänomistajille on tarjottava enemmän vaihtoehtoja metsiensä käsittelyyn ja heidän tavoitteensa on huomioitava paremmin. Metsänkäsittelymenetelmien monipuolistamista miettinyt työryhmä luovutti raporttinsa maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttilalle 19.1.

Talvista havumetsääTyöryhmä ehdottaa, että metsälaki ja -asetus sekä suositukset uudistetaan ja selkiytetään siten, että otetaan paremmin huomioon metsänomistajien metsien hoidolle asettamat tavoitteet ja samalla lisätään metsänomistajien päätösvaltaa. Myös metsälakiin ja -asetukseen sisältyvää metsien käsittelyä koskevaa yksityiskohtaista säätelyä tulee vähentää.

Työryhmän puheenjohtajana toiminut ylijohtaja Juha Ojala arvioi työryhmän linjauksia erinomaiseksi pohjaksi metsälain muutoksille.

− Työryhmä työskenteli todella aktiivisesti ja yksimieliset linjaukset syntyivät keskustelujen pohjalta. Työryhmän ilmapiiri oli avoin ja hyvin keskusteleva, hän sanoo.

Aineettomat arvot taloudellisten tavoitteiden rinnalla

Metsänkasvatuksen aineettomat arvot ovat nousseet yhä enemmän taloudellisten tavoitteiden rinnalle. Merkittävä osa metsänomistajista painottaa metsien hoidossa myös virkistyksellisiä, luonnonsuojelullisia ja maisemallisia näkökohtia. Sen ohella osa metsänomistajista edellyttää sijoitukselleen ja investoinneilleen nykyistä suurempaa taloudellista tuottoa. Myös yhteiskunnan muut arvot ja tavoitteet, jotka liittyvät uusiutuvien luonnonvarojen hyödyntämiseen ja muihin ekosysteemipalveluihin ovat muuttuneet.

Työryhmän ehdotuksiin sisältyy mm. seuraavia asioita:
•    metsien käytön kestävyyden varmistava uudistamisvelvoite säilytetään ja tarkistetaan,
•    uudistamiskypsyyttä koskevaa säätelyä väljennetään tai siitä luovutaan ja muutoksen vaikutuksia taloudelliseen, ekologiseen ja sosiaaliseen kestävyyteen arvioidaan ja seurataan tiiviisti,
•    eri-ikäisrakenteinen metsänkasvatus ja pienaukkohakkuut hyväksytään metsänkäsittelymenetelminä,
•    metsänomistajille tarjotaan heidän tavoitteitaan tukevia metsänkäsittely- ja suojeluvaihtoehtoja,

Työryhmä ehdottaa, että sen esittämät linjaukset toteutetaan ja ministeriö käynnistää lainsäädäntötyön sekä muut tarvittavat toimenpiteet yhteistyössä alan muiden toimijoiden kanssa vuonna 2011.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä

ylijohtaja Juha Ojala, puh. 050 413 55 15, etunimi.sukunimi@mmm.fi
suunnittelija Anniina Kostilainen, puh. 040 351 90 91, etunimi.sukunimi@mmm.fi


Paluu etusivulle