Paikallishistoriallisia kohteita ulkoilureitin ja rantautumispaikkojen lähellä
6. Lokkokallio ja MökinpeltoLokkokallio on 1900-luvun alkupuolelle asti tanssikalliona käytetty mäennyppylä. Mäen laen tasainen kallio katettiin haapalankuilla tanssilavaksi,"… kun yhdellä tytöllä olivat uudet suutarilta saadut kengät kuluneet puhki ennen aamua paljaalla kalliolla tanssiessa". Haapalankut sahattiin lankkusahalla Niiniveden itäpuolelta, Hiidenmäeltä tuoduista haapapölkyistä. Lavan ympärillä istuttiin kyläkunnittain lankkupenkeillä. Lavan vieressä oli käppyrä mänty, jonka oksalle oli rakennettu lava soittajia varten. Mäellä on poltettu myös kokkotulia.
Lokkokallion itäpuolella Tulilaan menevän hiekkatien varressa on vanha asuinpaikka. Tämä torppa perustettiin mahdollisesti jo 1700-luvulla Hanhitaipale -nimisen perintötalon maille. Tästä jo noin 100 vuotta sitten hävinneestä asuinpaikasta on pellolle jäänyt nimeksi Mökinpelto. Viimeiset vuodet asumus oli Tulilan mäkitupana. Vanhoja pyhiä pihapuita pihlajia ja kataja kasvaa kiviraunioilla. Kivijalka on siinä määrin säilynyt, että asuinrakennuksen pohjakaavan pystyy edelleen hahmottamaan. Rakennus on ollut läpikuljettava paritupa. Pihapiiriin on kuulunut navetta, talli, sauna, kota ja paja. Lokkokalliolle menevän hiekkatien vieressä mäenrinteessä on säilynyt tervahauta. Painanteen alarinteen puoleisessa reunassa on jäljellä kiveys, jossa olleen putken ns. neulan kautta terva juoksi astiaan. Hieman syvemmällä metsässä on useita pyöreitä painanteita, jotka ovat mahdollisesti säilytyskuoppia (nauris tai muu juures), tervahautoja tai eläinten hautakuoppia.
|
|
|
||||
|
|
|
|