Tulosta
 

Metsän salainen elämä lumoaa ja vaikuttaa

24.8.2016
  Metsän salainen elämä -kirjan kansikuva
  
Metsän salainen elämä -kirja kertoo suomalaisissa metsissä elävistä pienistä ja piilottelevista eliöistä. Kuusien, karhujen ja muiden tuttujen metsän asukkaiden sijasta teoksessa tarkastellaan kummallisia limasieniä, mikroskooppisia jäkäliä ja monenlaisia hyönteisiä.

Metsän salaisesta maailmasta ei puutu väriä, vauhtia eikä yllättäviä käänteitä. Joku kärkkyy kyytiä lentävältä hyönteiseltä, toinen jakautuu osiin päästäkseen esteen läpi. Yksi säihkyy kuin jalokivi ja toinen muistuttaa lähinnä kauraryyniä. Näillä kymmenillätuhansilla vähemmän tunnetuilla lajeilla on tärkeä merkitys luonnon hyvinvoinnille ja monimuotoisuudelle.

”Kirjan tekeminen on ollut tavattoman kiinnostavaa. Siinä on päässyt kurkistamaan maailmaan, josta en aiemmin tiennyt kovinkaan paljon. Metsää osaa nyt katsoa aivan uudesta vinkkelistä. Limasienet, pistiäiset ja monet muut eliöt tuntuvat ihan pomppivan silmille, kun ennen niitä tuskin huomasi metsässä kulkiessaan. Metsä tuntuu nyt vieläkin tutummalta paikalta kuin ennen.
”, kertoo kirjan toimittamisesta vastannut luontoon ja ympäristöön erikoistunut tietokirjailija Eeva-Liisa Hallanaro.

Samalla kirja kertoo omintakeisista tavoista, joilla eliöitä tutkitaan. Tutkijat ovat valmiita kahlaamaan jääkylmässä virrassa ja valvomaan yökaudet pyydysten äärellä. Palkintona ovat uudet lajilöydöt ja tiedot eliöiden merkillisistä ominaispiirteistä ja elintavoista. Suomalainen metsä näyttäisi olevan vieläkin ihmeellisempi paikka kuin on luultu.

”Kirjan tekeminen on ollut mukavaa myös siksi, että kaikki kirjoittajat ja toimittajat ovat olleet todella innostuneita asiasta. On suorastaan ihmeellistä, kuinka hauskoja ja kiinnostavia tekstejä ja kuvia eri alojen tutkijat tuottivat kirjaa varten. Niistä paistaa paitsi syvä asiantuntemus, myös valtava kiinnostus tutkimuskohteeseen.”
, jatkaa Eeva-Liisa kirjan tekoprosessista.

Mielenkiinnon herättävät otsikot ja iskevät kuvat


Kirjan otsikot ”Sirkustemppuja ja naamioleikkejä” tai ”Liikkuvan liman arvoitus” houkuttelevat lukemaan tietoa ja kertomuksia kirjan eriskummallisista eliöistä. Esimerkiksi ”Limasienet labyrintissä” on mielenkiintoinen tarina siitä, miten neuvokkaasti limasieni pujotteli ruuan perässä monimutkaisessa labyrintissä.

Kirja on runsaasti kuvitettu, ja erikoisten lajikuvien saamiseksi on nähty paljon vaivaa. Ilahduttavaa on myös se, että kirjan tekijöistä on maasto- ja tutkimustyökuvia. Seppo Leinosen iskevän hauskat piirroskuvat tuovat kirjaan ripauksen huumoria ja tarinallisuutta metsien salaisesta elämästä.
 Seppo Leinosen Putte-piirroskuva
 Seppo Leinosen piirtämää kirjan kuvitusta.


”Ensimmäisenä kirjasta nousee mieleen pistiäisten kiehtova evoluutio ja loisimiseen liittyvät nerokkaat ratkaisut. Tämän tarinan parissa viihtyi kuin hyvää dekkaria lukiessa. Tiesin mielestäni metsistä paljon jo kirjaa suunniteltaessa, mutta oman tietämyksen rajat selvisivät toimitustyössä nopeasti. Metsä on täynnä monimutkaisia suhdeverkostoja, joiden selvittämiseen käytettävät menetelmät vaativat tutkijoilta todellista mielikuvitusta. Arvostus alan tutkijoita kohtaan on, jos mahdollista, vieläkin korkeampi tämän kirjan tekoprosessin jälkeen.”
, pohtii kirjaa toimittanut projektipäällikkö Saija Kuusela Suomen ympäristökeskuksesta.

Putte-ohjelmassa on tuotettu laadukkaita tietokirjoja ja julkaisuja

Metsän salainen elämä perustuu Puutteellisesti tunnettujen ja uhanalaisten metsälajien tutkimusohjelmaan, jonka lyhenne on Putte. Kirjassa hyödynnetään Putte-ohjelman tuloksia ja esitellään tutkijoiden hauskimpia kokemuksia tutkimustyöstä.

Putte-ohjelmasta on vuodesta 2003 lähtien rahoitettu lähes 70 tutkimushanketta, joissa on työskennellyt tutkijoita yliopistoista ja tutkimuslaitoksista ympäri Suomen. Ohjelmassa on tähän mennessä löydetty lähes 2 000 Suomelle uutta lajia. Näistä noin 550 on tieteelle ennestään tuntemattomia.

Putte-ohjelmassa on valmistunut satoja tieteellisiä julkaisuja ja yli 30 opinnäytetyötä. Yksi tärkeä ohjelman saavutus onkin ollut tietotaidon siirtäminen nuoremmille tutkijoille. Heikosti tunnettujen lajiryhmien tutkijoita on usein vain kourallinen koko maailmassa. Putte-ohjelman avulla on myös lisätty asiantuntijoiden ja kansalaisten lajiosaamista ja harrastuneisuutta. Laadukkaita määritysoppaita on julkaistu kymmenkunta, joista Suomen jäkäläopas voitti Tieto-Finlandia-palkinnon vuonna 2011 sekä Suomen luteet -opas palkittiin Vuoden Tiedekirja 2010 kunniamaininnalla.

Porapistiäinen 
Porapistiäisen munanasetin on niin pitkä, että pistiäisnaaras joutuu muniessaan ”seisomaan varpaillaan”.
Kuva Andrea Hallgass.


Ympäristöministeriön rahoittama Putte-ohjelma on osa Etelä-Suomen metsien monimuotoisuutta turvaavaa Metso-ohjelmaa. Putte-tutkimuksen avulla Metso-ohjelman vapaaehtoisia suojelu- ja luonnonhoitotoimia osataan kohdistaa paremmin kaikkein lajirikkaimpiin metsiin, joista Metsän salainen elämäkin kertoo.

Teksti: Riku Lumiaro, Suomen ympäristökeskus

Toimittajat ja lisätiedot

Eeva-Liisa Hallanaro, luontoon ja ympäristöön erikoistunut tietokirjailija.
eevaliisa.hallanaro@gmail.com, p. 0400 200837
Saija Kuusela, FT, projektipäällikkö ekosysteemipalveluiden yksikössä Suomen ympäristökeskuksessa.
etunimi.sukunimi@ymparisto.fi, p. 0295 251 647
Aino Juslén, FT, eläintieteen yksikön johtaja Luonnontieteellisessä keskusmuseossa.
etunimi.sukunimi@helsinki.fi, p. 050 3109703
Terhi Ryttäri, FM, vanhempi tutkija luontotyyppien suojelun yksikössä Suomen ympäristökeskuksessa.
etunimi.sukunimi@ymparisto.fi, p. 0295 251585


Eeva-Liisa Hallanaro, Saija Kuusela, Aino Juslén & Terhi Ryttäri (toim.)
Metsän salainen elämä
ISBN: 978-952-495-398-6
Gaudeamus 2016

Limasieni kyyhkykiilunen 
Limasieniin kuuluvan kyyhkykiilusen (Lamproderma columbinum) itiöpesäkkeet ovat hyvin pieniä,
läpimitaltaan vain 0,4–1 millimetriä. Kiilusten suvulle on ominaista korea metallinkiiltoinen pintakelmu.
Kuva: Peter Schirmer.



Paluu etusivulle