Tulosta
  22.3.2012

Verkostoitumalla kohti tehokkaampia vesistökunnostushankkeita

 

 Valtakunnallisen vesistökunnostusverkoston avajaisseminaari keräsi runsaasti osallistujia. Kuva: Pia Rotko.

Valtakunnallisen vesistökunnostusverkoston toiminta käynnistyi lähes 150 osallistujan seminaarilla SYKEssä 26.1.2012. Tilaisuudessa ideoitiin verkoston ja sen toiminnan tulevaisuutta. Tärkeimmäksi tavoitteeksi lähes 60 organisaation edustajat nostivat vuorovaikutteisuuden lisäämisen eri kunnostustoimijoiden välillä.

Vuosittainen seminaari ja vesistötyyppien alaryhmien tapaamiset

Avajaisseminaarin saavuttaman suosion johdosta vesistökunnostusverkoston seminaarista päätettiin tehdä vuosittainen tapahtuma. Seuraava valtakunnallinen seminaari järjestetään vuonna 2013. Eri vesistötyyppien kunnostuksiin on lisäksi suunnitteilla alaryhmiä, kuten järviryhmä ja puroryhmä.

Parhaat kunnostukset, ajankohtaiset tapahtumat ja keskustelut verkossa

Verkoston nettipalveluun kerätään erityyppisiä kunnostushankkeita edistämään parhaiden kunnostuskäytäntöjen leviämistä. Nettipalvelun kautta voit ilmoittaa oman vesistösi kunnostushankkeen esimerkiksi myös muille! Lisäksi sivustolta löytyvät tapahtumakalenteri, lista kunnostusyhdyshenkilöistä sekä keskustelufoorumi, jonka kautta kukin lukija voi esittää vesistöjen kunnostukseen liittyviä kommentteja ja/tai kysymyksiä.

Valtakunnallinen vesistökunnostusverkosto kokoaa toimijat yhteen

Verkosto on yksi vesien kunnostustyöryhmän loppuraportissa nimetyistä tavoitteista. Sen toimintaa kohtaan on asetettu runsaasti toiveita ja odotuksia. Päätavoitteena on koota yhteen kaikki järvien, jokien, purojen ja merenlahtien kunnostustoimijat: asiantuntijat, tutkijat, suunnittelijat, kunnostajat, urakoitsijat ja vapaaehtoistyönä vesistöjen kunnostuksia toteuttavat tahot. Jo vuosikymmeniä jatkunutta yhteistyötä on syytä laajentaa ja tiivistää, jotta erityisesti paikallisesti merkittävien vesistökohteiden kunnostusta voidaan edistää nykyistä paremmin.

Lisätietoja:

Suunnittelija Maria Arola, Suomen ympäristökeskus SYKE, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Tutkija Auri Sarvilinna, Suomen ympäristökeskus SYKE,  etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Paluu etusivulle