Tulosta
  22.3.2012

Suomalainen vesiosaaminen näkyvästi esillä kuudennessa Maailman vesifoorumissa

 

 Suomen paviljonki. Kuva: Maria Arola.

Suomi osallistui Marseillessa 12.-17.3.2012 ensimmäistä kertaa omalla näyttelypaviljongilla, järjestyksessä kuudenteen, Maailman vesifoorumiin (World Water Forum). Kolmen vuoden välein järjestettävä maailman suurin vesialan tapahtuma sisältää konferenssin lisäksi näyttelyitä ja ministeritasoisen neuvottelukierroksen. Poliittisen prosessin tuotteena syntyi globaaliin vesipolitiikkaan kantaa ottava loppuasiakirja.

Suomalainen vesiosaaminen näyttävästi esillä omalla paviljongilla

Suomen 80-neliöisessä paviljongissa nostettiin pääteemoiksi vesiturvallisuus ja kumppanuudet. Teemojen mukaisia tapahtumia järjestettiin lähes päivittäin ja ne houkuttelivat paviljongille runsaasti yleisöä. Puolitoistatuntiset paneelikeskustelut pureutuivat vesihuoltoon, vesistöjen kunnostukseen sekä rajavesistöjen käytön ja suojelun edistämiseen kehitysyhteistyössä ja kansainvälisin sopimuksin. Suomalaiset asiantuntijat olivat mukana myös useissa virallisen ohjelman tilaisuuksissa. Esimerkiksi rajavesistöyhteistyöstä oli pyydetty Suomesta puheenvuoroja muiden järjestäjien tilaisuuksiin.

Poliittinen prosessi on jatkumo

Tämänvuotisen poliittisen prosessin juuret ovat edellisissä Maailman vesifoorumeissa. Konferenssiviikolla valmistunutta loppulauselmaa valmisteltiin kahdessa ministeritason kokouksessa. Syntyneessä loppuasiakirjassa nousivat esille erityisesti rajavesiyhteistyö, veden asema kaikille kuuluvana globaalina ihmisoikeutena, vedenkulutusta havainnollistava vesijalanjälki, veden osa vihreässä taloudessa sekä ekosysteemipalveluiden maksullisuus ja kehitysmaille annettava tuki. Asiakirjaa voidaan pitää askeleena valmistauduttaessa kesäkuussa pidettävään Rio+20 -huippukokoukseen.

Vesifoorumi keräsi monipuolisen ja suurilukuisen yleisön

Marseillessa viikon aikana pidetyssä tapahtumassa oli osallistujia yli 35 000 yhteensä 173 eri maasta. Paikalla oli niin tutkijoita, järjestöjä, yrityksiä kuin virkamiehiäkin. Korkeimman tason valtioedustuksesta vastasivat Ranskan pääministeri François Fillon ja Monacon prinssi Albert II. Suomesta tapahtumaan osallistui ympäristöministeriön valtiosihteeri Katariina Poskiparran johtaman seitsenhenkisen virallisen delegaation lisäksi parikymmentä asiantuntijaa eri organisaatioista. Seitsemäs Maailman vesifoorumi järjestetään vuonna 2015 Etelä-Korean Daegussa.

Lisätietoja:

Suunnittelija Maria Arola, Suomen ympäristökeskus SYKE, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Paluu etusivulle