Tulosta
 

Ilmastonmuutos ja likavedet uhkaavat Tyynenmeren saaria

7.10.2015
  Tsunami varoitus
 
Tyynenmeren saarilla asukkaat ovat huolissaan. Rannat syöpyvät ilmastonmuutoksen ja likavesien myötä. Merenpinnan noustessa saarten rantaviiva siirtyy, ja yhä enemmän puita kaatuu mereen. Pienet ja matalat korallikivestä muodostuneet atollisaaret ovat vaarassa jäädä meren pinnan alle.

Etenevä ilmastonmuutos vahvistaa myrskyjen voimaa, ja aallot vievät rantahiekkaa mukanaan meren syvyyksiin. Hyvä uutinen on, että Tyynellämerellä tehtyjen viimeaikaisten tutkimusten mukaan näin ei välttämättä käy aina.

Korallit kasvavat ylöspäin veden pinnan noustessa. Kuolleet ja katkeilevat korallit kulkeutuvat aaltojen mukana rantaan tarjoten lisämateriaalia atollien maaperään, eivätkä ne uppoa pinnan kohotessa. Tutkimusten mukaan monet korallilajit ja niiden symbionttiset levät pystyvät myös sopeutumaan kohoavaan veden lämpötilaan.

Huono uutinen on se, että näin ei käy kaikkialla, vaan koralleja kuolee likavesiin. Puhdistamattomat tai huonosti puhdistetut asutusten ja rantahotellien jätevedet vievät mereen ravinteita, jotka kiihdyttävät levien kasvua. Levät peittävät korallit alleen ja estävät niitä kasvamasta.

Toinen syy korallien kuolemaan on metsien raivaus. Jokivedet kantavat mukanaan sateiden huuhtomaa maa-ainesta, joka tukehduttaa koralliriutat. Ilmastonmuutos lisää rankkasateiden määrää, ja ongelma pahenee.

  Juurakko merenrannalla 
   

Apua Ilmatieteen laitokselta

Suomen Ilmatieteen laitos työskentelee yhdessä Tyynenmeren saarten sääpalveluorganisaatioiden kanssa ja auttaa niitä kehittämään toimintaansa. Tämä yhteistyö edistää omalta osaltaan saarivaltioiden sopeutumista ilmastonmuutokseen.

Suomi on tukenut vuodesta 2009 lähtien kehitysyhteistyövaroin ympäristöohjelmaa, joka parantaa Tyynenmeren alueen ilmatieteen laitosten toimintaa. Mukana ovat Cook-saaret, Mikronesia, Fidzi, Kiribati, Marshall-saaret, Nauru, Niue, Palau, Papua Uusi Guinea, Salomon-saaret, Samoa, Tonga, Tuvalu ja Vanuatu.

Paikalliset ilmatieteen laitosten johtajat ja meteorologiapalveluista vastaavat ministerit kokoontuivat heinäkuun lopulla Tongan saarivaltiossa. Kokouksessa Suomen hanke sai osakseen paljon kiitosta.

Kokouksen päätteeksi ministerit antoivat julkilausuman, jonka mukaan sääpalveluiden kehittäminen on elintärkeää pienille saarivaltioille. Näin ne voivat suojautua ihmishenkien ja omaisuuden menetyksiltä sekä turvata kestävän kehityksen. Ministerit myös pyysivät avunantajamailta jatkotukea tähän työhön.

  Myrskyaallot
 
  Ilmastonmuutos nostaa merenpintaa ja myrskyjen voimaa. Pienten valtamerisaarten rannat ovat uhattuina.
 



Teksti ja kuvat: Matti Nummelin, ulkoasiainministeriö


Lisätiedot

Ympäristöneuvonantaja Matti Nummelin, ulkoasiainministeriö, p. 040 503 8442, etunimi.sukunimi@formin.fi



Takaisin etusivulle