Maaperän kemiaa
Maaperän kemiassa keskeinen asia on alkuaineiden määrien lisäksi se, mihin ja miten tiukasti sitoutuneena alkuaineet maaperässä ovat. Luonnostaan alkuaineet ovat kivennäismaassa sitoutuneet maahiukkasiin, ts. mineraaleihin. Koska mineraalit ovat yleensä kestäviä, ei haitallisistakaan aineista ole riskiä niin kauan, kuin ne eivät muutu liukoiseen muotoon ja lähde pinta- ja pohjavesien kuljettamana kiertokulkuun mukaan.
Maaperän luonnollista kemiallista koostumusta säätelee hyvin pitkälle kallioperän koostumus, koska irtaimet maalajit ovat syntyneet kallioperästä.
Hivenalkuaineiden ryhmään kuuluvat raskasmetallit ovat ympäristön tilan seurannassa keskeisellä sijalla. Raskasmetalleja on luonnostaan maaperässä ilman ihmisen toimintaa, mutta niitä on paljon vähemmän kuin pääalkuaineita. Raskasmetallien määrä vaihtelee alueittain suuresti. Osa metalleista on pieninä pitoisuuksina välttämättömiä eliöstölle - sekä ihmisille että kasveille - mutta suurina pitoisuuksina haitallisia tai jopa myrkyllisiä.
Hivenalkuaineista on viimeaikaisissa tutkimuksissa ollut esillä myös kupari. Kuparin vaikutusta ihmiseen on tutkittu Kuopion yliopistossa, ja liiallista kuparia epäillään osasyylliseksi sepelvaltimotautiin. Maaperässä olevalla kuparilla on pitkä ja vaikeaselkoinen matka ihmisen elimistöön, mutta silti voidaan pitää riskinä sitä, että moreenissa on kuparia Kuopion ja Pohjois-Karjalan läänien alueella enemmän kuin keskimäärin Suomessa (kuparipitoisuuden vaihtelu). Kuopion lääninkään alueella kupari ei ole tasaisesti jakautunut, vaan maaperä sisältää luontaisesti kuparia eniten läänin halki luode-kaakkosuunnassa kulkevalla vyöhykkeellä. Tällä vyöhykkeellä ovat myös maaperän luontaiset koboltti-, nikkeli-, fosfori- ja magnesiumpitoisuudet jonkin verran suuremmat kuin Suomen maaperässä keskimäärin.
