Maatalouden vesistökuormitus
Maatalous on aikojen saatossa vaikuttanut monin tavoin vesistöjen luonnontilaan. Muutoksia on tapahtunut veden laadussa, uomien ja rantavyöhykkeiden muodossa ja kasvillisuudessa. Näihin seikkoihin on vaikuttanut maatalouden lisäksi muukin alueella harjoitettu ihmistoiminta.
Yhdyskuntien ja teollisuuden jätevedenpuhdistuksen tehostumisen myötä maatalous on noussut suhteellisesti merkittävimmäksi vesistöjen ravinnekuormittajaksi. Suurimmillaan kuormitusriski on suoraan vesistöihin rajoittuvilla pelloilla sekä vesistöjen läheisyydessä valtaojiin rajoittuvilla pelloilla. Arvioidaan, että vuonna 1997 60 % ihmistoiminnan aiheuttamasta vesistöjen kokonaisfosforikuormituksesta, noin 50 % biologisesti käyttökelpoisesta fosforikuormituksesta ja 50 % typpikuormituksesta olisi maataloudesta lähtöisin. Peltojen fosforikuormituksen arvioidaan olevan 0,9-1,8 kg/ha/v ja typpikuormituksen 8-20 kg/ha/v (Rekolainen, 1999). Maatalouskäytäntö on kuitenkin muuttunut 1990-luvulla selvästi ympäristöystävällisempään suuntaan, mikä on seurausta vuonna 1995 toteutuneesta Suomen EU-jäsenyydestä ja sen ympäristönhoidon tukijärjestelmästä, johon liittyi noin 90 % tiloista. Ympäristöministeriö on asettanut vuoteen 2005 ulottuvassa vesiensuojelun toimenpideohjelmassa tavoitteeksi typpi- ja fosforiravinnepäästöjen alentamisen noin 40 - 45 %:lla vuoden 1993 tasoihin verrattuna.
Viljanviljelyn, erikoisviljelyn ja syyskyntöjen yleistyminen on kasvattanut eroosiota ja vesistöjen kuormitusta. Vesistöihin rajoittuvilla rinnepelloilla pintavalunnan aiheuttama ympäristöhaitta on suuri. Vesistöjen kuormitusta lisäävistä ominaisuuksista keskeisimpiä ovat peltojen sijainti suhteessa vesistöön, pintakaltevuus, pellon maalaji ja sen läpäisevyys sekä pellon fosforitila. Eroosioon eniten vaikuttava tekijä on pellon kaltevuus.
Maatalouden negatiivisista ympäristövaikutuksista merkittävin on vesistöjen rehevöityminen. Maatalouden rehevöittävä vaikutus näkyy erityisesti rannikkoalueilla ja pienissä jokivesistöissä. Maatalouden aiheuttamaa rehevöitymistä voidaan parhaiten torjua vaikuttamalla peltoviljelyn ja karjatalouden menetelmiin. Tavanomainen hyvän maatalouden noudattaminen vähentää negatiivisia vaikutuksia. Vielä parempiin tuloksiin ympäristön kannalta päästään noudattamalla maatalouden ympäristöohjelmaa. Maatalouden ympäristönhoidon tavoitteena on vähentää haitallisia vesistövaikutuksia ja palauttaa luonnon monimuotoisuutta ja maisemallisia arvoja.
Vesien rehevöitymiseen vaikuttavat ravinteista eniten typpi ja fosfori. Useimpien vesistöjen tilaa voidaan parantaa vähentämällä vesistöön kohdistuvaa fosforikuormitusta, koska usein fosfori on minimiravinne.
Lähde:
Rekolainen, S. 1992. Eroosion ja fosforikuormituksen vähentäminen viljelytekniikan avulla. Julkaisussa: Maatalous- ja vesien kuormitus. Yhteistutkimusprojektin tutkimusraportit. Vesi- ja ympäristöhallituksen monistesarja nro. 359.
Irmeli
Taipalinen, Pohjois-Savon ympäristökeskus
Tapani Puurunen,
Pohjois-Savon maaseutukeskus
Irja Lehtonen, Pohjois-Savon TE-keskus
