Tulosta
 

Suomen luonnon päivä varaslähtö vuoden 2017 juhlintaan

24.8.2016
Suomen luonnon päivien 2017 tunnuskuvaElokuun lopussa juhlitaan jälleen Suomen luonnon päivää, joka on samalla kenraaliharjoitus Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlintaan: vuonna 2017 koko Suomi lähtee luontoon neljänä Luonnon päivänä. Näinä neljänä lauantaipäivänä sukelletaan talveen, villiinnytään keväästä, rakastutaan kesäyöhön, sekä nostetaan malja kansallisomaisuudellemme.
 
Elokuun viimeisenä lauantaina 27.8. vietetään Suomen luonnon päivää. Neljättä kertaa vietettävän päivän tarkoituksena on kannustaa suomalaiset luontoon ja oivaltamaan sen kauneus. Vuonna 2015 Suomen luonnon päivänä järjestettiin jopa 134 erilaista yleisötapahtumaa ja -retkeä, ja päivän kotisivuna toimiva uusi verkkopalvelu www.luonnonpaivat.fi tekee ohjelman järjestämisestä ja löytämisestä tänä vuonna entistä helpompaa. Myös tämän vuoden Luonnon päivänä on tarjolla runsaasti tapahtumia ympäri Suomea, ja myös omin päin tai yhdessä ystävien kanssa voi luontoon lähteä tulevana viikonloppuna.

Neljä luonnon päivää

Suomen luonnon päivä toimii tänä vuonna varaslähtönä vuoteen 2017, jolloin Luonnon päiviä on itsenäisyyden satavuotisjuhlan kunniaksi neljä kappaletta. Luonnon päiviä suunnittelevat yhdessä kymmenet eri tahot järjestöistä ministeriöihin. Kumppaniverkoston laajuus osoittaa, että luontosuhteen edistäminen Luonnon päivien kautta on suomalaisten yhteinen projekti, johon on sitouduttu laajasti. Metsähallituksen luontopalvelut koordinoi työtä Suomi 100 -hankkeen rahoituksella.

Luonnon päivät parantavat kaikkien suomalaisten ja Suomen ystävien luontosuhdetta. Luonnon arvostus kohenee nykyisestä, kun ihmiset huomaavat luonnon olevan jatkuvasti ympärillämme ja tarvitsevan huomiotamme. Neljää eri vuodenaikaa juhlistavat Luonnon päivät lisäävät ja valtavirtaistavat ymmärrystä luonnosta ja sen suojelusta.

Helmikuussa hiihdetään talven syliin, pulahdetaan avantoon ja ihaillaan revontulia. Toukokuussa järjestettävä koululaisten maailman suurin luontoretkipäivä opettaa lapset luonnon ilmiöihin käytännön tasolla. Kesäkuun 17. päivänä kukaan ei nuku sisällä, vaan kansallispuistot, ihmisten takapihat ja jopa parvekkeet täyttyvät erilaisista majoitteista ja riippumatoista. Elokuun viimeisenä lauantaina juhlitaan perinteisesti Suomen luonnon päivää nostaen liput salkoon, ja kansallispuistoissa kuorot kajauttavat laulun luonnon kunniaksi.

Kasviretkellä
Luonnonkasvin tunnistusta yhteisellä vaelluksella. Kuva Metsähallitus / Seija Olkkonen.

Uusi karttapalvelu helpottaa tapahtumien löytämistä

Tavoitteena on, että jokainen suomalainen lähtee edes yhtenä Luonnon päivänä ulos luontoon. Sinne suomalaiset lähtevät helpoiten, kun heidät pyydetään mukaan. Kuka vain voi järjestää luontoon liittyvän tapahtuman osana Luonnon päiviä ja kutsua sinne tutut tai tuntemattomat osallistujat. Uudesta verkkopalvelusta löytyy päivien perustietojen lisäksi karttapalvelu, johon jokainen voi lisätä oman tapahtumansa tai etsiä mielenkiintoista ohjelmaa oman Luonnon päivän viettoon. Tämän lisäksi Luonnon päivät keräävät ympärilleen lähettiläitä, jotka vievät luontoon ihmisiä, jotka siellä eivät niin aktiivisesti käy. Lähettiläiden mukana luontoon pääsevät niin kaupunkilaiset, perheet, vanhukset kuin maahanmuuttajatkin.

Suomalaisuuden ydin on luonnossa, ja koko Suomi on sitoutunut tekemään luonnosta itsenäisyyden juhlavuoden keskeisiä teemoja. Siksi Luonnon päivät ja niiden tuhannet tapahtumat ovat hyvä tapa näyttää aitoa suomalaisuutta myös Suomessa oleville matkailijoille. Syötävän puhdas luonto ja erilaiset tavat hyödyntää sen villiyrttejä, kaloja, sieniä ja marjoja ovat eksoottinen elämys monille matkailijoille. Talvinen avantouinti ja sauna antavat pontta talvimatkailun markkinoinnille.
 
Teksti: Jukka-Pekka Ronkainen, Metsähallituksen luontopalvelut

Lisätiedot

Biodiversiteetti- ja viestintäasiantuntija Riku Lumiaro, Suomen ympäristökeskus, p. 040 509 8654, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Viestintäpäällikkö Matti Nieminen, Suomen luonnonsuojeluliitto, p. 050 564 2283, etunimi.sukunimi@sll.fi

Erikoissuunnittelija Eveliina Nygren, Metsähallituksen luontopalvelut, p. 040 759 6057, etunimi.sukunimi@metsa.fi


Seuraa Suomen luonnon päivän juhlintaa


Paluu etusivulle