PATOVEDEN KIERROS kivikaudesta pajuaikaan
5. Luntiainen
Paikan nimi - Paikan muisti
Luntiainen = pienikokoinen metsänhaltija, näkymätön,
hyväntahtoinen
Luntia = kävellä tallustaa
Luntiaisen isäntä Pekka Vepsäläinen kirjoitti seuraavan runon Patoveden rantamilta, Luntiaisvuoren rinteen alta kotiseutunsa kunniaksi ja sen runontekijäperinnettä jatkaen.
|
Souti muinoin Huuskos-Pekka Harvat paikat tunnettihin
|
 |
Liekö tuolle tuttu ollut
laulumies niin laatuunkäypä,
että virtensä iäksi
jätti Sonkarin nimeksi.
Ehkä oli naapurinsa,
kumppaninsa tarun Lauri,
jota "Laulajapojaksi"
muisteli myöhempi polvi.
Ahkeroiko moni airo
järvireitin perukalle?
Arvioiko joka silmä
rantavesakot rahalle?
Metsän vilja korjattihin,
täyttyivät kalapytytkin;
sitten jo kiire takaisin
rikkaamille rintamaille.
Kuitenkin jäi Huuskos-Pekka
järvensä länsilaidalle.
Lämpöiselle selänteelle
löytyi mökki, aitta, akka.
Elettiinpä korvessakin,
jos ol´ lykkyä avuksi.
Nauriit, rukiir kaski kantoi,
riistansa metsä taritsi.
Avartuivat pellon laidat,
metsä kauemmas pakeni.
Kohosivat uudet tuvat,
ihmisten luku eneni.
Työtä oli monenlaista
raataissa rahan perässä,
elantoa etsiessä,
taistellessa taattojamme.
Kiilsi silti miehen silmä
iloisimmin iltasella,
kun sai verkon vilkaistuksi,
kukkuraks´ kalavasunsa.
Silloin selitti emolle,
joka siunas´ siianpoikaa:
"Jo vain viertyy kivi, kanto
- saalista näät kun ves´anto."
Kului vuotta neljäsataa,
vieri verkan ajast´aikaa.
Lisi lapset Hämeen mailla,
siksi Savonkin saloilla.
Kansoittivat kaukojärvet,
suojapoukamat löysivät.
Tupia nous´ tuhansia
reunamille Rautalammin.
Kappeliksi koettelihin
pohjoiset kylät pitäjän.
Pian kutsui Vesannoksi
kansa tään etäperukan.
Nytpä löytyi uusi askar
armailta kalavesiltä:
tervat, kermat soudettihin
kaupaksi peräkyliltä.
Tuli surma tukkipuille,
hirsille hirmukysyntä.
Kaatoivat pian ikihongat
markkinat merentakaiset.
Jolui touki Vesannosta
kautta jo Katihtasalmen,
Hietasalmen hietikoita
hipoi nyt kuve nippujen.
Ruukin miehet hinaajasta
rannoille himoiten katsoi:
kuhis´ puskat Kutemaisen
kutulahnoja kasapäin.
Heilahti jo hakavarsi,
työntöpiikki pistelehti
kohti kutevan kuvetta,
armotta miehen apetta.
Patovettä venyessä
tuoksui kohta keitonliemi
lahnanpäiden pehmitessä
- ukot jo sylkeä nieli.
Eipä enää erämaata
ollutkaan Ukkolan virta.
Vaan oli vara valita
yösija monesta talosta.
Joku läksi Luntiaiseen,
toinen Ukkolan valitsi
kyljen alle sydänyöksi
patjan, pieluksen saadakseen.
Ehkä vielä katse kiersi
rakkahilla rantamailla.
Illan rauhaan lakla lauloi
kuusen latvassa salolla.
Ukkolantie
Luntiaisentien kanssa risteävä Ukkolantie on vuosisatojen kuluessa syntynyt kulkuväylä kantatilan kauempana idässä sijaitseville jokiniityille. Niittytietä pitkin oli yhteys Tiitilänkylälle ja niityiltä erkani myös vanha talvitien pohja Niiniveden rantaan ja sieltä jään yli eteenpäin. Vanhat tärkeät kulkuväylät ovat paikoitellen käytössä peltoteinä tai polku-urina, valtaosin ne ovat käyttämättöminä umpeutuneet.