Maaperä
Jääkausi päättyi uusimpien tutkimusten mukaan Savon alueella noin 11 000 vuotta sitten. Jäätikön sulamisen jälkeen alue oli lähes kauttaaltaan veden vallassa. Tämän Itämeren silloisen Yoldiamerivaiheen ylimmät rannat ovat nykyisin Varkaudessa noin 120, Kuopiossa noin 145 ja Iisalmessa noin 170 metriä nykyisen merenpinnan yläpuolella. Se, että rannat ovat korkeammalla Iisalmen ympäristössä, johtuu pohjoisosan suuremmasta maankohoamisesta. Alue oli saaristoa ja yhtenäinen manneralue oli aivan Koillis-Savossa Rautavaaran ja Sonkajärven alueilla. Mannerjäätiköltä purkautuvien sulamisvesien tuoma liete kerrostui altaiden pohjalle savena ja hiesuna. Mannerjäätikön painon hellittäessä maa alkoi kohota, jolloin vähitellen paljastui uutta maata ja merenlahdet muuttuivat järviksi. Pohjois-Savon suuret järvet kuuluivat aluksi muinaisiin suurjärviin, idässä Suursaimaaseen ja lännessä Muinais-Päijänteeseen.Pohjois-Savon maisemaa hallitsevat kalliomäet ja niitä verhoava moreenipei te sekä harjuselänteet. Mäkien väliset painanteet ovat usein soistuneita. |
Moreenimaat
Hienorakeiset kerrostumat
|