Vanhoja polttonesteiden jakeluasemia kunnostetaan Soili-ohjelmassaKiinteistöjä, joilla on harjoitettu nestemäisten polttoaineiden jakelutoimintaa on mahdollista hakea ns. Soili-ohjelmaan. Ohjelmassa pilaantuneeksi epäillyn alueen tutkimukset ja puhdistus tehdään ohjelman puitteissa eikä niistä aiheudu alueen omistajalle kustannuksia. Ohjelmaan on mahdollista hakea kiinteistöjä, joilla on harjoitettu nestemäisten polttoaineiden jakelutoimintaa. Ohjelmassa kunnostetaan mm. kauppojen yhteydessä toimineita polttonesteen vähittäismyyntipaikkoja. Polttonesteen jakeluasemilla maaperä on usein vähitellen likaantunut pienistä vuodoista, ylitäytöistä ja roiskeista. Myös putkisto- ja säiliövauriot ovat mahdollisia likaantumisen aiheuttajia. Maaperän likaantumista ovat voineet aiheuttaa asemalla käsitellyt öljytuotteet kuten bensiini, dieselöljy, polttoöljy ja voiteluöljy. Pohjois-Savossa Soili-ohjelmassa on 4.10.2002 mennessä kunnostettu
yhdeksän polttonesteen jakeluasemaa ja kuusi todettu puhtaaksi. Koko Suomessa
oli syyskuun 2002 loppuun mennessä jätetty yli 350 hakemusta.
Hakemuksista noin 50 on Pohjois-Savosta. Hakemukset Soili-ohjelmaan on tehtävä vuoden
2005 loppuun mennessä.
Soili-ohjelma käynnistyi vuonna 1996. Millaiset kiinteistöt soveltuvat ohjelmaan?Ohjelmaan voi hakea käytöstä jo poistettua tai poistettavaa huolto- tai jakeluasemakiinteistöä. Kyseeseen tulevat yhtä lailla isot huoltoasemat kuin pienet, esimerkiksi kaupan pihalla sijainneet yhden jakelumittarin jakelupisteet. Ohjelmassa kunnostetaan kahdentyyppisiä huoltoasemakiinteistöjä:
Ohjelma toteutetaan yhteistyössä Öljy- ja Kaasualan Keskusliiton ja ympäristöviranomaisten kanssa. Ohjelmassa selvitetään ensin kiinteistön puhdistamistarve, jonka jälkeen puhdistettavat kiinteistöt valitaan tehtyjen selvitysten ja riskinarvioinnin perusteella. Ohjelman rahoittavat Oy Esso Ab:n, Neste Markkinointi Oy:n, Oy Shell Ab:n, Tradekan, Oy Teboil Ab:n ja SOK:n huoltoasemaketjut sekä ympäristöministeriön yhteydessä toimiva öljysuojarahasto. Ensimmäiseksi ohjelmassa puhdistetaan pahimmin likaantuneet sekä pohjavesien pilaantumisvaaraa aiheuttavat kiinteistöt. Ohjelmaan pääsemiseksi tulee laatia hakemus kiinteistön maaperän kunnostamisesta. Hakemus toimitetaan Öljyalan Palvelukeskus Oy:lle. Hakemuslomakkeita voi tiedustella kunnan ympäristöviranomaiselta, Pohjois-Savon ympäristökeskukselta tai suoraan Öljyalan Palvelukeskus Oy:ltä.
|
Polttonesteen jakelupisteen kunnostusta Tuusniemellä.
|