Tulosta
  6.10.2011

SYKEn luotsaama FinWaterWEI-vesiohjelma hyvässä vauhdissa

 
 Yhteistyötä vesistötutkimuksessa. Kuva: Karri Eloheimo
Ulkoministeriön rahoittaman FinWaterWEI -vesiohjelman tavoitteena on vahvistaa EECCA -maiden vesivarojen kestävää käyttöä ja hallinnointia, vähentää veteen liittyviä kiistoja sekä edistää vesi- ja jätevesisektorin kehittymistä. Vesiohjelmassa on mukana 11 maata Keski-Aasiasta, Etelä-Kaukasialta ja Itä Euroopasta (EECCA -maat).

SYKE on vuodesta 2009 hallinnoinut FinWaterWEI -vesiohjelmaa. Ohjelma on yksi ulkoministeriön lippulaivaohjelmista. Vesiohjelman kokonaisrahoitus vuosille 2009 - 2013 on noin 5 miljoonaa euroa. Ohjelmalla vahvistetaan Suomen kehityspolitiikan kautta kattavaa lähestymistapaa Suomen kehitysyhteistyöhön EECCA -maissa.

Ympäristölainsäädännön uudistaminen kohti kestävän kehityksen tavoitteita

Keskeisenä tavoitteena on EECCA -maiden ympäristölainsäädännön uudistaminen kohti kestävää kehitystä.  Työvälineenä ovat "National Policy Dialog -prosessit". Niiden avulla maiden eri toimijat saatetaan yhteen valmistelemaan ja toteuttamaan kansallisia aloitteita vesivarojen kokonaisvaltaisen käytön sekä vesihuollon ja sanitaation edistämiseksi.

Hankkeiden valinta EECCA -maiden vesistrategian avulla

Ohjelmassa on nyt kymmenen hanketta, joista yksi on päättynyt. Hankkeet on valittu SYKEn ulkoministeriölle laatiman EECCA -maiden vesistrategian painotusten mukaisesti. Tämä strategisen vaikuttamisen ohjelma on kokonaisvaltainen näkemys Suomen EECCA -maissa toteuttavien vesihankkeiden painotuksista ja hankkeiden strategisista valintakriteereistä.

EECCA -maiden vesistrategiassa painotetut teemat:

  • Vesi ja terveys
  • Rajavesistöt
  • Seuranta, raportointi ja arviointi
  • Patoturvallisuus
  • Ilmaston muutos

Vesiohjelman taustalla ohjelmia, säädöksiä ja sopimuksia

Ohjelma perustuu sekä kumppanimaiden tarpeisiin että Suomen kehityspoliittiseen ohjelmaan, UNECE:n vettä koskeviin säädöksiin, EU:n vesialoitteeseen (EUWI) ja YK:n vuosituhattavoitteisiin.

Yksi FINWaterWEI-hankkeiden tärkeä tavoite on edistää YK:n Euroopan talouskomission UNECE:n rajavesien ja kansainvälisten vesialueiden käytöstä ja suojelusta solmitun yleissopimuksen sekä sen vesi- ja terveysasiakirjan toimeenpanoa.

SYKEn mukana Kirgisian ja Georgian hankkeissa

SYKE on mukana toteuttamassa vesiohjelamaa kahdessa Institutionaalisen yhteistyön kehittämisen (IKI) hankkeessa. Näissä kehitetään Kirgisian ja Georgian ympäristöhallintoa sekä valmiuksia rajat ylittävässä vesistöseurannassa.

Tukea UNECE:n ja OECD:n hankkeille

FinWaterWEI-ohjelma tukee UNECE:n ja OECD:n toteuttamia hankkeita yhteensä noin 1,5 miljoonalla eurolla. UNECE:n sihteeristö vastaa kokonaisvaltaisesta vesivarojen käytön edistämisestä ja taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD vastaa vesihuollosta ja sanitaatiosta.  Ohjelma tukee myös yhtä UNECE:n toteuttamaa ilmaston muutokseen sopeutumiseen liittyvää hanketta.

Lisätietoa:

Projektipäällikkö Karri Eloheimo, Suomen ympäristökeskus SYKE, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Paluu etusivulle