KUTUJOELLA

Maisemanhoito yksityismetsissä 

Kaskiraunio Kutujoen rantametsikössä.

Yksi uudistetun metsälainsäädännön tavoitteista on ekologisen kestävyyden edistäminen. Maisema-, luonto- ja kulttuuriarvojen huomioiminen talousmetsissä ei sulje pois metsän taloudellista hyötykäyttöä.

Maisemapainotteisessa metsänhoidossa ohjataan metsätaloutta esteettisesti ja sosiaalisesti kestävään suuntaan korostaen myös luonnonsuojelun näkökohtia. Käytännön metsätaloudessa tämä tarkoittaa, että puuntuotannon ohella talousmetsien hoito- ja käyttötoimenpiteillä ylläpidetään sellaista vaihtelua, joka luo edellytykset mahdollisimman runsaalle eliöstölle. Metsäluonnon moninaisuus rikastuttaa myös maisemia ja tukee näin maisemanhoidon tavoitteita

Maisemapainotteinen metsänhoito ottaa huomioon kasvillisuuden rakenteen ylläpidon, näkymät, kulttuuriympäristöt sekä maisemavaurioiden kunnostaminen. Metsien maisemallista käsittelyä ohjataan esimerkiksi yksityismetsien metsätaloussuunnitelmissa.
Luonto- ja maisema-arvojen kannalta kestävässä metsätaloudessa metsien käyttö säilyttää niiden tuottavuuden, elinvoimaisuuden, monimuotoisuuden ja maisema-arvot sekä virkistymis- ja luontoelämykset.

1  Talousmetsien hoidon ja käytön ohjaus
2  Metsämaisemien hoito 
3  Metsälain mukaiset tärkeät elinympäristöt
4  Taloudelliset ohjauskeinot  
5  Kirjallisuus  
 

Talousmetsien hoidon ja käytön ohjaus

Talousmetsien hoitoa ja käyttöä ohjaavissa säädöksissä, hoito-ohjeissa ja suosituksissa on tapahtunut 1990-luvulla huomattavia muutoksia. Metsien kestävän käytön kriteerit ja indikaattorit määriteltiin vuonna 1993 Helsingin metsäministerikonferenssissa. Tuolloin sovittuihin kansainvälisesti hyväksyttyihin periaatteisiin perustuu tänä päivänä meidän talousmetsien hoidon ja käytön ohjaus.

Tärkeimmät 1990-luvun ohjelmat ja lait:

Metsätalouden ympäristöohjelma (1994). Maa- ja metsätalousministeriö ja ympäristöministeriö.

Suomen metsäluonnon monimuotoisuuden turvaaminen (1994). Ympäristöministeriön strategia.

Kestävän metsätalouden rahoituksesta annettu laki (1094/1996) (rahoituslaki).

Metsälaki (1093/1996, astui voimaan 1997).

Luonnonsuojelulaki (uusittu, astui voimaan 1997).

Kansalliset metsien sertifiointikriteerit (1997) (perustana metsälaki ja kansainväliset sopimukset). Järjestelmän toteuttaminen alkoi v. 2000.

Takaisin

Metsämaisemien hoito

Metsien maisemallinen hoito perustuu vapaaehtoisuuteen. Metsälakikohteissa maanomistajaa koskee säilyttämisvelvoite. Erilaisissa projekteissa on kehitetty maisemapainotteista metsäsuunnittelua ohjaamaan metsänhoitoa. Metsän käsittelijä / hoitaja tekee viime käden ratkaisut.

Maisemapainotteisessa metsänhoidossa huomioidaan:
- näkymien säilyttäminen (kaukomaisema, lähimaisema)
- vaihtelevat metsikkörakenteet (avoin-suljettu -tilavaihtelut)
- maaston muodot (maastoa myötäilevät hakkuualat)
- luontaisen kasvillisuuden ja puuston yhteensovittamisella (puulajivalinnat)

Metsänhoidossa pyritään siis jäljittelemään metsän luontaista kehitystä, ylläpitäen vaihtelevaa puulajistoa ja puuston rakennetta. Hakkuut toteutetaan maiseman ja metsän käytön monipuolisuuden kannalta kulloinkin tarkoituksenmukaisilla tavoilla.
Huolellisella metsäsuunnittelulla ja metsänkäsittelyllä voidaan maisemaa hoitaa korostaen erityisen näkyviä alueita :

korkeiden alueiden metsät
tienvarsimetsät
rantametsät
reunametsät (esim. pellonreunat)
asutuksen lähimetsät
metsitettävät pellot

Kansallisessa metsäohjelmassa 2010 todetaan, että metsätaloudessa on kiinnitettävä huomiota asutuksen ja viljelysten lähimetsiin ja myös kauan näkyviin kaukomaisemakohteisiin. ".. selvitykset kansallismaisemista, perinnemaisemista, muinaisjäännöksistä sekä rakennus- ja luontokohteista otetaan huomioon metsäsuunnittelussa."

Rakennetun ympäristön ja perinteisten viljelymaisemien yhteydessä on sekä pienmaisemallisesti että kulttuurihistoriallisesti merkittäviä alueita, joissa metsänhoitotoimenpiteillä saattaa on suuri vaikutus: 

perinnebiotoopit  (kuten kaskimetsät ja hakamaat)
kiinteät muinaisjäännökset (kuten kivikautiset asuinpaikat)
vanhat asuinpaikat tai elinkeinon harjoittamispaikat raunioineen.

Kiinteiden muinaisjäännöksien hoidosta oma sivu.

Takaisin

Metsälain mukaiset tärkeät elinympäristöt

Metsälain vaatimukset täyttävät elinympäristöt muodostavat perustan talousmetsien monimuotoisuuden turvaamiselle.

Tärkeiden elinympäristöjen huomioonottaminen metsän hoidossa edesauttaa biologisen monimuotoisuuden säilymistä sekä vähentää tarvetta varsinaisten suojelualueiden perustamiseen.

Metsälain 10 §:ssä määritellään seuraavat luonnontilaiset tai luonnontilaisen kaltaiset sekä ympäristöstään selvästi erottuvat erityisen tärkeät elinympäristöt, joita tulee hoitaa ja käyttää niiden ominaispiirteet säilyttävällä tavalla:

1) lähteiden ja purojen ja pysyvän vedenjuoksu-uoman muodostavien norojen sekä pienten lampien välittömät lähiympäristöt
2) ruoho- ja heinäkorvet, saniaiskorvet sekä lehtokorvet ja Lapin läänin eteläpuolella sijaitsevat letot
3) rehevät lehtolaikut
4) pienet kangasmetsäsaarekkeet ojittamattomilla soilla
5) rotkot ja kurut
6) jyrkänteet ja niiden välittömät alusmetsät
7) karukkokankaita puutuotannollisesti vähätuottoisemmat hietikot, kalliot, kivikot, louhikot, vähäpuustoiset suot ja rantaluhdat

Metsälakikohteet ovat ekologisilta ominaisuuksiltaan yleensä luonnontilaisia tai luonnontilaisen kaltaisia ja niissä on lajiston säilymiselle pysyväisluonteiset ominaispiirteet. Kohteet ovat yleensä pienialaisia ja ympäristöstään selvästi erottuvia.

Maanomistajan velvollisuudet

Metsälain 10 §:ssä säädetty hoitamisvelvoite (säilyttämisvelvoite) on yleinen eikä edellytä metsänomistajaa kohteen aktiiviseen hoitamiseen, mutta kylläkin varovaisuuteen elinympäristöissä ja niiden lähiympäristössä suorittavissa metsänhoidollisissa toimenpiteissä, jotta elinympäristön ominaispiirteitä ei vahingoiteta. Koska tärkeät elinympäristöt ovat usein pienialaisia on niiden havaitseminen maastossa tarkkuutta vaativaa. Etenkin talvella korjattavat leimikot ovat ongelmallisia, ellei elinympäristöjä ole alueelta selvitetty ennakkoon kesäkautena.

Maa- ja metsätalousministeriön päätöksessä metsälain soveltamisesta tarkennetaan lain velvoitetta: "metsälain mukaisissa erityisen tärkeissä elinympäristöissä kiellettyjä toimenpiteitä ovat avohakkuu, kasvupaikalle ominaista kasvillisuutta selvästi vahingoittava maanpinnan käsittely, ojitus, metsätien tekeminen, purojen ja norojen perkaus, kemiallisten torjunta-aineiden käyttö, sellaisten puiden viljely, jotka eivät kuulu Suomen luontaiseen lajistoon, sekä muut metsätaloudelliset toimenpiteet, jotka olennaisesti muuttavat puuston varjostus- ja suojavaikutusta".

" Sallittuja toimenpiteitä ovat yleensä varovaiset hakkuut, yksittäisten puiden kaataminen, yksittäisten kuokkalaikkujen teko, puiden istuttaminen, siementen kylväminen, puutavaran kuljetus maan ollessa jäässä tai lumen peittämä sekä muut toimenpiteet, jotka eivät vahingoita elinympäristön ominaispiirteitä".

Lainmukaisuuden arviointi kuuluu alueellisille metsäkeskuksille.

Kuka kartoittaa ja määrittelee kohteet ?

Metsälaki on voimassa erityisen tärkeiden elinympäristöjen osalta vaikkei kohteita ole kartoitettu ennakkoon. Metsänomistajien opastus ja neuvonta edellyttävät kuitenkin, että erityisen tärkeät elinympäristöt kartoitetaan vuoden 2003 loppuun mennessä koko yksityismetsien alalta Suomessa. Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion ja metsäkeskusten yhteishankkeena toteutettava kartoitusprojekti käynnistyi v. 1998 maa- ja metsätalousministeriön toimeksiannosta. Erilliskartoituksen kattaa noin 2/3 osan yksityismetsistä ja loput kartoitetaan normaalin alueellisen metsäsuunnittelun yhteydessä.

Kartoittajat ovat metsäalan ammattilaisia, jotka saivat kartoitusprojektin pilottivaiheessa sekä ennen maastokartoitusta luonnonhoidon erilliskoulutusta. Erilliskartoitusprojektin jälkeen metsien monimuotoisuuden turvaaminen jatkuu metsäsuunnittelussa ja käytännön toimenpiteiden toteutuksessa. Koulutuksessa keskeisessä asemassa ovat siten myös metsäkeskuksen , metsänhoitoyhdistysten ja suurten metsäteollisuusyritysten toimihenkilöt, urakoitsijat ja työntekijät.

Kahden ensimmäisen kartoitusvuoden aikana (1998-99)metsälakikohteita on määritetty Pohjois-Savon yksityismetsistä yhteensä n. 2 000 kpl kokonaispinta-alan ollessa n. 800 ha. Metsälain erityisen tärkeiden elinympäristöjen kokonaismääräksi maakunnassa arvioidaan 8 000-10 000 kpl, kun huomioidaan mukaan myös yhtiöiden ja valtion metsät. Yleisimpiä kohteita ovat erilaiset pienvedet. Kokonaispinta-ala (0,3 %) on merkittävä esim. verrattaessa sitä suojelualueiden yhteispinta-alaan (0,7 %).

Elinympäristöjen kartoitustyö valmistuessaan antaa metsien monimuotoisuudesta kattavat tiedot, mikä on edellytyksenä luotettavalle alueellisen elinympäristöjen turvaamisen tarpeen määrittelylle.

Elinympäristötyyppien määrittelyistä löytää tietoa metsälain perusteluissa sekä aihetta käsittelevistä opasvihkosista.

Valvonta

Metsälain ennakkovalvonta perustuu lain mukaisesti metsänkäyttöilmoitukseen, jossa on ilmoitettava erityisen tärkeistä elinympäristöistä ja niiden käsittelystä.  Maanomistaja tai metsän hakkuuoikeuden haltija vastaa lainsäädännön noudattamisesta. Alueelliset metsäkeskukset valvovat metsälain noudattamista. 

Säilyttämisvelvoite tuli voimaan heti lain voimaanastumisen myötä eikä elinympäristöjä ole välttämätöntä erikseen osoittaa tai rajata maastoon.

Takaisin

Taloudelliset ohjauskeinot

Ympäristötuki

Maanomistajalla on mahdollista saada kestävän metsätalouden rahoituslain mukaan metsätalouden ympäristötukea "milloin metsien hoitoon tai käyttöön liittyvissä toimenpiteissä otetaan huomioon metsän biologisen monimuotoisuuden ylläpitäminen, luonnonhoito, tai metsien muu kuin puutuotannollinen käyttö laajemmin kuin mitä niistä metsälaissa säädetään maanomistajan velvollisuudeksi" (rahoituslaki 19§). 

Metsätalouden ympäristötuki on ohjattu ensisijaisesti metsälain 10 §:n mukaisten erityisen tärkeiden elinympäristöjen säilyttämisestä ja hoidosta johtuviin vähäistä suurempiin menetyksiin ja kustannuksiin, mutta tukea voidaan osoittaa muihinkin arvokkaisiin kohteisiin, metsäluonnonhoitoon ja poikkeuksellisin menetelmin tehtävien töiden kustannuksiin. (ks. Hoitohankkeet alla) 

Rahoituslain mukaan ympäristötuesta päättävät metsäkeskukset. Ympäristötuen hakijana on maanomistaja. Ympäristötukisopimus tehdään maanomistajan ja metsäkeskuksen välillä 30 vuodeksi. Yhden maanomistajan kohteet voivat olla hajallaan ympäri tilaa sekä edustaa eri metsälain elinympäristötyyppejä. Veroton tuki maksetaan kymmenvuotiskausittain kolmessa erässä. Ympäristötukisopimuksia on tehty Pohjois-Savossa toistaiseksi vuosittain 3-5 kpl .

Poikkeuslupa

Mikäli velvoite erityisen tärkeiden elinympäristöjen säilyttämisestä aiheuttaa maanomistajalle metsäntuoton vähenemistä tai muuta taloudellista menetystä, mikä ei ole vähäistä, tulee metsälain 11 §:n mukaan maanomistajalle myöntää hakemuksesta lupa toteuttaa toimenpiteet tavalla, josta maanomistajalle aiheutuva menetys jää vähäiseksi. Vähäisen haitan kynnysarvo on 4 %. Haitan suuruus määritetään kohteen metsän hakkuuarvon perusteella ottaen huomioon metsänomistajan saman kunnan alueella sijaitsevien metsien hakkuuarvo. 

Poikkeuslupaa ei toimenpiteille myönnetä, jos kohdetta tai toimenpidettä varten myönnetään kestävän metsätalouden rahoituksesta annetun lain 19 § (ks. ed.) mukaista tai muuta valtion tukea.

Luonnonhoitohankkeet

Rahoituslain 20 §:n mukaan erillisinä valtion rahoitusta voidaan myöntää metsäluonnon hoitohankkeille. Näitä ovat mm.

1) usean tilan alueelle ulottuvat, tärkeiden elinympäristöjen hoito- ja kunnostustyöt
2) talousmetsien maisemanhoidon kannalta merkittävät metsän kunnostustyöt
3) metsäojitusalueen ennallistaminen luonnonarvoiltaan tärkeillä alueilla
4) metsäluonnonhoitoa sekä metsien monikäyttöä, maisema-, kulttuuri- ja virkistysarvoja korostavat, alueellisesti merkittävät hankkeet

Metsäluonnon hoitohankkeet suunnitellaan ja toteutetaan metsäkeskuksen toimesta tai valvonnassa. Töiden toteuttaminen edellyttää maanomistajan suostumusta. Luonnonhoitohankkeita on Pohjois-Savossa valmisteltu ja toteutettu n. 20 kpl. Toistaiseksi ne ovat kohdistuneet pääosin vesiensuojeluun ja maisemanhoitoon liittyviin erityiskohteisiin. Hankkeisiin on usein liittynyt yhteistyötä myös muiden ympäristö- ja luonnonhoidosta vastaavien tahojen kanssa.

Kirjallisuus

Annila, E. 1998. Uusittujen metsänkäsittelymenetelmien vaikutus uhanalaisiin lajeihin. Teoksessa: Monimuotoinen Metsä. Metsäluonnon monimuotoisuuden tutkimusohjelman väliraportti. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 105. s. 198-221.

Arnkil, R & Niemelä, H. 1998. Metsäluonnon hoito hakkuissa ja metsän uudistamisessa 1997. Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio.

Kansallisessa metsäohjelma 2010.

Luonnonsuojelu, 1971. Toim. Reijo Taro ja Urpo Häyrinen. Helsinki.

Metsien suojelupinta-alat. Suojelupinta-alaprojektin raportti 1999. Maa- ja metsätalousministeriö & Ympäristöministeriö. Suomen ympäristö -sarja.

Hänninen, E, Oulasmaa, K., Salpakivi-Salomaa, P. 1997. Metsämaiseman hoito. Tapio. Metsäteho Oy. Porvoo.

Meriluoto, M & Soininen, T. 1998. Metsäluonnon arvokkaat elinympäristöt. Metsätalouden tutkimuskeskus Tapio.

Tomppo E., Henttonen H., Korhonen K. T., Aarnio A., Ahola A., Heikkinen J. & Tuomainen, T., 1999. Pohjois-Savon metsäkeskuksen alueen metsävarat ja niiden kehitys 1967 - 96. Metsätieteen aikakauskirja - Folia Forestalia 2B/1999.

Lähteet:

Metsien suojelun tarve Etelä-Suomessa ja Pohjanmaalla. Etelä-Suomen ja Pohjanmaan metsien suojelun tarve -työryhmän mietintö. Suomen ympäristö 437. Ympäristöministeriö. Helsinki 2000.

Tapion taskukirja.

Tenhola, T., Yrjönen, K., 1999. Metsäluonnon monimuotoisuudelle tärkeät elinympäristöt. Kartoitus yksityismetsissä. Väliraportti. Maa- ja metsätalousministeriö.

Lisätietoja:

Juha Hiltunen, Pohjois-Savon metsäkeskus, Kuopio.
Jorma Tuomainen, Pohjois-Savon ympäristökeskus, Kuopio.