Paikallishistoriallisia kohteita ulkoilureitin ja rantautumispaikkojen lähellä

14. Haudankaarre

Sonkarinpohjassa järven rannalla sijaitsee pieni harmaista rakennuksista muodostuva Haudankaarteen pihapiiri. Paikka on Vesannon seurakunnan omistuksessa. Kyläpoluilla -projektin aikana kyläläisten toivomuksesta tyhjillään ollutta paikkaa on yhdessä  seurakunnan, asukkaiden ja Vesannon Ladun kanssa lähdetty kehittämään retkeilykohteena. Toukokuussa 2000 kyläläiset talkootyönä siistivät ja raivasivat piha-aluetta. Tuparakennus ja aitta siivottiin ja mökin viimeisen asukkaan tavarat järjestettiin kauniisti esille. Pihapiiriä ympäröi viehättävä vanha metsä. Rannasta löytää pyykkipaikan ja lähteen, josta mökkiin haettiin juomavesi. Vielä melko avoimena olevat pihapellot ja niityt ovat pienet ja kiviset. 

Rakennukset ovat kiinni, mutta pihapiiriin voi käydä tutustumassa. Paikalle pääsee metsäpolkuja pitkin. Tuvan avain on seurakunnassa  (017) 688 0600 ja Sonkarin kylällä Kimmo Hakalalla (017) 648 831. 

Haudankaarteessa on ollut Korkealan karjamaja. Tiettävästi 1890-luvulla Korkealan pohjoispuoleiselta pellolta Pellonpään torpasta ovat Mari ja Anania Nuutinen muuttaneet Haudankaarteelle torppareiksi. Korkealan isäntä oli todennut, että: "nyt sinne saa rakentaa, jos jaksaa jalan veden kantaa järvestä."

Karjamajat rakennettiin usein kaskiahojen luo, koska ahot olivat hyviä laidunalueita. Sonkarinpohjan alueella kaskiviljelyä on harjoitettu vielä 1900-luvun alussa mm. Pakkulanmäellä ja Soppisen rannalla. Karjamajan likellä piti olla myös kylmävetinen lähde kermojen ja voiden säilyttämistä varten. Karjamajat olivat usein sen verran kaukana, ettei maitotuotteita käyty päivittäin hakemassa. Haudankaarteen lähde on rannassa.

Karjamajat olivat yleensä yksinäistupia. Haudankaarteen rakennus on kaksihuoneinen, tuvan edessä on vinkkelimäinen umpieteinen. Rakennus on mahdollisesti alkuperäinen karjamaja tai karjamajan hirsiä on käytetty uuden tuvan rakentamiseen. Nuutiset rakensivat pihalle aittarakennuksen, hirsinavetan ja savusaunan. Rannalla oli lautarakenteinen vaja.

Haudankaarteen viimeinen asukas Katri Nuutinen eli yli 90-vuotiaaksi. Hän asui Haudankaarteella aina 1980-luvun alkuvuosille saakka. Tila sijaitsi tiettömän taipaleen takana eikä talossa ollut mitään mukavuuksia viimeisinäkään vuosina. Katrilla oli lehmiä aina vuoteen 1975 saakka. Torpan heinäpellot sijaitsivat kilometrien takana ja heinien hankkiminen lehmille oli suuritöistä.

Katri oli tullut torppaan Niilo Nuutisen nuorikkona v. 1927. Niilo kuoli 50 -vuotiaana v. 1941 ja Katri jäi Niilon äidin ja oman äitinsä kanssa tilalle. Vuonna 1942 vanhukset kuolivat ja sen jälkeen Katri jäi yksin Haudankaarteelle. 

Myöhemmin hänen kanssaan asui toinen yksinäinen naisihminen Iida Jäntti. Miehen kuollessa torpan lunastushinnasta oli osa maksamatta. Kun velat oli maksettu siinä 1960-luvun tienoilla tuvan seinät ulkovuorattiin ensimmäisen kerran.

Kylän miehet yöpyivät syksyisillä nuottareissuillaan 1910- ja 20-luvulla Sonkarinpohjan torpissa. Tunnettua oli, että syrjäkylän taloissa oltiin vieraanvaraisia. Jokainen sai kalakeittoa syödäkseen ja yöksi nahkaiset peitteet. 

Sonkarinpohjan länsirannan koululaiset kiersivät kelirikkoaikana maita myöten Sonkarin koululle  Pohjiin ja Haudankaarteen kautta. Kunnon teitä ei sydänmaalla ollut, mutta kärryillä ajettavia hevosteitä ja kapeita polkuja risteili mökkien, rannan ja niittypalstojen välillä. Nykyinen hiekkatie kilometrin päähän Haudankaarteesta on tehty noin 20 vuotta sitten. 

Haudankaarre -nimi saattaa viitata tervahautoihin tai paikan hyvin kivikkoiseen rantaan ja talon kohdalla sijaitsevaan kaarevaan niemeen.

Ilvesluola

Sonkarinpohjan länsirannalla lähellä Haudankaarta on Ilveskolo -niminen rakoluola tasarakeisessa, kiillegneissisulkeumia sisältävässä graniitissa. Luola on geologi Aimo Kejosen mukaan syntynyt vaakarakojen ja 20°- ja 110°-suuntaisten pystyrakojen muodostaman rakoverkon avautuessa. Luolan seinät, katto ja lattia ovat vanhoja rakopintoja. Lattiaa peittää paikoin ohut rapakallion ja rantahiekan sekainen kerros.

Luola on tiettävästi saanut nimensä siinä aikoinaan pesineistä ilveksistä. Viime sodan aikana luolassa piilotteli käpykaartilaisia. Luolan suuaukon luona olevassa avarammassa tilassa ja eräässä sivukäytävässä on jälkiä nuotionpidosta. Syvemmällä luolan korkeus ja leveys pienenee äkkiä vaikeakulkuiseksi.

Lähteet:

Vesannon rakennusinventointi, Haudankaarre nro 29. Marita Jalkanen, 1995.
Liisa Berg, Vesanto, 1999.
Hilkka Leinonen, Vesanto, 1999.
Pentti Jäntti, Vesanto, 1999.

• Reitit -sivu
• Kartta
• Haudankaarten kehittämissuunnitelma
• Etusivu