|
Kuopiossa merkittävin melun aiheuttaja
on tieliikenne ja korkeimmat melutasot ovat moottoritien varrella.
Tieliikenne-ennusteen mukaan
laajimmillaan meluvyöhyke olisi 300 m moottoritien varrella ja 500-600
m vesistön varrella. Eniten tieliikenne melu tulee lisääntymään
Petosen alueen katuverkostossa ja valtatie viidellä välillä
Pitkälahti-Siikalahti. Moottoritien melualueella sijaitsee kouluja
Leväsellä ja Hatsalassa, Kuopion yliopistollinen sairaala, vanha hautausmaa ja
majaniemen siirtolapuutarha. Päiväranta-Sorsasalossa moottoritien
meluvyöhykkeelle jää jonkin verran loma-asutusta.
Raideliikenteen
melualue on Kuopion keskeisellä kaupunkialueella 55-70 m leveä,
Pitkälahdestä etelään meluvyöhyke on noin 200 m, johtuen
suuremmista ajonopeuksista. Vesistöjen varsilla melualue on
huomattavasti leveämpi Kallansilloilla enimmillään noin 700 m.
Raideliikenteen melualueella on asutusta lähinnä Pitkälahdessa,
keskustassa, Männistössä, Itkonniemellä, Rahusenkankaalla ja
Kettulanlahdessa. Loma-asutusta on jonkin verran Päiväranta-Sorsasalo
alueella. (Ympäristömelu Kuopiossa, Kuopion kaupungin
ympäristökeskus 1999 erillisselvitykset Er 1999:7)
|