Tulosta
 

Yle kutsuu ulos luontoon

15.5.2014
  Minna Pyykkö ja Kimmo Ohtonen
 Ulos luontoon -sarjan juontajat Minna Pyykkö ja
Kimmo Ohtonen Kuva: Yle Kuvapalvelu.
Mitä lintujen siivet kertovat niiden lentotaidosta? Miksi Suomessa on paljon keltaisia eikä punaisia kukkia? Mitä muurahainen puuhaa pajussa? Suomalainen luonto on täynnä ihmeitä, kun vain pysähtyy katselemaan ympärilleen.

TV1:n luontohitti Ulos luontoon tutkii viiden viikon ajan kevään merkkejä. Sarjan juontajat, luontotoimittajat Minna Pyykkö ja Kimmo Ohtonen ihmettelevät asiantuntijoiden kanssa kevään voimaa poikkeuksellisen lauhan talven jälkeen.

Sarjaa kuvataan Etelä-Suomessa, mutta audiovisuaaliset postikortit kertovat, kuinka kevät etenee pohjoisempanakin. Sarjassa kuullaan myös meteorologin kevätterveisiä.

Vinkkejä luontoharrastukseen

Ulos luontoon tuo arkipäiväisen luontoharrastuksen kaikkien lähelle. Kimmo ja Minna laittavat itsensä likoon ja lähtevät seikkailulle lähiluontoon, milloin he möyrivät maassa, milloin sukeltavat sammakkolampeen.

Ohjelmassa kerrotaan, mitä aktiviteetteja ja mahdollisuuksia luonto kiinnostuneille tarjoaa tai mitä esimerkiksi pihalla vierailevan siilin tai lintujen hyväksi voi tehdä.

Luonnossa riittää ihmeteltävää

Minnalla ja Kimmolla on vankka tausta luontoaiheiden parista. Minnan ääni on tullut tutuksi viikoittaisesta radion luonto-ohjelmasta Minna Pyykön maailma, joka tulee Yle Radio Suomessa aina lauantaisin klo 9.15. Kimmo muistetaan paitsi Puoli seitsemän -ohjelman luontotoimittajana myös huikeasta Norppauinti-tempauksestaan saimaannorpan hyväksi.

 Muurahainen pajun kukalla
 
  Muurahainen pajun pölyttäjänä. Kuva: Yle/Risto Salovaara.


Silti suomalaisessa luonnossa riittää paljon uutta ihmeteltävää juontajillekin. ”Kyllä jokaisessa jaksossa oppii itsekin jotain uutta, kun saa jututtaa ihmisiä, jotka ovat tutkineet tietyn lajin toimia viimeiset 30 vuotta,” toteaa Kimmo.

Television kansainväliset luonto-ohjelmat ovat perinteisesti olleet hyvin suosittuja. Ulos luontoon -sarjalla on tähän tarjontaan jotain hyvin tärkeää lisättävää: kotimainen luonto. Se kiinnostaa suomalaisia. Syksyllä ohjelmasta nähdään kuusi uutta jaksoa. Silloin tutustutaan muun muassa hirven, ketun ja majavan elämään.

Yle Luonto yhdessä paikassa


Yle tarjoaa luonnosta kiinnostuneille paljon muitakin sisältöjä tv:ssä, radiossa ja netissä. Luonnosta kiinnostuneille helpointa on muistaa yksi osoite: yle.fi/luonto – Käy tutustumassa!

 Näyttökuva Ylen luontosivusta
 Ylen luontoaiheet löytyvät osoitteesta yle.fi/luonto Kuva: Kuvakaappaus.


Kesän luontoteko -kilpailu Radio Suomessa

Yle Radio Suomi järjestää Kesän luontoteko -kilpailun, joka kutsuu mukaan tekemään pieniä tai suuria asioita suomalaisen luonnon hyväksi. Ehdolla voi olla esimerkiksi ihmisen arkeen ja lähiympäristöön liittyvä asia, joka parantaa eläin- tai kasvimaailman selviytymismahdollisuuksia muuttuvassa maisemassa. Se voi liittyä myös ihmisen ja luonnon vuorovaikutukseen ja sen parantamiseen monin erilaisin keinoin.

Tärkeintä kilpailussa on, että lopullisen hyödyn teosta saa itse luonto. Voittaja pääsee seuraamaan Suomen luonnon päivän viettoa ja luonto-ohjelmien tekoa Nuuksioon elokuun viimeisen lauantaina 30.8.

Teksti: Heidi Brucker
Kuvat: Yle/Risto Salovaara ja  Yle Kuvapalvelu


Linkit


Takaisin etusivulle