Maatalous ja maaseudun ympäristönsuojelu

 

TAVOITTEITA

Tavoitteena on avoimen maaseutumaiseman säilyttäminen, maisemakuvan ränsistymisen estäminen, ja arvokkaan rakennuskannan ja perinnemaisemien suojelu ja hoito.

Maatalouden vesiensuojelun tavoitteena on vesiin kohdistuvan kuormitusvaikutuksen vähentäminen ja lisäkuormituksen estäminen, niin että vesistöjen käyttökelpoisuus paranee ja pohjavedet säilyvät laadultaan hyvinä. 

Ympäristöministeriössä laaditussa Vesien suojelun tavoitteet vuoteen 2005-työryhmämietinnössä esitetyillä toimilla pyritään siihen, että fosfori- ja typpikuormitus alenevat vähintään 50 % 1990-luvun alkupuolen tasosta.

Kotieläintalouden ilmansuojelun tavoitteeksi on Maaseudun ympäristöohjelmassa asetettu kotieläintalouden harjoittaminen ympäristön kannalta kestävästi ja siten, että tuotannosta aiheutuu mahdollisimman vähän ammoniakkipäästöjä ilmaan. Niin sanotulla nitraattidirektiivillä ja sen perusteella annetulla valtioneuvoston päätöksellä pyritään myös ilmanpäästöjen vähentämiseen. Päätös koskee kaikkia tiloja. 

Maaperän osalta tavoitteena on maatalouden harjoittaminen siten, että maaperä säilyttää viljeltävyytensä, maaperä säilyy puhtaana ja maan eroosio on mahdollisimman pieni. 

Luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseksi tavoitteena on maatalouden harjoittaminen siten, että luonnon monimuotoisuus voidaan ylläpitää ja elvyttää.

 

Irmeli Taipalinen, Pohjois-Savon ympäristökeskus
Tapani Puurunen, Pohjois-Savon maaseutukeskus
 Irja Lehtonen, Pohjois-Savon TE-keskus

etusivu / sivukartta

Maalaismaisemaa varjellaan

Päästöjen vähentäminen

Maaperävaikutusten vähentäminen