Tulosta
 

Luonnon monimuotoisuus viestintä jalkautuu

15.5.2014
 Saimi Hoyer puhuu Suomen luonnon päivänä 
 Saimi Hoyer esittää Jenni Haukion tervehdyksen
Suomen luonnon päivänä elokuussa 2013.
Kaisaniemen Maailman kylässä -tapahtumaan 24.–25.5.  Lisäksi maamme luonnosta viestitään Suomen luonnon päivänä 30.8. eri puolilla Suomea järjestettävissä tilaisuuksissa. Luonnon hyväksi tehtävästä työstä kertovat niin verkossa kuin kansalaistapahtumissa ympäristöministeriö, maa- ja metsätalousministeriö, ulkoasianministeriö ja Suomen ympäristökeskus.

Vaikka tietämys luonnon monimuotoisuuden vähenemisestä ja sen vaikutuksista meidän ihmisten elämään ei ole yhtä tunnettua kuin tietoisuus ilmastonmuutoksesta, niin aihe on ollut paljon julkisuudessa esillä. Varsinkin luonnon monimuotoisuuden yhteys meidän terveyteen ja hyvinvointiin on noussut otsikoihin. Tuoreet tutkimustulokset vahvistavat sen, minkä moni on havainnut itsekin, että luonnossa oleskelu elvyttää arjen kiireiden keskellä. Luonnossa virkistymisellä on havaittu olevan sydän- ja verisuonitauteja ehkäisevä vaikutus.

Tule tapaamaan meitä

Joko virtuaalisesti verkkoon, esimerkiksi kommentoimalla Luonnon puolesta -blogia tai yleisötilaisuuksien monimuotoisuusteltallemme. Kaipaamme tuoreita näkemyksiä maailman muutoksesta ja eväitä luonnon monimuotoisuus viestintää. Luonnosta huolehtiminen on meidän kaikkien asia, ja yhteisiin talkoisiin kaivataan myös yrityksiä mukaan.

Ulkoministeriön teltta Maailma kylässä tapahtumassa 
Helsingin  Maailma kylässä ja Porin SuomiAreenalla esittäydytään teltoissa. Kuva Maailma kylässä
kuvapankki.


Ajankohtaisia aiheita ovat muun muassa maamme luonnon monimuotoisuuden tila ja sen kehitys, luomu ja ympäristöä huomioiva maatalous, luonnon terveysvaikutukset, CITES-sopimuksen jalkautus ja lahopuutarha.


Suomen luonnon päivänä juhlistetaan kaunista luontoamme

Toista kertaa järjestettävä Suomen luonnon päivä elokuun viimeisenä lauantaina näkyy ja kuuluu YLEn kanavilla sekä eri puolilla maatamme järjestettävissä tilaisuuksissa. Tilaisuuden suojelijana toimii edellisvuoden tapaa tasavallan presidentin puoliso Jenni Haukio, jonka tervehdys on luettavissa Suomen luonnon päivän verkkosivuilla.

Suomen luonnon päivää on järjestämässä entistä suurempi joukko erilaisia toimijoita yksittäisistä kansalaisista ministeriöihin. Päivää juhlistetaan monissa kouluissa päivää edeltävällä viikolla. Tavoitteena on, että koululaiset lähtisivät oppitunnille ulos luontoon.

 Askartelua Suomen luonnon päivän tapahtumassa
 Ohjattua luontoaiheista askartelua Suomen luonnon päivän tapahtumassa Haltiassa.


Päivää voi juhlistaa joko omin päin, ystäviensä ja perheensä kanssa tai lähteä Suomen luonnon päivän yleisötilaisuuksiin. Tänä vuonna myös yritykset ovat mukana ja esimerkiksi Rudus järjestää yleisötilaisuuksia työmaakohteillaan. Muista jo nyt merkata kesän kalenteriisi Suomen luonnon päivä 30.8.

Luonto vahvasti esillä myös Porin SuomiAreenassa

Ympäristöministeriö toimii tulevana kesänä pääyhteistyökumppanina SuomiAreenassa, jonka pääteemat ovat tänä vuonna asuminen ja ympäristö. Tapahtuma järjestetään 12.–18.7 Porissa. Yhteistyökumppanuuden myötä luonto ja tärkeimmät ympäristökysymykset ovat monipuolisesti esillä Porin kesässä.

Ympäristöministeriö tuo Poriin kansainvälisiä ja kotimaisia huippuasiantuntijoita ja päättäjiä keskustelemaan mm. ilmaston ja ilmastoneuvottelujen tilasta. Suomen ympäristökeskuksen järjestämissä keskusteluissa pohditaan puolestaan Suomenlahden tulevaisuutta teemavuoteen liittyen sekä visioidaan matkaa kohti hiilineutraalimpaa yhteiskuntaa. Kansalaistorin Suomen luonto teltassa esitellään luonnon monimuotoisuustyötä  ja siltä tehdään asiantuntijoiden opastamia retkiä Kirjurinluodon luontoon.

Metsähallituksen luontopalvelut pystyttää yhteistyössä ympäristöministeriön kanssa Kansalaistorille Retkitohtorin vastaanoton, jossa jokainen voi saada itselleen sopivan luontoreseptin. Lisäksi ympäristöhallinnon SuomiAreena-ohjelmaan kuuluu avoimet ovet tutkimusalus Arandalla, jolla pääsee myös tutustumisristeilylle Porin edustalle.



Teksti: Riku Lumiaro ja Liisa Kemppainen 
Kuvat: Riku Lumiaro

Lisätiedot

Viestintäasiantuntija Liisa Kemppainen, ympäristöministeriö, puh. 050 567 5381, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Viestintäasiantuntija Riku Lumiaro, Suomen ympäristökeskus, puh. 040 509 8654, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Linkit



Takaisin etusivulle