Happitilanne Pohjois-Savon järvissä
Veteen liuenneen hapen määrä on keskeisimpiä järvien tilaan vaikuttavia tekijöitä. Sillä on suora vaikutus eliöstön elinmahdollisuuksiin, esimerkiksi eri kalalajien viihtyvyyteen ja varsinkin syys- ja talvikutuisten lajien lisääntymiseen. Happitilanne vaikuttaa välillisesti myös järvien tuottavuuteen säätelemällä monien ravinteiden liukoisuutta. Kun järven pohjasedimentin pintakerros käy hapettomaksi, fosforia vapautuu veteen. Hapeton pohja ei pysty pidättämään typpeäkään yhtä hyvin kuin hapellinen. Ilmiötä kutsutaan sisäkuormitukseksi.
Järven syvyyssuhteet ja eloperäisen aineksen määrä vaikuttavat paljolti eri järvien happitilanteiden erilaisuuteen. Happea kuluu, kun mikrobit käyttävät eloperäistä ainesta hiilen ja energian lähteenä, sitä nopeammin mitä lämpimämpää vesi on. Eloperäistä ainesta tulee järviin valuma-alueelta (esimerkiksi jätevedet ja turvemailta huuhtoutuvat humusaineet) ja järven omasta tuotannosta (levät, ranta- ja vesikasvillisuus). Näin ollen ruskeavetiset ja rehevät järvet ovat alttiita huonolle happitilanteelle. Kun järvi rehevöityy, eliömassan määrä nousee niin, ettei alusveden happi välttämättä riitä sen hajotukseen. Huono happitilanne voi sisäkuormituksen kautta edelleen kiihdyttää rehevöitymistä. Syvissä järvissä vesitilavuus, johon happea pystyy varastoitumaan, on suuri ja happea riittää enemmän eliöstön happea kuluttaviin toimintoihin kuin muuten vastaavan kokoisessa, mutta matalammassa järvessä.
Pohjois-Savossa on useita järviä, joiden happivarastot hupenevat monesti loppuun jääpeitteisen kauden aikana. Yleensä kysymyksessä ovat alle kolmen metrin syvyiset järvet. Vesimassan hapettomuutta tavataan joskus myös kesäkerrostuneisuuden aikana. Muun muassa Pöllänveden Pajulahti oli hapeton heinäkuussa 1994.
Pohjoissavolaisista suurista järvistä
esimerkiksi Suonteessa, Suvasvedessä, Juojärvessä ja Pielavedessä on
hyvä happitilanne myös talvikerrostuneisuuden aikana.
Monessa järvessä syvimpien vesikerrosten happitilanne on huono.
Pohjois-Kallavedellä huonohappista vettä oli esimerkiksi maaliskuussa
1998 noin kahdeksan metrin patsas pohjan yläpuolella. Myös
Kallavedessä, Koiruksessa, Unnukassa ja Niinivedessä happitilanne oli
pohjan lähellä heikko.
Haapajärvessä ja Onkivedessä, jotka ovat esimerkkijärvistä
matalimmat ja rehevimmät, happitilanne oli pintavedessäkin vain
tyydyttävä. Onkivedellä on hapetin, jonka ansiosta happitilanne on
1990-luvulla ollut parempi kuin aikaisemmin.
Taina
Hammar, Pohjois-Savon ympäristökeskus
