Käsitteistö
[Rakennusinventointikriteerit]
Seuraavassa on lueteltu tärkeimmät näillä sivuilla kulttuuriympäristön ja maiseman kuvauksissa ja luokittelussa käytetyt termit:
Kulttuuriympäristö = elinympäristö
Ympäristö, jota ihminen on toiminnallaan muokannut. Ihmisen toiminnan
jälkiä ovat esi- ja historiallisen ajan muinaisjäännökset,
rakennukset, rakennelmat, tiet, luonnon- ja maanhyödyntämisestä
syntyneet ympäristöt kuten esimerkiksi pellot, niityt, ahot eli ns.
perinnemaisemat.
Paikalliskulttuuri, paikallinen kulttuuriympäristö
Rakennettu ympäristö ja muokattu luonnonympäristö ilmentää alueelle
(kylä, kunta, seutu) luonteenomaista kehitystä ja kulttuurista
omaleimaisuutta, joka on syntynyt alueen asukkaiden valinnoista, joita on
tehty luonnonolojen, mahdollisuuksien ja rajoitusten puitteissa,
kokemuksen ja näkemyksen pohjalta.
Rakennettu ympäristö
Se osa kulttuuriympäristöä, jossa on ihmisen aikaansaamia rakennelmia.
Perinnemaisema
Perinteisten maankäyttötapojen synnyttämiä maisemia. Jaetaan
perinnebiotooppeihin, rakennettuihin perinnemaisemiin ja kulttuurimaiseman
huomattaviin yksityiskohteisiin (luonnonmuistomerkkeihin).
(Maisema-aluetyöryhmän mietintö I, 50.)
Perinnebiotooppi
Maataloustuotannossa olevaa tai ollutta aluetta, jota on laidunnettu tai
käytetty karjan rehutuotantoon. Käytöstä tulee alueella olla selvät
merkit nähtävissä. Perinnebiotooppeja ovat niityt, kedot, ahot,
hakamaat ja metsälaitumet. (Maatalouden ympäristötuen erityistuet
-opas, 3.)
Muinaisjäännökseksi luokiteltava maisemaelementti
Näkyvä käytöstä poistunut rakenne, joka on muodostanut ja voi
vieläkin muodostaa maisemaa rakentavan elementin ja jolla ei ole selvää
nykyajan käyttöä. Ei ole ikärajaa. Yleensä
muinaisjäännösluetteloihin otetaan mukaan esihistoriallisia ja
keskiaikaisia kohteita. Yleisimpiä muinaisjäännöksiksi luokiteltavia
maisemaelementtejä ovat talonpohjat ja asuinpaikat, käytöstä jääneet
kulkureitit, maan päälle näkyvät kalmistot, muinaispellot,
raivausröykkiöt jne. (Lehtinen, 1997,16.)
Historiallinen aika ajoitetaan ensimmäisten kirjallisten lähteiden mukaan. Savossa historiallinen aika katsotaan alkaneen v. 1323, kun Pähkinäsaaren rauhan rajakirjoissa mainitaan Savo ensimmäisen kerran.
Valtakunnallisesti arvokkaat kulttuurihistorialliset rakennetut
ympäristöt
Museoviraston ja Ympäristöministeriön määrittämät lähes 1800
valtakunnallisesti merkittävää kulttuurihistoriallista ympäristöä.
Kohteet on valittu kuntien, seutukaavaliittojen, museoiden ja
viranomaisten laatimien inventointien perusteella. Kohteet on esitelty
museoviraston rakennushistorian osaston julkaisussa 16: Rakennettu
kulttuuriympäristö (1993).
Kulttuurihistoriallinen
Määritelmä, jolla luonnehdittu kohde katsotaan arvokkaaksi
historialliselta, rakennushistorialliselta ja/tai ympäristölliseltä
kannalta.
Rakennushistoriallinen arvo
Kohde/alue ilmentää aikakautensa tai ympäristönsä rakennustapoja,
-ihanteita ja tekniikkaa. Kohde voi esimerkiksi olla merkittävä
sosiaaliryhmän rakennusperinteen esimerkki.
Historiallinen arvo
Kohde liittyy alueen kannalta keskeiseen historialliseen ilmiöön tai
tapahtumaan ja on siten merkittävä talous-, sosiaali-, kulttuuri-,
asutus-, aate-, oppi-, sivistys-, henkilö- tai liikennehistorian
kannalta.
Valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet
Valtioneuvoston määrittelemät, eri puolilta maata olevat 156 aluetta,
joissa kulttuurielementtien ohella maisemakuva ja luonto ovat
edustavimmillaan. Alueet on valittu maisemamaakunnittain niin, että
valinnassa tulevat esille maan eri osille luonteenomaiset piirteet. Alueet
on esitelty Maisema-aluetyöryhmän mietinnössä, osa II, Arvokkaat
maisema-alueet (1993).
Maisema
Geomorfologisen, ekologisen sekä kulttuurihistoriallisen kehityksen
tuloksena syntynyt fyysinen kokonaisuus. (Rautamäki, 1991,12.)
Maiseman perusrunko
Maaston, kallio- ja maaperän määrittämä selänteiden ja laaksojen
kokonaisuus. (Rautamäki, 1991, 12.)
Maisematila
Yhden tai useamman maisematekijän muodostama kolmiulotteinen tila.
Maisematekijä tai -elementti
Konkreettinen tai epäkonkreettinen, joka muovaa maisemaa (esim. tie,
pelto, talo, kiviaita, maanjako). (Lehtinen, 1997, 15.)
Maisemakerros ja -vaihe
Eri lähteiden, kartat, muinaisjäännökset, valokuvat, muistitieto yms.,
perusteella maisemasta erotettavia eri-ikäisiä kokonaisuuksia, jotka
muodostuvat ihmisten työstä. Joissain tapauksissa niiden rajat voivat
olla liukuvia, jolloin voidaan käyttää termiä "maiseman
vaihe". Jos rajat ovat jyrkät, voidaan määritellä selvärajaiset
maisemakerrokset. (Lehtinen, 1997, 15.)
Maisema-alue
Yhden tai useamman maiseman perustekijän (ja maisemakerroksen) puolesta yhtenäinen tai
yhtenäisesti toimiva aluekokonaisuus. (Lehtinen, 1997, 14.)
Maisemahistoria
Maiseman eri-ikäisten vaiheiden selvittämistä ja niiden tutkimusta.
Siihen kuuluu myös nykymaisemassa havaittavien ilmiöiden ajoittaminen
nyt näkyvien elementtien, vanhojen karttojen tai arkeologisten ja
luonnontieteellisten menetelmien avulla. (Lehtinen, 1997, 15).
Miljöö
Ympäristö, olot (ympäröivä luonto, sosiaaliset olosuhteet), joissa
joku jatkuvasti on, elää, toimii, elämänympäristö, elämänkehä,
elämänpiiri. (Lehtinen, 1997, 15.)
Solmukohta
Useiden voimakkaiden maiseman perustekijöiden leikkauspiste (esim. harjun
ja vesistön leikkauskohta) tai maisematekijöiden kohtauspaikka.
Solmukohtaan on usein sijoittunut jokin toiminto tai rakennus.
(Rautamäki, 1991, 12.)
Hierarkkinen piste
Maisematiloja hallitseva ja luonnonoloiltaan edustava kohta, jota usein
osoittaa jokin rakennus, puu tai rakennelma. (Rautamäki, 1991, 12.)
Lähteet:
Arvokkaat maisema-alueet. Maisema-aluetyöryhmän mietintö, osa II. Helsinki. 1993.
Lehtinen, Leena, 1997. Maaseutumaiseman kerroksisuus ja vetovoima. Helsingin yliopiston Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus. Julkaisuja 55. Mikkeli.
Rakennettu kulttuuriympäristö. Valtakunnallisesti arvokkaat kulttuurihistorialliset ympäristöt. Museoviraston rakennushistorian osaston julkaisuja 16. Helsinki. 1993.
Rautamäki, Maija, 1991. Maakunnallinen maisemaselvitys.
Varsinais-Suomi. Varsinais-Suomen seutukaavaliitto.
Ympäristöministeriö.