| | 
|
| | Tutkimuksen perusteella monet avosoiden
kahlaajat, kuten mustaviklon yksilömäärät
ovat pienentyneet. Kuva Petri Ahlroth.
|
Ilmastonmuutoksen seurauksena erityisesti pohjoiset lajit taantuvat. Suojelualueverkon kyky turvata lajistollista monimuotoisuutta ja hillitä ilmastonmuutoksen kielteisiä vaikutuksia riippuu suojelualueverkon laajuudesta kullakin elinympäristötyypillä.
Ilmaston ennustetaan muuttuvan huomattavasti Suomessa tämän vuosisadan aikana. Ilmasto määrittää lajien levinneisyyden, ja ilmaston muuttuessa lajit yleensä siirtyvät lajeille soveliaiden ilmasto-olosuhteiden mukaisesti. Puhutaankin kunkin lajin ns. ilmastolokerosta. Myös maankäyttö lisää ilmastonmuutoksen vaikutuksia luonnon monimuotoisuuteen. Ihmisen muokkaamassa maisemassa lajien elinympäristöt ovat voimakkaasti pirstoutuneet, jolloin ne ovat hajallaan verraten pieninä laikkuina. Tämä vaikeuttaa lajien siirtymistä ilmaston muuttuessa.
Suojelualueverkosto hidastaa ilmastonmuutoksen haitallisia vaikutuksia lajistoonSuojelualueiden avulla pyritään säilyttämään alkuperäisiä elinympäristöjä. Lajeilla onkin mahdollisuus siirtyä suojelualueiden elinympäristöverkoston avulla kohti pohjoista tai kohti kullekin lajille optimaalisia ilmasto-olosuhteita. Myös suojelualueiden yhtenäisemmissä elinympäristöissä lajisto muuttuu ilmaston lämmetessä. Muutos ei kuitenkaan ole niin nopea kuin pirstoutuneissa elinympäristöissä, joista lajit huomattavasti helpommin häviävät.
Tutkimme 90 suojelullisesti merkittävän metsä-, suo-, kosteikko- ja tunturilintulajin levinneisyysalueiden muutoksia Suomessa lintuatlasten perusteella 1970–80-luvuilta vuosiin 2006–2010. Havaitsimme, että lajien määrät säilyivät korkeampina alueilla, joissa on runsaasti luonnonsuojelualueita verrattuna vähän suojelualueita sisältäviin seutuihin (Virkkala et al. 2014a). Näin olleen suojelualueet hidastavat ilmastonmuutoksen haitallisia linnustovaikutuksia.
Miten hyvin suojelualueverkko säilyttää lajistoamme tulevaisuudessa? Lajien levinneisyyksiä mallinnetaan ilmastomuuttujien avulla ns. bioklimaattisessa mallinnuksessa. Tällöin selvitetään ensin lajin tämänhetkinen ilmastolokero eri ilmastomuuttujien arvojen ja lajin nykyisen levinneisyyden perusteella. Ilmastoskenaarioiden avulla voidaan tutkia, missä lajin ilmastolokero tulevaisuudessa sijaitsee eli missä lajin ennustetaan esiintyvän ilmastomuuttujien ennustettujen arvojen perusteella. Bioklimaattista mallinnusta on käytetty laajalti ekologisissa tutkimuksissa arvioitaessa, miten levinneisyysalueet muuttuvat ilmaston muuttuessa.
Uusimpien tutkimustemme mukaan suojelualueverkko on elintärkeä suojelullisesti merkittäville lintulajeille, joiden esiintymistodennäköisyyttä Suomessa vuosina 2051–2080 on tarkasteltu suhteessa suojelualueverkkoon (Virkkala 2013a, b). Ennusteiden mukaan metsä-, suo- ja tunturilajien esiintymistodennäköisyys pienentyy. Väheneviä lajeja ovat muun muassa monet pöllölajit ja soiden kahlaajalinnut. Lintujen ennustetaan kuitenkin taantuvan voimakkaammin suojelemattomilla alueilla kuin suojelualueilla. Maamme suojelualueverkko hillitsee näin ollen merkittävästi ilmastonmuutoksen haitallisia vaikutuksia linnustoomme tällä vuosisadalla.
Eteläisessä Suomessa lajit vähenevät| | 
|
| | Metsälintulajiston kannalta tilanne näyttää huolestuttavalta, sillä nyt
suojelun piirissä olevaan alueeseen sisältyy vain hyvin pieni osa näiden
lajien elinympäristöistä. Pikkusieppo viihtyy vanhoissa
luonnontilaisissa metsissä. Kuva Jorma Tenovuo.
|
Lintulajien ennustettu väheneminen on voimakkainta eteläboreaalisella ja pienintä pohjoisboreaalisella vyöhykkeellä. Tämä johtuu siitä, että tällä hetkellä eteläboreaalisella vyöhykkeellä esiintyvien lajien ennustetaan siirtyvän enenevässä määrin pohjoisboreaaliselle vyöhykkeelle. Analyyseissämme oli mukana myös sellaisia lajeja, jotka eivät vielä pesi Suomessa, mutta jotka esiintyvät Suomen eteläpuolella. Tällaiset lajit, kuten metsissä tammitikka ja viitatiainen, leviävät todennäköisesti maahamme ilmaston lämpenemisen myötä.
Metsien osalta erityisesti Etelä- ja Keski-Suomen suojelualueverkko on riittämätön, jotta se kykenisi säilyttämään monimuotoista lintulajistomme tulevaisuudessa. Etelä- ja keskiboreaalisella vyöhykkeellä on suojeltu 2–4 prosenttia metsien alasta, mutta pohjoisboreaalisella runsaat 20 prosentti. Suojelualueverkon laajuus on näin ollen keskeinen tekijä, kun arvioidaan suojelualueverkon kykyä säilyttää lajistoa tulevaisuudessa.
Pohjoisessa on vastassa JäämeriSuomen suurimmat metsien suojelualueet sijaitsevat pohjoisboreaalisella vyöhykkeellä Pohjois-Lapissa. Tutkimuksen mukaan pohjoisboreaalisella vyöhykkeellä suojelualueverkon merkitys metsälintulajiston säilyttämisessä vaihtelee sen mukaan, mikä ilmastoskenaario on ennusteiden pohjana. Mitä voimakkaampi ennustettu ilmastonmuutos on, sitä paremmin suojelualueverkko turvaa metsälintulajistoa. Tämä sen takia, että yhä useammat eteläiset lajit voivat tällöin siirtyä Pohjois-Lapin laajoille suojelualueille (Virkkala 2013b). Toisaalta, mikäli ilmasto lämpenee voimakkaasti, pohjoisten lajien häviämisriski on kaikkein suurin (Virkkala et al. 2008), koska Jäämeri estää näiden lajien levittäytymisen pohjoisemmaksi.
Näin olleen ilmastonmuutoksen vaikutukset linnuston monimuotoisuuteen ja suojelualueverkon kykyyn säilyttää monimuotoisuus eivät aina ole yksiselitteisiä. Jo havaitut muutokset lintupopulaatioissa ovat samansuuntaisia kuin ennustetut levinneisyysmuutokset, joten mallien ennustusta voi pitää varsin todennäköisenä (Virkkala et al. 2014a, b).
Suojelualueverkon laajuus kussakin elinympäristössä on keskeinen tekijä sopeutumisessa ilmastonmuutokseen. On myös syytä korostaa, että päätökset suojelualueverkosta, kuten erilaiset suojeluohjelmat, on tehty aikanaan oikeansuuntaisesti suhteessa ilmastonmuutoksen vaikutuksiin.
 |
Tukalimmassa tilanteessa ovat tuntureiden linnut kuten kiiruna. Ne voivat siirtyä ainoastaan ylemmäksi kohti tunturin lakiosaa, tai Norjan ja Ruotsin puolella sijaitseville korkeammille tuntureille. Kuva Riku Lumiaro.
|
Teksti:
Raimo Virkkala joka on Suomen ympäristökeskuksen luontoympäristökeskuksen johtava tutkijaKuvat:
Petri Ahlroth, Jorma Tenovuo ja
Riku LumiaroLisätiedotJohtava tutkija
Raimo Virkkala, Suomen ympäristökeskus SYKE, puh. 0400 148 668, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
Lisätietoa ja viitteetVideo Raimo Virkkalan haastattelusta:
Pohjoisten lintujen levinneisyysalueet pienenevät ilmaston lämmetessäVirkkala, R., Pöyry, J., Heikkinen, R.K., Lehikoinen, A. & Valkama, J. 2014a: Protected areas alleviate climate change effects on northern bird species of conservation concern. – Ecology and Evolution 4:2991-3003.
Tiedote:
Suojelualueet hidastavat ilmastonmuutoksen haitallisia linnustovaikutuksia Virkkala, R., Heikkinen, R.K., Lehikoinen, A. & Valkama, J. 2014b: Matching trends between recent distributional changes of northern-boreal birds and species-climate model predictions. – Biological Conservation 172:124-127.
Tiedote:
Ilmastonmuutosennusteet alkavat toteutua pohjoisilla linnuilla Virkkala, R., Heikkinen, R.K., Fronzek, S. & Leikola, N. 2013b: Climate change, northern birds of conservation concern and matching the hotspots of habitat suitability with the reserve network. – PLoS ONE 8(5): e63376.
Tiedote:
Tulevaisuudessa Suomen luonnonsuojeluverkko riittämätön metsien lintulajistolleVirkkala, R., Heikkinen, R.K., Fronzek, S., Kujala, H. & Leikola, N. 2013a: Does the protected area network preserve bird species of conservation concern in a rapidly changing climate? – Biodiversity and Conservation 22:459-482. Tiedote:
Protected areas are vital to birds as the climate changes Virkkala, R, Heikkinen, R. K., Leikola, N. & Luoto, M. 2008: Projected large-scale range reduction of northern-boreal land bird species due to climate change. – Biological Conservation 141:1343-1353.
Artikkeli CO2 –sivuilla:
Pohjoiset lintulajit vaarassa ilmastonmuutoksen takia
Takaisin etusivulle
