Tulosta
 

"Luonnon puolesta - ihmisen hyväksi"-strategia remonttiin

18.2.2011
Nagoyna kokouksen logoNagoyan lokakuisen biodiversiteettikokouksen päätökset otetaan tänä keväänä Suomessa tarkkaan syyniin. Parhaillaan käynnistetään luonnon monimuotoisuusstrategian ja toimintaohjelman tarkastamista, jotta ne vastaisivat kansainvälisesti sovittuja päämääriä. Nykyinen kansallinen strategia ja toimenpideohjelma hyväksyttiin valtioneuvoston periaatepäätöksellä vuonna 2006, ja ne kattavat vuodet 2006–2016.

Edessä oleva työ on erittäin tärkeä. Tavoitteena ei nimittäin ole vähempää kuin saada Suomeen linjaus, jota noudattamalla luonnon monimuotoisuuden väheneminen pysähtyy vuoteen 2020 mennessä.

Strategiatyötämme raamittaa myös EU, joka vuosi sitten uudisti omat tavoitteensa luonnon monimuotoisuuden suojelusta ja kestävästä käytöstä. Myös unionitason tähtäimessä on pysäyttää luonnon monimuotoisuuden kato vuoteen 2020 mennessä. EU myös edisti Nagoyassa voimakkaasti kunnianhimoisen ja realistisen strategisen suunnitelman laatimista. Osaksi tämänkin vuoksi jäsenmailla on erityinen vastuu siinä, miten se vie kokouksen päätökset omaan toimintaansa.

Tehdyt ja tekemättömät toimet luupin alla

Nagoyassa sovittiin viidestä strategista päämäärästä, joita kohti pyrkimällä luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen tulisi saada globaalisti kuriin. Niille sovittiin kaikkiaan 20 alatavoitetta, joita noudattamalla päämääriin tulisi päästä. 
Suomessa tulemme vertaamaan strategiaamme näihin uusiin linjauksiin. Luupin alla on myös se, mitä on jo tehty, mitä on vielä tekemättä sekä se, mitä kokonaan uusia toimia kenties tarvitaan. 
On paikallaan korostaa, että kyseessä on todellakin tarkistus. Strategiaa ja toimintaohjelmaa ei siis kirjoiteta kokonaan uusiksi. Aikajanaa kuitenkin venytetään vuoteen 2020.

Ei vain harvoille ja valituille!

 Iltatunnelmia Nagoyassa. Kuva Matti Nummelin
  Nagoyan iltatunnelmia
Strategian tarkistuksen keskiössä on Suomen biodiversiteetti-seurantaryhmä. Ryhmä on laajapohjainen, ja sen jäsenten asiantuntemus ja sitoutuneisuus luonnon monimuotoisuuden eteen tehtävään työhön on huippua.
Viranomaisvetoinen strategiatyö herättää vain harvoin ”kansan syvien rivien” mielenkiinnon. Olemme kuitenkin päättäneet yrittää. Toiveena on saada myös aivan uusia ihmisryhmiä tietoisiksi ja kiinnostumaan luonnon monimuotoisuuden eteen tehtävästä työstä. Siksi kaavailuissa on sosiaalisen median hyödyntäminen - tavalla tai toisella. 

Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, valtioneuvosto hyväksyy tarkistetun strategian vuoden 2011 loppuun mennessä. Ja luonnon monimuotoisuuden hupeneminen todellakin pysähtyy viimeistään vuonna 2020.

Teksti Ilkka Heikkinen ja Katja Huumo
Kuvat  Ilkka Heikkinen ja Matti Nummelin


Lisätiedot

Neuvotteleva virkamies Ilkka Heikkinen, puh. 040 506 1172, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
Tiedottaja Katja Huumo, puh. 050 567 5381, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi


Paluu etusivulle