Tulosta
  19.10.2016

Järvien rehevöityminen vähentää terveydelle välttämättömien rasvahappojen määrää kaloissa

 
 Kuva: Riku Lumiaro
Tutkijat ovat ensimmäistä kertaa osoittaneet, että järvien rehevöitymisellä ja tummumisella on merkittävä heikentävä vaikutus niistä pyydettyjen ahventen laatuun ihmisravintona. Kirkasvetisten ja niukkaravinteisten järvien kookkaissa ahvenissa on 1,5–1,9 kertaa enemmän ihmisen terveydelle välttämättömiä omega-3 rasvahappoja kuin ruskeavetisten tai rehevien järvien ahvenissa.

Suomen Akatemian rahoittama TERLA-konsortio on tutkinut vuosina 2012–2016, miten maalta huuhtoutuva orgaaninen aine vaikuttaa järvien ravintoverkkoihin ja ihmisten terveyteen ja mitä haasteita tämä aiheuttaa ympäristösääntelylle. Konsortioon kuuluu SYKEn lisäksi Itä-Suomen, Jyväskylän ja Helsingin yliopistot.

SYKE on koordinoinut osahanketta, missä on selvitetty orgaanisen kuormituksen vaikutusta järvien kasviplanktonissa. Kasviplankton tuottaa järven ravintoverkolle ja myös ihmisille välttämättömiä monityydyttymättömiä rasvahappoja.

Rehevöityminen on yhä ongelma monissa Suomen vesistöissä ja vesien tummumista on viime vuosikymmenten aikana havaittu koko pohjoisella pallonpuoliskolla.

Lisää aiheesta tiedotteessa


Paluu etusivulle