Tulosta
  20.6.2012

Vesien ekologisen tilan luokittelumenetelmien yhdenmukaistaminen EU:ssa valmistuu tänä vuonna

 
Kuva: Ansa Pilke.
Yhdenmukaistamisen tavoitteena on saada kaikista EU-maista tasalaatuista tietoa vesien ekologisesta tilasta niin, että tieto perustuu vertailukelpoisiin luokitusmenetelmiin. Komission päätös eri maiden luokitusmenetelmien luokkarajoista valmistellaan tänä vuonna EU:ssa yhteistyössä vesipuitedirektiivin sääntelykomitean kanssa. Tilan arviointi ja luokittelu on tärkeä vesienhoidon osa.

Menetelmien vertailun eli interkalibroinnin tekninen vaihe on päättymässä. Siinä verrattiin eri EU-maiden biologisten laatutekijöiden luokitusmenetelmiä pintavesien ekologisen tilan arvioinnissa EU:n pintavesityyppejä käyttäen.

Jokien, järvien ja rannikkovesien biologisten laatutekijöiden vertailut tehty

Interkalibroinnissa on tehty vertailut lähes kaikista jokien, järvien ja rannikkovesien biologisista laatutekijöistä. Käytännön työ on toteutettu useissa maantieteellisissä interkalibrointiryhmissä. Suomi kuuluu sisävesien pohjoiseen ryhmään ja rannikkovesien Itämeri-ryhmään.

Euroopan eri osissa on laatutekijöiden kattavuus vaihdellut paljon. Rannikkovesiin jäi joillakin merialueilla vajavaisuuksia, sisävesien yleinen kattavuus oli EU:ssa parempi. Myös Itämeren alueella on alueellisessa kattavuudessa puutteita.  Suomen osalta saatiin interkalibroinnin tekniset vertailutulokset lähes kaikista laatutekijöistä sekä sisävesissä että myös Itämeren rannikkovesissä ja interkalibroinnin kokonaistulos oli hyvä. EU-pintavesityyppejä koskeva interkalibrointitulos siirretään suomalaisten tyyppien luokitteluun.

Ensimmäinen luokittelun yhdenmukaistaminen valmistui vuonna 2007

Ensimmäinen interkalibrointikierros toteutettiin vuosina 2004 - 2007, jolloin EU:ssa saatiin käsiteltyä vain pienehkö osa biologisista laatutekijöistä. Ensimmäisen kerran tulokset on julkaistu EU-komission päätöksessä lokakuussa 2008.

Komission päätös 30.10.2008 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2000/60/EY mukaisesti jäsenvaltioiden seurantajärjestelmien luokitteluille interkalibrointimenettelyn tuloksena määriteltyjen arvojen vahvistamisesta (pdf, 146 kt)

Päätöksen eri tiedostomuodot ja kieliversiot EUR-Lex –sivulla.

Luokittelu on yksi tärkeimmistä vesienhoidon työkaluista

Vesien ekologisen tilan luokittelu on yksi vesienhoidon tärkeimmistä työkaluista. Se perustuu normien mukaisiin biologisiin, hydrologis-morfologisiin ja fysikaalis-kemiallisiin laatutekijöihin sekä niiden arvoihin kussakin vesimuodostumassa. Vesien ekologista tilaa on luokiteltu vesienhoitolainsäädännön asettamien tavoitteiden mukaisesti vuosista 2008 - 2009 lähtien.

Lisätietoja:

Erikoistutkija Ansa Pilke, Suomen ympäristökeskus SYKE, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Paluu etusivulle