TeollisuusMetalli- ja kaivosteollisuudessa järjestettiin kunnollinen jätevesien käsittely 1970-luvun alussa. Metalliteollisuudessa on tehokkaat kemialliset puhdistamot ravinteiden ja raskasmetallien saostamiseen. Kaivosteollisuus on maakunnassa vähentynyt 1970-luvun jälkeen. Kotalahden kaivos on lopetettu ja Luikonlahden kaivoksen rikastamossa jalostetaan muualta tuodusta mineraalista pääasiassa talkkia. KalankasvatusMaakunnassa on yli 20 kaupallista kalankasvatuslaitosta. 1980-luvun lopulla ja 1990 luvulla laitoksilla on siirrytty ruokakalantuotannosta poikastuotantoon. Nykyisin ainoa suuri ruokakalan tuottaja on Savon Taimenen Tyyrinvirran laitos Rautalammilla. Tuotantosuunnan muutos poikaskasvatukseen on vähentänyt laitosten aiheuttamaa vesistökuormaa. Lisäksi kuormitusta on pystytty vähentämään rakentamalla ns. itsepuhdistuvia altaita tai muutoin tehostamalla lietteen talteenottoa laitoksilla. Kalankasvatuksen aiheuttama ravinnekuormitus vesiin onkin vähentynyt lähes puoleen 1970-luvun alusta (kuva). Kalankasvatuksen aiheuttaman kuormituksen vaikutukset vesistöissä ovat pelkkiä kuormituslukuja suuremmat. Kalat kasvat eniten lämpimän veden aikana, joten tuolloin ne tarvitsevat eniten rehua. Rehun käyttöä lisättäessä myös vesistöön joutuva kuormitus kasvaa. Lämpimänä vuodenaikana vesistöön joutunut kuormitus rehevöittää vesistöjä eniten. Rehevöityminen kesällä on taas suurimman vesistön virkistyskäyttäjäjoukon kiusana. ElintarviketeollisuusElintarviketeollisuus on keskittynyt suuriin yksiköihin. Pienet meijerit lopetettiin 1980- ja 1990-luvulla. Nyt kaikki elintarviketeollisuuden jätevedet käsitellään yhdyskuntien jätevedenpuhdistamoilla. Suurimmat jätevesikuormat tulevat Valion Lapinlahden tehtailta, Olvi Oy:n Iisalmen panimolta sekä Suonenjoen Maitomaan meijeriltä ja Valion hillotehtaalta. MetsäteollisuusMaakunnan merkittävimmät metsäteollisuuden tehtaat ovat Stora Enson tehtaat Varkaudessa, Metsä-Serlan Savon Sellun Kuopion tehtaat ja Stromsdal Oy:n tehdas Juankoskella. Varkauden tehtaille rakennettiin biologinen (ilmastettu) lammikkopuhdistamo 1970-luvun lopussa. Savon Sellun tehtaille valmistui tehokas biologinen puhdistamo 1980-luvun alkupuolella. Stromsdal Oy:n jätevedet on käsitelty vuodesta 1995 lähtien Juankosken ja Kaavin kuntien sekä Stromsdal Oy:n yhteisesti omistama Koillis-Savon Ympäristöhuolto Oy:n aktiivilietelaitoksessa. Jätevesien käsittelyn tehostaminen ja teollisuuden prosessin sisäiset kuormituksen vähentämistoimet näkyvät erityisesti vesistöön joutuvan orgaanisen kuormituksen vähentymisenä. 1970-luvun alusta metsäteollisuuden BHK-kuorma on vähentynyt 96 %, typpikuorma lähes 50 % mutta fosforikuorma vain noin 30 % (kuva).
|
|