Kylapoluilla

Kulttuuriympäristön ja rakennusten ylläpidon 
rahoitus- ja toteutusmahdollisuudet

Yhteiskunnan tuki rakennusten korjaamiseen
Löydä oikea avustusmuoto korjauskohteellesi

Yleisesti ottaen korjaustoimintaan myönnettävien avustusten hakuaika on syksy, jolloin päätökset tehdään seuraavan vuoden määrärahoista.

Rakennuksen tyyppi ja käyttö sekä sen omistajayhteisö vaikuttaa siihen, mitä avustuksia korjaushankkeeseen voi saada ja mikä viranomainen sen voi myöntää.

Sekavaksi asian tekee se, että myöntämiskriteerit voivat vaihtua vuosittain. Kannattaa kuitenkin muistaa, että avustusta voi saada useammastakin viranomaisesta yhtä aikaa kulttuurihistoriallisesti arvokkaan rakennuksen korjaamiseen.

Avustuksen yhteenlaskettu määrä ei saa ylittää 50 % korjauskustannuksista

Hyvällä ja avoimella yhteistyöllä päästään parhaaseen tulokseen. Hallintomenettelylain perusteella ns. väärällekin viranomaiselle jätetyt avustushakemukset siirretään kyllä oikealle viranomaiselle.

Valtio tukee rakennusten korjaamista eri ministeriöiden myöntämillä lainoilla, korkotuilla ja avustuksilla rakennuksen omistajasta ja käyttötarkoituksesta riippuen seuraavasti:

 

Kunnasta haettavaa korjausavustusta myönnetään seuraaviin toimenpiteisiin:

Painotukset ja prosenttiosuudet tarkistetaan vuosittain 
- Vanhusten ja vammaisten asuntojen korjaamiseen, 40-70 % 
- Terveyshaittojen paistamiseksi, 25 % 
- Kuntoarvion laatimiseen ja suunnitteluun, 50 % 
- Hissin rakentamiseen ja liikuntaesteen poistamiseen, 40 % 
- Nuorten vuokra-asuntojen korjaamiseen, 20 % 
- Asunto-osakeyhtiöiden korjaustoimenpiteisiin, 10 % 
- Tilojen käyttötarkoituksen muuttamiseen palvelutilan toteuttamiseksi, 20 %
- Laitosrakennusten käyttötarkoituksen muuttamiseen, 25 %

Lisäksi korjaajat voivat hakea omalta kunnalta: 
- Yhteisön perusparannuslainaa perusparantamiseen 
- Korkotukilainaa peruskorjaukseen 
- Aravalainat perusparantamiseen

Korjausavustusta haetaan siltä kunnalta, jonka alueella rakennus sijaitsee. Hakuaika on jatkuva.

Lisätietoja: Oman kunnan asuntoviranomaiset, Valtion Asuntorahasto puh. 09-148 881

 

Ympäristökeskusten kautta myönnettävä rakennusperinnönhoitoavustus

Avustukset rakennussuojeluun kohdistetaan rakennuslailla suojeltuihin tai muutoin suojeltaviksi tarkoitettuihin rakennuksiin ja rakennettuihin alueisiin, joilla on kulttuurihistoriallista merkitystä ja joiden avustamisella on säilymistä turvaava merkitys Avustuksen suuruus on enintään 50 % toimenpiteiden kustannuksista.

Avustuksen saamisen ehdot:

- korjaustyöt avustettavassa kohteessa tehdään niin, että rakennuksen ominaisluonne ja historiallinen aitous säilyy.
 - avustus on tarkoitettu etupäässä rakenteen kunnostamiseen ei uusimiseen ja korjaus tulee tehdä mahdollisimman pienin muutoksin. 
- rakennuksen käyttö tulee sopeuttaa olemassa oleviin tiloihin käyttämällä perinteisiä työmenetelmiä ja rakenteellisia ratkaisuja sekä käyttämällä alkuperäisiä tai niitä vastaavia materiaaleja.

Avustukset kunnalle:

- kuntien suorittamiin rakennussuojelukorvauksiin (rakennuslain 135 a §:n mukaisesti) 
- kohteen hankkimiseksi kunnalle ellei suojelua muutoin voida turvata 
- kohteiden ja niiden välittömän ympäristön kunnostamiseen 
-säilyttämistä edeltäviin selvityksiin

Avustukset yksityisille:

- korjauksiin, joilla pyritään säilyttämään rakennuksen kulttuuri- ja rakennushistoriallisia arvoja esim. katon, ulkoseinien, ikkunoiden, ovien, perustusten ja kantavien rakenteiden korjauksiin eli rakennuksen ulkopuolisiin korjauksiin.

- avustusta voidaan myöntää kulttuurihistoriallisten kohteiden säilyttämisen edellyttämiin selvityksiin ja valtakunnallisiin tiedotus- ja muihin projekteihin

Avustuksen myöntää Pohjois-Savon ympäristökeskus. Hakemukset tulee jättää vuosittain syys- tai lokakuun loppuun mennessä

Hakemuskaavakkeita ja ohjeita saa Pohjois-Savon ympäristökeskuksesta, PL 1049, 70101 Kuopio, puh. 017-788 4827, 017-788 4817, fax 017-788 4701

 

Opetusministeriön avustukset jaetaan museoviraston ja kotiseutuliiton kautta.

Museoviraston entistämisavustuksella voidaan avustaa rakennussuojelulailla (60/1985) suojeltujen sekä autiokirkkojen tai niihin verrattaviin rakennuksiin sekä muiden kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten entistämistä, rakennuksen konservointia, kunnostamista tai historiallisen asun palauttamista.

Avustusta voidaan myöntää yksityisille ja yhteisöille. Kunnat voivat hakea avustusta vain jos rakennus on suojeltu rakennussuojelulain nojalla.

Avustuksen saamisen ehdot:

- rakennuksen tai alueen ominaisluonteen ja historiallisen aitouden säilyminen 
- korjattaessa vain mahdollisimman pienet muutokset sallitaan 
- rakennuksen käyttö sopeutetaan oleviin tiloihin ja työ tehdään perinteisin menetelmin ja rakenteellisin ratkaisuin, alkuperäisin tai niitä vastaavin materiaalein

Avustusta ei myönnetä rakennuksen perusparannukseen (lisälämmöneritys, vesijohto, viemäri, sähkö ym.).

Avustukset myöntää Museovirasto. Hakuaika on vuosittain syyskuun loppuun mennessä.

Museoviraston rakennushistorian osasto: Museovirasto PL 913, 00101 Helsinki puh. 09-40 501, fax 09-4050300

 

Suomen kotiseutuliitto avustaa

Nuorisoseurojen, työväenyhdistysten, maamiesseurojen, pienviljelijäin yhdistyksen ja osastojen, maataloustuottajain yhdistysten, manttaalisäätiöiden, urheiluseurojen, kotiseutuyhdistysten, kyläyhdistysten, raittiusyhdistysten, VPK-yhdistysten, Martta - yhdistysten ja puolueyhdistysten omistamien vapaaseen kansalaistoimintaan tarkoitettujen seurantalojen korjaamista sekä korjaustoimintaan liittyvää selvitys- ja tarkastustyötä sekä valistus- ja neuvontatoimintaa.

Avustusta myönnettäessä kiinnitetään erityisesti huomiota rakennuksen kulttuurihistorialliseen arvoon sekä kokoontumistilojen tarpeellisuuteen alueen väestön sivistys-. harrastus, ym. vapaa-ajan kansalaistoiminnan kannalta.

Avustuksen saamisen ehdot:

- Korjauksen lähtökohtana on usein vanha rakennus jolloin korjaustoimenpiteet on suunniteltava ja toteutettava sen ehdoilla. 
- Korjaussuunnitelman tavoitteena on parantaa talon käyttökelpoisuutta mahdollisimman pienin muutoksin. 
- Seurantaloihin perinteisesti kuluvaa näyttämöä ei saa purkaa eikä kulttuuritoimintaa varten rakennettuja juhlasaleja ei pidä muuttaa yksinomaan liikuntatiloiksi 
- Seurantalot on rakennettu yleensä perinteisiä rakennusmenetelmiä ja -materiaaleja käyttäen , joten ne tulisi korjata vanhojen periaatteiden mukaisesti.

Avustukset myöntää Suomen kotiseutuliitto. Hakuaika on vuosittain syyskuun loppuun.

Hakukaavakkeita ja ohjeita saa: 
- Oy Edita Ab, PL 516, 00101 Helsinki, puh. 09-5660252, fax 09-5660347 
- Suomen kotiseutuliito, Kalevankatu 13 A 1, 00100 Helsinki, puh. 09-643260 
- Opetusministeriö, PL 293, 00171 Helsinki, puh. 09-1341 7483

 

Työministeriön ja maa- ja metsätalousministeriö avustukset jaetaan Työvoima- ja elinkeinokeskuksen kautta.

Investointituet ja määrät varmentuvat vuoden 2001 puolella.

Avustuksia myönnetään seuraavasti:

- Kotitaloustyön väliaikainen tukijärjestelmä asunnon kunnossapito- tai peruskorjaustyöhön. Maksetaan elinkeinokeskuksen rekisteriin merkitylle yritykselle. http://www.te-keskus.fi/pohjoissavo/tos/kotittuki/alku.htm

- Perinneympäristön vaalimisavustus yksityiselle esim. tuuli- ja koskimyllyjen, aittojen ja muiden perinteisten varastorakennusten, maisemallisesti arvokkaiden latojen, riuku- ja vitsasaitojen ja venevajojen korjaamiseen ja parantamiseen. Avustus max. 20 % hyväksytyistä kustannuksista.

- Maatalouden ympäristötuen erityistuki esim. perinnebiotoopin, arvokkaan viljelysmaiseman tai luonnon monimuotoisuutta ilmentävän kohteen vaalimiseen ja hoitoon. Tuki on kustannusarvion mukaan max. kohteesta riippuen 2500  mk/ha.  

Haettavat korkotukilainat (max 70% hyväksytyistä kustannuksista) varmistuvat  v. 2001

- Maatilojen asuin- ja työympäristön parantamislaina rakennusten ja alueen ympäristöllistä laatua parantaviin korjaus- ja muutostöihin (ulkopuoliset korjaukset, rakennelmat, piha-alue).

- Kulttuurihistoriallisesti tai rakennustaiteellisesti arvokkaiden rakennusten peruskorjaamislaina. Pihapiirissä olevien arvorakennusten lähinnä ulkopuoliset korjaukset tai sisältä kantavat rakenteet.

Lisätietoja:

Pohjois-Savon TE-keskus, 
työvoimaosasto Kari Matra ja Eija Leinonen, puh. 017-6175390 
maaseutuosasto Juhani Halonen, puh. 017-617 5305 ja
Irja Lehtonen, puh. 017-617 5111

 

Työllistämistuki yksityisille työnantajille - työvoiman palkkaamiseen

Lisätietoja: Oman kunnan työvoimatoimisto

Pientyönantajien palvelukeskuksen neuvonta - ja palvelunumero 0200 6600 (4,95 mk/min+ppm) 
- neuvontaa työntekijöiden palkkaamiseen 
- sopimuksesta palvelukeskus hoitaa tarvittavan paperisodan puolestasi (palkat, verot, sotut, vakuutukset ym.)

Työsuojelupiirien Työsuhdepalvelupuhelin puh. 0200 66122 
- neuvontaa työlainsäädännöstä, työsuhteen aloittamisesta ja lopettamisesta, vakuutuksista, sotuista, verotusasioista ym.

 

Veroviranomaisten verohelpotukset korjaustöissä:

Rakennusten korjaamiseen palkatuille työntekijöille ei yksityisen työnantajan/kotitalouden tarvitse toimittaa ennakonpidätystä, jos samalle palkansaajalle maksettu palkka on vuosittain alle 8000 markkaa.

Lisätietoja: Oman kunnan verotoimisto

 

Säätiöt ja rahastot

Säätiöt ja rahastot eivät suoraan myönnä rahaa kylämaisemanhoitoon mutta kylläkin myöntävät rahaa esimerkiksi kyläperinteen keruuseen, kylätapahtumille tai arvokkaan rakennuksen korjauksiin. Näin säätiöiltä saadut apurahat koituvat kuitenkin myös koko kyläympäristön parhaaksi.

Yleensä apurahat myönnetään yksittäiselle ihmiselle tai työryhmälle ja niiden hakuajoista kuulutetaan lehdissä. Kattavin apurahaverkosto on Suomen kulttuurirahastolla, jonka maakuntarahastot myöntävät apurahoja kussakin maakunnassa tapahtuvaan tutkimus- ja kehittämistyöhön.

Eri maakuntarahastojen hakuajat vaihtelevat.

Lisätietoja:

Apurahoista  
Suomen kulttuurirahastosta, os. Bulevardi 5 A, PL 203, 00121 Helsinki, p. 09- 602 144, Apurahojen hakuaikaluettelo. Moniste. Julk. Säätiöpalvelu. Helsinki (uusitaan vuosittain) Apurahat ja opintotuki. Julk. Suomen Ylioppilaskuntien liitto (SYL). (uusitaan noin kolmen vuoden välein)
 

 




Päivitetty 20.11.2000,
Kimmo.Haapanen@ymparisto.fi / Pohjois-Savon ympäristökeskus