Muinaisjäännösinventointi  
Sonkarin Patovedellä 1999

Raportti 15.12.1999

Museonjohtaja Jouko Aroalho 
Kuopion kulttuurihistoriallinen museo
esih.top.ark.

TIEDOTE 11.8.1999 

Huhtikuussa 1999 käynnistyi Euroopan Maatalouden Ohjaus- ja tukirahaston 5 b -tavoiteohjelman tuella Kyläpoluilla -pilottiprojekti kohteenaan Vesannon Sonkari-Tiitilänkylä sekä Rautalammin Kerkonkosken kylä. Hankkeen organisaation muodostavat Pohjois-Savon ympäristökeskus, Sisä-Savon seutuyhtymä, POMO ry ja TE-keskus. Projektisuunnittelijana toimii FM Teija Ahola. 

Kokeiluprojektin tavoitteena on omatoimiseen kulttuuriympäristön hoitoon ja suunnitteluun opastaminen ja kannustaminen siten, että kylälle tehdään mm. kulttuuriympäristön toimenpidesuunnitelma, kyläpolkureitistö sekä opasteaineisto internet www-sivuille. Rautalammin ja Vesannon kunta ovat samanaikaisesti Kyläpoluilla-projektin kanssa laatimassa Kiesimän, Sonkarin ja Vesantojärven alueen rantaosayleiskaavaa, joka tulee koskemaan huomattavaa osaa sekä Sonkarin että Kerkonkosken kylän alueesta. 

Kuopion kulttuurihistoriallinen museo huolehti Kyläpoluilla-hankealueen muinaisjäännöksiä koskevien lähtötietojen päivittämisestä ja täydentämisestä. Rantakaavan laatijoiden kanssa museo sopi, että samaan aikaan mahdollisuuksien mukaan inventoidaan myös koko rantakaava-alueen muinaisjäännöksiä. 

Sonkari-Tiitilänkylän alueelta tunnettiin vanhastaan ainoastaan yksi esihistoriallinen kiinteä muinaisjäännös - Luntiainen, kivikautinen asuinpaikka, mutta oli odotettavissa, että Sonkari-Vesantojärvi -vesiväylän tuntumasta tulee kyllä löytymään lisää muinaisjäännöksiä. Tavoitteena oli ensisijaisesti aiemmin paikantamattomien muinaisjäännösten löytäminen ja suojelun piiriin saaminen ranta-alueelta ja sen läheisyydestä. Alueiden havainnointi perustui maaston silmämääräiseen arviointiin ja näkyvillä olevien maakerrosten (esim. kynnökset, tieleikkaukset, metsälaikutusalueet, tuulenkaadot) tarkasteluun. Maaperän arvioimiseksi kaivettiin tarvittaessa koekuopanteita. Muinaisjäännösten todennäköisesti optimaalisen sijaintialueen määrittelyssä käytettiin hyväksi myös Geologian tutkimuskeskuksen Väli-Suomen aluetoimiston maaperä- ja muinaisrantatietoja. 

Inventoinnin valmistelu-, maasto- ja jälkitöihin sekä raportin laadintaan käytettiin yhteensä 62 työtuntia, ja Kuopion kulttuurihistoriallisen museon kulut siitä olivat kaikkiaan 7400 mk (sis. alv.).

Tehtyjen tarkastusten tuloksena löytyi 4 ennestään paikantamatonta kivikauden asuinpaikkaa. 

Vesannon Sonkarin uudet kohteet ovat:

3.613.Levänlahti PK 3224 06, x=6971 82, y=479 51
3.614. Uimaranta PK 3224 06, x=6973 09, y=478 40
3.615. Päähinen PK 3224 06, x=6974 72, y=478 32
3.616. Kutemainen PK 3224 06, x=6974 19, y=477 58

Patoveden järvikapeikossa on molemmilla rannoilla muinaiselle asutukselle otollista hiekkamaata, johon on muotoutunut eri-ikäisiä muinaisrantatasanteita. Alueella vanhimmat liki 140 m:n korkeudella olevat rantapenkereet ovat Itämeren Ancylus-vaiheen (alkaen n. 6800 eKr.) aikaisia muodostumia. Nuorimmat rantamuodostumat (noin 101 m:n tasalla) likellä nykyistä vedenrajaa ovat puolestaan myöhäisiä ja osittain vasta viime vuosisatojen aikaansaannosta. 

Löytyneet asuinpaikat sijaitsevat tyypillisesti hiekkapohjaisissa kangasmetsissä, ja niiden löytämiseksi oli laajalle alueelle tehtävä kymmenittäin lapionpistoja maakerrosten tarkastelua varten. Muinaisrantaterasseja, hiekkaharjanteita ja asumuksen pohjiksi epäiltyjä painanteita maastossa on suhteellisen runsaasti, ja Patoveden vesikapeikon tuntumassa inventoidessa ne kierreltiinkin verraten kattavasti. 

Inventointikohteiden valokuvat otettiin 6x4,5 -kokoisina mustavalko- ja väridiakuvina. Mustavalkokuvat muinaisjäännöksistä on luetteloitu Kuopion kulttuurihistoriallisen museon arkeologisten valokuvien kokoelmaan (F.a.) numeroilla: F.a. 4129-30, 
4132-4134, 4150-4151, 4181-4182

Inventointilöydöt on luetteloitu Suomen kansallismuseon esinekokoelmaan museonumeroilla: KM 31816-31819 



TUTKIMUSALUEEN OLOSUHTEET

Jääkauden loppuvaiheessa mannerjään reuna perääntyi Vesannon Sonkarin tienoilla kohti luodetta n. 9700 vuotta sitten. Sen alta vapautunut maa oli hiekka-, sora- ja moreenikerrosten peittämää ja jäi välittömästi suurimmalta osaltaan Yoldiameren vedentason (yli 150 m mpy.) alapuolelle. Voimakkaan vedenlaskun tuloksena Päijänne tuli itsenäiseksi järveksi n. 8900 vuotta sitten. Järvialueen laskujoen (Pihtiputaalta Pohjanlahteen) tienoilla tapahtunut vesistöalueen nopein maankohoaminen aiheutti järvien tulvimista, ja n. 6300-6100 vuotta sitten laajan Muinais-Päijänteen syntymisen ja lopulta purkautumisen Kymijoen kautta Suomenlahteen ajanjakson lopussa. Nykyiset Sonkarin ympäristön järvet saivat tässä yhteydessä karkeapiirteiset muotonsa. 

Vedenpinta Sonkarilla Kymijoen purkautumisen aikoihin oli jäänyt noin 106 m mpy tasalle, ja siitä vaiheesta vesi on vuosituhansien kuluessa hiljalleen laskenut viitisen metriä eli nykyiseen tasoonsa. Inventoinnin painopiste kohdistui juuri näihin Muinais-Päijänteen laskuvaiheen vuosituhansiin, noin 6000 vuoden takaa nykypäivään ulottuvaan jaksoon. Tätä varhaisemmilla vuosituhansilla Sonkari on ollut rykelmänä vedestä pistäviä saaria ja kareja vähemmän ihanteellinen oleskelupaikka, ja Ancylus-aikaisia rantakorkeuksia maastossa tarkastettiinkin lähinnä vain Vesannonrannan hiekkakuopilla ja Syvälahdenkalliolla. 

Peruskarttojen mukaan Sonkarin (Patoveden) ja Kiesimän pinta on nykyään tasolla 100,9 m mpy, ja vesi virtaa Vesantojärvestä, Patovedestä, Sonkarista ja Kiesimästä
Pohjois-Konneveteen. Kun luode-kaakko suuntaiset pitkät järvet ovat eri osissaan eri nopeudella tapahtuneen maannousun seurauksena kallistuneet, on huomattava, että tänä päivänä varhaiset muinaisrannat altaiden luoteispäässä ovat pinnasta mitattuna ylempänä kuin kaakkoispään samanikäiset rannat. 

Alueella ei ole tehty maaperäkarttoja 1:20 000 mittakaavassa, mutta rantakaavoitusta varten Geologian tutkimuskeskuksen valmistama maalajikartta (1:50 000) oli inventoinnissa käytettävissä. Patoveden molemmilla rannoilla on hiekkakankaita, ja tarkastaessa mielenkiinto kohdistuikin voimakkaana juuri niiden tutkimiseen. 



JOHTOPÄÄTÖKSET

Kaikki uudet kohteet löytyivät ilman aikaisempia löytöjä tai havaintoja kohteesta. Asuinpaikoilta ei ole toistaiseksi ajoittavia löytöjä, ja paikkojen sijainti suunnilleen 105 m:n korkeustasallakaan ei anna mahdollisuutta kivikautta (6500-2000 eKr.) tarkempaan ajoitukseen. Maisemallisesti komeat Päähisen ja Kutemaisen asuinpaikat ovat säilyneet myöhemmältä kajoamiselta rauhassa, ja ne ovat ehjinä tutkimuksellisesti hyviä kohteita. Molemmissa mainituissa paikoissa on tasaisia painanteita (?), jotka saattaisivat olla jäänteitä paikalla sijainneista muinaisista asumuksista. 

Tarkastuslöydöt ovat kvartsi-iskoksia, ja Kutemaisen sekä Levänlahden asuinpaikalta on lisäksi palanutta luuta. Asuinpaikkojen hiekkamaassa ei juurikaan ollut havaittavissa värjääntynyttä kulttuurikerrosta, parhaiten se erottui Kutemaisessa. 

Inventointituloksen pohjalta vaikuttaa siltä, että Patoveden vesikapeikko on ollut muinoin oleskeluun suotuisaa seutua. Nykyinen vesitie sieltä Kiesimään on ikivanha, ja veden ollessa korkealla sieltä on ollut hyvä yhteys myös Palvaniemen pohjoispuolitse Vihtajärven kautta Niinivedelle. Vedet asuinpaikkojen ympärillä ovat arvattavasti olleet aina suotuisia pyyntivesiä, ja yhä tänä päivänä kaloja riittää, ja esim. Kutemainen mainitaan lahnankutujärvenä. 

Hankealueen kiinnostavimmat kohdat ehdittiin tarkastaa, mutta on odotettavissa, että
korkeammalta ja kauempaa rannasta voi vielä löytyä jälkiä muinaisista asukkaista. Toistaiseksi tietoon tulleet asuinpaikat selventävät kuvaa alueen muinaisuudesta ja sen lisätutkimusmahdollisuuksista sekä ovat kulttuuriympäristön osasina säilyttämisen ja hoitamisen arvoisia. 

Suomessa muinaismuistolaki (295/63) rauhoittaa suoraan kiinteät muinaisjäännökset. Lain mukaan muinaisjäännösten kaivaminen, peittäminen, muuttaminen ja muu niihin kajoaminen on kielletty. Muinaisjäännösten suojelua valvoo Museovirasto. 


Sonkari-Tiitilänkylän alueelta tunnetut muinaisjäännöskohteet: 

• Sisällysluettelo
• Etusivu