Jätehuollon järjestäminen

 

Mitä laki edellyttää?

Jätelain mukaan jätteen haltijan on huolehdittava jätehuollon järjestämisestä. Tällöin edellytetään, että jätteet ensisijaisesti hyödynnetään. Jos jätteitä ei voida hyödyntää. on ne käsiteltävä jossakin lähimmistä asianmukaisista jätteenkäsittelypaikoista. Jätteitä ei saa hylätä eikä käsitellä hallitsemattomasti.

Jätelaki on ollut voimassa vuodesta 1994 lähtien. Pohjois-Savon ympäristökeskusta ovat työllistäneet puhelinsoitot ja asiakaskäynnit jotka koskevat asiatonta jätteenkäsittelyä. Ilmoitukset ovat pääasiassa koskeneet soramonttuihin, metsään yms. paikkoihin ajettuja jätteitä (luvaton kaatopaikka), jätteiden avopolttoa tai erilaisen jätteen ja romun varastointia josta aiheutuu maiseman rumentumista tai muuta haittaa. Valituksiin on usein ollut syynä myös pelko alueen pohjaveden pilaantumisesta jätteiden käsittelyn seurauksena. 

Jätteiden keräilyn järjestäminen

Jätteiden keräämistä varten kiinteistöllä tulee olla asialliset jäteastiat erilaisille jätelajeille. Eloperäinen jäte kuten ruuantähteet, ruohonleikkuujäte ja puutarhajäte kompostoidaan. Ympärivuotiseen kompostointiin tarvitaan lämpöeristetty kompostori. Loma-asunnossa, jota käytetään vain kesällä, onnistuu kompostointi myös eristämättömässä kompostorissa.

Muut hyötyjätteet, kuten paperi, pahvi, muovi, lasi ja metalli tulee viedä kiinteistöllä erilliseen astiaan tai alueelliseen keräyspaikkaan. Polttokelpoisen paperin ja pahvin sekä puun voi polttaa tulisijassa muun polttoaineen joukossa. Hyötykäyttöön kelpaamattomalle kaatopaikalle kuljetettavalle sekajätteelle tulee olla oma astia. Kiinteistön jäteastioiden on oltava kunnan jätehuoltomääräysten mukaisia.

Kunnat ja jätteen haltijat vastuussa jätteen kuljetuksesta

Jätelaissa on annettu kuntien tehtäväksi asumisessa syntyneen jätteen sekä ominaisuudeltaan, koostumukseltaan ja määrältään siihen rinnastettavan teollisuus-, palvelu- ja muussa toiminnassa syntyneen muun kuin ongelmajätteen kuljetus. Jätteen haltijan kanssa tehtävällä sopimuksella kunta voi ottaa järjestämäänsä jätteen kuljetukseen muunkin jätteen kuljetuksen. Jätteen haltijan on liityttävä alueella järjestettyyn jätteenkuljetukseen. Velvoite koskee nyt koko kuntaa ja kaikkia kiinteistöjä, myös osan vuotta käytössä olevia vapaa-ajan asuntoja.

Kunnan järjestämä jätteenkuljetus on tullut entistä tärkeämmäksi nyt kun kaatopaikkojen määrä on vähentynyt ja matkat kaatopaikalle ovat pidentyneet.

Jätettä saa ammattimaisesti kuljettaa vain jätetiedostoon ilmoittautunut jätteenkuljettaja, jolla on ote tiedostoon merkinnästä. Pohjois-Savon ympäristökeskuksen tiedostossa on 90 jätteenkuljettajaa.

Pohjois-Savon kunnat ovat järjestäneet jätteen kuljetuksen pääasiassa sopimusperusteisesti. Kunnan järjestämä jätteenkuljetus on Kuopiossa, Leppävirralla ja Varkaudessa. Sekajätteet käsitellään yhdyskuntien kaatopaikoilla, joita vuoden 2000 alussa oli käytössä kuusi. Hyötyjätteiden vastaanottoa varten on useimpiin kuntiin rakennettu hyötyjätepisteitä, joissa otetaan vastaan esimerkiksi paperia, pahvia, lasia ja kotitalouksien pienmetallia. Haja-asutusalueella hyötyjätepiste toimii yleensä myös sekajätteen alueellisena keräyspaikkana.

 

Pohjois-Savon ympäristökeskus

etusivu / sivukartta

Pohjois-Savon kunnista
Paperinkeräys Oy:lle toimitettu
keräyspaperi

vuosi

tonnia

kg/asukas

1995

12900

               50

1996

13491

52

1997

15708

61

1998

16400

63

1999

16807

65