Tulosta
  15.12.2015

Asukkaat halukkaita maksamaan Lappeenrannan pohjavesien turvaamisesta

 
 Kuva: Mirjam Orvomaa
Yli puolet Lappeenrannan asukkaista haluaa maksaa vähintään 0,50 euroa kuukaudessa puhtaan pohjaveden turvaamisesta. Arvio perustuu vuoden 2014 lopulla tehtyyn kyselyyn, jossa maksuhalukkuutta pohjavesien turvaamiseksi selvitettiin ensimmäistä kertaa.  

Maksuhalukkuuden arviointia varten kyselyssä esitettiin kuvitteellinen tulevaisuuden kuva, jossa suojelutoimien rahoittamiseksi perustettaisiin kuudeksi vuodeksi pohjavesienhoitosäätiö. Rahoituksen avulla pohjavesimuodostumien olosuhteet selvitettäisiin mahdollisimman hyvin, ja kaikki tarvittavat suojelutoimenpiteet toteutettaisiin.

Yli puolet vastaajista ilmoitti haluavansa varmasti tai melko varmasti maksaa kuvitteelliselle säätiölle vähintään 0,50 euroa kuukaudessa. Vastaajat olisivat valmiita maksamaan keskimäärin 20 euroa vuodessa kuuden vuoden ajan. Kokonaishyödyn arvo alueen pohjavesien turvaamisesta olisi noin miljoona euroa vuodessa. 

Paperinen kyselylomake lähetettiin yli 800:lle Lappeenrannan asukkaalle ja vastausprosentti oli 38.

Riittävän ja laadukkaan pohjavesivarannon turvaaminen myös tuleville sukupolville koettiin erittäin tärkeäksi ja pohjavesien suojelua pidettiin yhtenä yhteiskunnan tärkeimmistä tehtävistä. Puolet vastaajista oletti pohjaveden tilan paremmaksi kuin kyselyn kartassa osoitettiin, sillä vastaajat olivat erittäin tyytyväisiä talousvetensä laatuun.

Kysely herätti pohtimaan ja välitti tietoa

Kysely ja sen mukana saatu uusi tieto herätti vastaajia pohtimaan pohjavesien suojelutarvetta. Lisääntynyt tieto pohjavesistä lisäsi myös vastaajien halukkuutta maksaa pohjavesien suojelusta. Kysely voikin olla arvokas tiedonvälittämisen tapa niin vastaajien kuin tutkijoidenkin suuntaan.

Tulokset löytyvät raportista

Tutkimus toteutettiin osana ympäristö- ja maa- ja metsätalousministeriön rahoittamaa VEARME-hanketta. Raportti ”Asukkaiden halu turvata Lappeenrannan pohjavesien hyvä tila - kyselytutkimuksen tulokset” löytyy  ymparisto.fi-palvelusta: Vuoksen vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelma ja taustaselvitykset

Teksti ja lisätietoa:

Tutkija Sari Väisänen ja tutkija Hanna Hentilä, Suomen ympäristökeskus, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi


Paluu etusivulle