Tulosta
  15.3.2016

Valuma-alueita rajaamaan

 
Rakentamisessa ja kaikessa maankäytön suunnittelussa tarvitaan tietoa veden virtaussuunnista ja esimerkiksi vedenjakaja-alueista. Nyt valuma-alueiden rajauksia ei tarvitse enää tuhertaa korkeuskäyrien perusteella peruskartoilta, vaan rajaukseen on valmistunut sähköinen työkalu.

Suomen ympäristökeskuksen kehittämässä interaktiivisessa VALUE-sovelluksessa käyttäjä voi rajata automaattisesti esimerkiksi tietyn uoman tai järven valuma-alueen. Valuma-alueen laskennassa hyödynnetään virtaussuuntamallia, joka perustuu Maanmittauslaitoksen korkeusmalliin.

Mallin hilakoko on 10 metriä. Ensi vuoden puolella sovellukseen tulee myös valuma-alueen maankäyttötiedot. Niissä hilakoko on 20 metriä. Valuma-alueen maaperätietoja ja puuston määrää pääsee tarkastelemaan jo nyt. Sovelluksen kehittämiseen on saatu EU:n Life+-rahoitusta ja sen kehitystyötä jatketaan ENVIBASE-hankkeessa.


Julkaistu Ympäristö-lehdessä 6/2015, teksti päätoimittaja Leena Rantajärvi, SYKE

Paluu etusivulle