Kutujoki

KUTUJOELLA  

Kutumäen ja Pörölänmäen kulttuuriympäristön vetovoimatekijät

Kutumäen ja Pörölänmäen kylillä identiteettimerkitykset pohjautuvat vahvasti kylien maataloushistoriaan. Maisema kertoo edelleen hyvin sen, missä viljely on mahdollista ja missä taas maat ovat kelvanneet korkeintaan kaskeamiseen ja myöhemmin karjan metsälaitumiksi.

Aikaisemmissa inventoinneissa maisema-alueen arvo on nähty mm. maatalousmaiseman ja kylärakenteen eheytenä ja monimuotoisuutena. Oma arvonsa on annettu kylän useille kulttuurihistoriallisesti merkittäville tilakeskuksille.  Valtakunnallista merkitystä kylälle on antanut erikoisesti vanha Suonenjoki-Pieksämäki -maantie ja sen tiemaisemat.

Savijärvien sekä Kutujoen ja -järven rantamaille perustetut kylät yhdistää  kuitenkin yhtenäiseksi kulttuuriympäristö- ja maisemakokonaisuudeksi kylien halki virtaava vesireitti. Tilat rinnepeltoineen reunustavat jokea tai järvilaaksoja yksittäistaloina tai yhtenäisinä kyläkeskittyminä. Kylän koulu on joen rannassa. Vesimylly on toinen kylän yhteisistä paikoista.

Vaikka kulttuurihistoriallisesti merkittävä vanha Suonenjoki-Pieksämäki -maantie ei uuden tielinjauksen valmistuttua enää ole entisellään on Kutumäen ja Pörölänmäen kulttuuriympäristö edelleen vähintäänkin maakunnallisesti merkittävä kulttuurihistoriallinen aluekokonaisuus. Kylien rakennettua kulttuuriympäristöä ja maisemia tulee arvioida enemmän vesilläliikkujan näkökulmasta, eritoten kun ollaan järvi-Suomessa. Rantojen vanhoille kaskimaille perustettiin ensimmäiset asuinpaikat ja pellot. Maantiet ovat tulleet vasta, kun asutus on vakiintunut sinne, minne vesitiet tarjosivat hyvät kulkureitit.

Seuraavaksi yhteenveto kylän olemassa olevan rakennetun ympäristön erityispiirteistä, kulttuuriympäristön vahvuuksista ja kehittämistarpeesta. Toimenpide-esitykseen linkki   sivun alareunasta.

Lähteet: 

Lappalainen, Pekka. Pieksämäen seudun historia 1 ja 2. Pieksämäki. 
Ropponen, Jari, 1993. Suonenjoen historia. Jyväskylä. 
Timonen, Raimo, 1997. Kyytilaitos. Hollikyydistä työvuorolistoihin. Pieksämäki


Alueidenkäyttö | Haku | Palaute




Päivitetty 29.11.2000,
Info /Pohjois-Savon ympäristökeskus