Säännöstelyssä muutetaan vedenkorkeuksia ja virtaamia jatkuvin toimenpitein, jotta vesistö tai sen osa saadaan vesien erilaisten käyttömuotojen kannalta luonnontilaista edullisempaan muotoon. Suomessa on toteutettu noin 220 vesistön säännöstelyhanketta. Hankkeissa mukana olevia järviä on yhteensä noin 310 ja niiden yhteenlaskettu pinta-ala keskivedenkorkeudella on noin 11 000 km² ja yhteenlaskettu suurin säännöstelytilavuus noin 20 miljardia m³.

Vesivoiman käytettäväksi saaminen, lisääminen tai käytön tasoittaminen on ollut tavoitteena lähes puolessa säännöstelyhankkeista. Tulvasuojelu ja tulvavahinkojen estäminen ovat olleet myös tärkeitä tavoitteita, mikä on yhä korostunut rantojen käytön ja rakentamisen lisäännyttyä. Vesihuolto, uiton tai liikenteen edistäminen, maankuivatus tai muu tällainen tarkoitus voivat myös olla tavoitteena. 1970-luvulta lähtien säännöstelyssä on alettu kiinnittämään yhä enemmän huomiota vesistöjen virkistyskäyttöön, kalatalouteen, vedenlaatuun, vesikasvillisuuteen, luonnon monimuotoisuuteen ja maisemaan liittyviin arvoihin. Säännöstelyt pyritään toteuttamaan siten, että ne palvelevat samalla useita tavoitteita.

Vesilain mukaisesti säännöstelyyn on yleensä haettava vesioikeuden lupa.

Vesistön säännöstelyihin liittyvä tutkimus ja kehittäminen on ollut maassamme vilkasta viimeisen 15 vuoden aikana. Päämääränä on eri käyttäjäryhmien ristiriitaisten tavoitteiden yhteensovittaminen. Säännöstelyjen haittojen vähentämiseksi on tehty laajoja selvityksiä monissa merkittävissä vesistöissä, jotta ne nykyistä paremmin vastaavat vesistön käytölle ja vesiympäristön tilalle asetettuja tavoitteita.

Valtio on ollut säännöstelyluvan haltija erityisesti silloin, kun hankkeella on ollut laajalle ulottuvia ja monitahoisia vaikutuksia. Alueelliset ympäristökeskukset ovat usein valtion puolesta luvan haltijoina. Vesilain mukaan myös yksityinenkin voi saada säännöstelyluvan.