Tulosta
 

Biodiversiteettivalmennus poiki kehittämistoimenpiteitä yrityksissä

19.11.2014
 Lakan syyspunainen lehti 
  
FIBSin uudessa yrityksille suunnatussa biodiversiteettiin keskittyvässä Master Class -valmennusohjelmassa on käsitelty luonnon monimuotoisuuteen ja ekosysteemipalveluihin liittyviä aiheita eri näkökulmista kuten, miten yritykset voivat tukea ja ylläpitää luonnon monimuotoisuutta liiketaloudellisesti kannattavasti.

Yhdessä SYKEen kanssa järjestetyssä valmennuksessa on ollut mukana yhdeksän oman toimialansa johtavaa yritystä: Fazer, Fingrid, Fortum, NCC Roads, Lemminkäinen infra, Nokian Renkaat, Rudus, TVO ja YIT. Yhteistä näille kaikille toimijoille on ollut halu ja tarve kehittää biodiversiteettitoimintaansa.

Luonnon huomioiminen osana yrityksen liiketoimintaa on monimutkainen, mutta välttämätön yhtälö. WWF:n markkinamuutosten varatoimitusjohtaja Jason Clay muistutti puheessaan YK:n kansainvälisessä biodiversiteettikonferenssissa Etelä-Koreassa lokakuussa: Perinteisestä tuoteajattelusta, jossa tuote määritellään sen ominaisuuksien kautta on väistämättä siirrytty laaja-alaisempaan näkökulmaan, jossa ominaisuuksien lisäksi tarkastellaan myös esimerkiksi vedenkäyttöä sekä raaka-aineiden alkuperään liittyviä asioita. Tuotetta on lähes mahdotonta irrottaa ympäristöstä, sillä se on osa isompaa kokonaisuutta. Näin ollen myös yritysten toiminta nivoutuu keskeisesti monimuotoiseen luontoon.

Maastovierailuja, teoriaa ja viestintää

Valmennus on sisältänyt muun muassa teoriaopintoja, viestintäkoulutusta sekä maastovierailun. Henkilökohtaisen oppimisen lisäksi valmennus on auttanut osallistujia selkeyttämään tapaansa jäsentää yrityksensä ympäristövastuukokonaisuutta.

Alustavien palautekeskusteluiden perusteella voidaan jo sanoa, että vuoden kestänyt ohjelma on ollut menestys: kokemusta on pidetty erittäin avartavana ja se on myös johtanut jatkosuunnitelmiin sekä konkreettisiin biodiversiteettikäytäntöihin liittyviin toimenpiteisiin yrityksissä.

Kurssilaiset metsässä 
Kurssilaiset Nuuksiossa tutustumassa luontoyrittäjän toimintaan ja kansallispuiston palveluihin.
Kuva Leila Räsänen.


Koulutuksen tulokset julkistetaan 28.1.2015 Helsingissä järjestettävässä FIBSin Yritykset ja biodiversiteetti -hankkeen vuosiseminaarissa, jossa kuullaan myös hankkeessa mukana olleiden yritysedustajien kokemuksia.

Tuloksiin pohjautuvan työkirjan voi ladata maksutta käyttöönsä FIBSin verkkosivuilta seminaarin jälkeen. Vuosiseminaari on kaikille avoin ja maksuton, lisätietoja: www.fibsry.fi > Tilaisuudet

Teksti: Leila Räsänen FIBS
Kuvat: Tero Pajukallio, Diaidea Oy

Lisätietoja

Yritysvastuuasiantuntija Leila Räsänen,  FIBS, leila.rasanen@fibsry.fi

Linkit



Paluu etusivulle