PATOVEDEN KIERROS kivikaudesta pajuaikaan9. Koivulahden taukopaikka ja lintutorniEdessä luoteessa oleva tasainen
maa-alue on
ollut 11 500 (cal.) vuotta sitten päättymässä olleen jääkauden
vetäytyvän jääkielekkeen väliin sulanut lahti. Noin 7000 vuotta sitten lahdessa
lainehti Muinais-Päijänteen aallot. Ihmisen työn
jäljet alkoivat näkyä 1600-1700-luvuilla ensin kaskiviljelyksinä ja hyödynnettyinä luonnonniittyinä.
Peltoviljely aloitettiin 1800-luvulla ja 1950-luvulla raivattiin pelloksi
Koivulahden pohjukan maat. Nyt on viljely loppunut ja pelloille on
istutettu puita. Koivulahden linnustoEdessäsi aukeaa näkymä Sonkarin Koivulahdelle, vastapäiseen Koivuniemeen ja selkävesille. Koivulahti on matala ja runsasruohostoinen, metsien ja pensaikkojen reunustama lahti. Kasvillisuutensa ja linnustonsa ansiosta se on Sonkarin merkittävimpiä luontokohteita. Kesäisellä Koivulahdella tutustut moniin vesi- ja rantakasveihin. Järvikortteen ja järviruo’on kasvustot ovat vallitsevia, mutta myös saroja ja kastikoita kasvaa laajalla alalla. Piisamit ovat verottaneet ennen runsasta järvikaislaa. Luikka- ja nuottaruohokasvustot kiinnittävät huomion varsinkin Koivuniemen itärannalla. Lahden harvinaisuus hoikkavilla elävöittää tummanvihreitä kortteikkoja. Tätä hentoa tupsupäätä tavataan muuallakin Sonkarin rannoilla, mutta Koivulahden kasvusto on erityisen laaja ja runsas. Kelluslehtiset kasvit, kuten pohjanlumme, ulpukka, uistinvita ja siimapalpakko, ovat vallanneet ruohostojen aukkopaikat ja ulapan reunustat. Rantakukka, terttu- ja ranta-alpi sekä monet muut kauniit kukkijat somistavat rantoja heinä-elokuussa. Koivulahti tarjoaa useille vesi- ja rantalinnuille mieleisen pesimä- ja ruokailuympäristön. Nauru- ja pikkulokki ovat pesimälajeista näkyvimpiä ja äänekkäimpiä. Siron pikkulokin erottaa naurulokista mustan (ei ruskean) pään ja tummien (ei vaaleiden) siivenalustojen perusteella. Myös sen jäkättävät äänet poikkeavat naurulokin rääkäisyistä. Lahdella voit kuulla myös silkkiuikun korahtelua ja härkälinnun, toisen uikkulajin, mylvintää. Sorsista lahdella pesivät ainakin sini- ja jouhisorsa sekä vaateliaat lapasorsa ja heinätavi. Useina vuosina myös kansallislintumme laulujoutsen kuuluu lahden pesimälinnustoon. Lisäksi alueella voi yhyttää kuikan, telkän, tavin sekä tukka- ja isokoskelon, jotka pesivät siellä täällä Sonkarin rannoilla. Kevätkesän värikästä äänimaisemaa lahdella täydentävät taivaanvuohen mäkätys, valkoviklon hykly-huudot sekä isokuovin soidinliverrykset. Rantapajukoista kuuluu pajusirkun yksitoikkoista sirrittävää laulua. Luhdalla ruokailevien kurkien toitotukset luovat erämaista tunnelmaa. Koivulahden kasvistoon ja kasvillisuuteen on antoisinta tutustua
heinä-elokuussa, linnustoon jo touko-kesäkuussa. Mahdollisuudet
harvinaisuuksien havaitsemiseen ovat silloin hyvät. Luonnollisesti myös
muut vuodenajat voivat tarjota yllätyksiä. Pitkin maita keskipäivän laskuun
Savolaisten ikivanha "tuliruusu", vesistöjen ja harjujen mukaisten kulkusuuntien mukaan muotoutunut "kompassi". Luoteesta kaakkoon kuroutuvat järvet pirstovat näillä seuduin maat samansuuntaisiksi usein kapeiksikin maasuikaleiksi ja harjumuodostelmiksi. Täällä onkin kuljettu joko "pitkin maita" kaakosta luoteeseen tai "poikkimaihin luvepuolelta itään". Jalan oli helpointa kulkea pitkin kuivia harjumaita ja veneellä pystyi etenemään syvälle sisämaahan pitkin kapeita vesiteitä. Poikki maiden ja järvien oli kulku helpointa talvisin. Suur-maiseman perusrakenteen lisäksi suunnistamista auttoi aurinko. Ilmansuuntien tunnistamisessa oli apuna myös ympäristön merkkien lukutaito - puun kaarnasta osattiin erottaa millä suunnalla oli pohjoinen. Maiseman ääriviiva syntyy kallioperämme rakenteesta - joka on pääpiirteiltään tasaista johtuen sen iästä ja kuluneisuudesta. Korkokuvaan vaikuttaa myös kivilajien kestävyys. Sonkarin alueella kallioperä on suurelta osin kestävää graniittia. Pienoispiirteissään maankamara on kuitenkin hyvin pirstoutunutta. Omalta osaltaan siihen on vaikuttanut jääkausi, jonka myllerryksen tuloksena kallioperän päälle ovat asettuneet hienojakoisemmat maa-ainekset ja vesistöt, jotka lopullisesti muotoutuivat nykyiseen tilaan jääkauden jälkeen maankohoamisen myötä. Sonkarilla maiseman korkokuvan, maaperän jääkauden aikaisen lajittumisen ja sen jälkeen tapahtuneen maakohoamisen synnyttämät olosuhteet ovat selkeästi kylän maakäytön ja rakentamisen perustana. Laajimmat viljelysalat keskittyvät entisiin lahdenpohjiin tai lämpimille drumliiniselänteille. Vanhimmat asuinpaikat ovat moreenimäkien rinteillä tai laella. Luonnonmaiseman lomassa ihmisen muokkaamat ympäristöt ja rakenteet korostavat jääkauden maajään kulkusuuntaa.
|
|
|
||||
|
|
|
|