Tulosta
 

Biodiversiteettituloksia päätöksentekijöille

28.11.2013
 Verkoston kesäkoulutapaaminen
Väitöskirjaa valmistelevien tohtorikoulutettavien
kesäkoulussa vanhemmat tutkijat opastavat nuoria
tutkijanalkuja tieteen tekemisen pariin.
ALTER-Net on luonnon monimuotoisuuden, ekosysteemien ja tietoisuuden tutkimuksen verkosto. Se tavoitteena on välittää verkoston ja sen jäsenorganisaatioiden tuottamia monitieteellisiä tutkimustuloksia poliittisille päätöksentekijöille ja muille yhteiskunnan toimijoille, tukea monitieteellistä tutkimusta ja kouluttaa tulevaisuuden osaajia. ALTER-Netissä on mukana 27 tutkimus- ja asiantuntijalaitosta 18 maasta eri puolilta Eurooppaa, joten sen toimilla on painoarvoa Euroopan unionissa. Suomea ALTER-Netissä edustaa Suomen ympäristökeskus, jonka professori Eeva Furman toimii verkoston neuvoston puheenjohtajana.

ALTER-Net-verkosto perustettiin vuonna 2004, aluksi verkosto toimi EU:n ja sittemmin Norjan valtion sekä jäsenorganisaatioidensa tuella. Yksi sen perustamisen syistä oli tehostaa tutkimustiedon välittämistä päätöksentekijöille. Eri puolilla Eurooppaa tehdään korkeatasoista ja monitieteellistä luonnon monimuotoisuustutkimusta, jonka tulokset eivät ole riittävän hyvin välittyneet päätöksentekoon.

Verkottuminen parantaa tutkimusrahoituksen saamista

Verkosto pyrkii tukemaan monitieteistä biodiversiteetti- ja ekosysteemipalvelututkimusta kehittämällä verkoston toimijoiden välistä tiedonkulkua ja yhteistyötä. Eri maissa toimivat tutkijat kohtaavat samankaltaisia haasteita tutkimustyössään ja rahoituksen haussa. Useiden toimijoiden kanssa verkottuminen parantaa mahdollisuuksia menestyä kansainvälisen tutkimusrahoituksen hakemisessa. Monet rahoittajat ja rahoitusinstrumentit edellyttävät laajaa tutkimuskonsortiota. Tähän mennessä ALTER-Net-verkoston toimijat ovat vetäneet yli 20:tä EU:n tutkimushanketta.

 ALTER-Net-Verkoston toimijat kartalla
ALTER-Net-verkoston jäsenet kartalla.

Verkoston tutkimuslaitokset tuottavat ennen kaikkea ekosysteemipalvelu- ja luonnon monimuotoisuus -ennusteita sekä katsauksia maa- ja vesiekosysteemien luonnon monimuotoisuuden tilasta ja vähenemisestä. Tuota tietoa käytetään esimerkiksi EU:n 2020 biodiversiteettistrategian toimeenpanossa. Verkosto on ollut myös mukana keskustelemassa EU:n Horisontti 2020 -rahoitusinstrumentista, jonka tavoitteena on edistää Euroopan kilpailukykyä ja kestävää kehitystä. Lisäksi verkosto seuraa tarkasti IPBES -prosessia (Hallitustenvälinen luonnon monimuotoisuus- ja ekosysteemipalvelupaneeli) ja tähtää toimillaan tukemaan työohjelman toteutusta.

Verkosto järjestää tutkijatapaamisia, väitöskirjaopiskelijoiden koulutusta ja päättäjäkonferensseja. Huhtikuussa 2013 ALTER-Net järjesti Ghentissä, Belgiassa, korkean tason biodiversiteettikonferenssin, johon osallistui yli 200 tutkijaa ja Euroopan komission asiantuntijaa. Konferenssi oli monella tapaa hyödyllinen ja siinä sovittiin 50 suosituksesta, jolla voidaan ehkäistä ja hidastaa Euroopan luonnon monimuotoisuuden vähenemistä.

ALTER-Net-verkosto uudistuu

ALTER-Net-verkoston toinen vaihe päättyy huhtikuussa 2014. Parhaillaan verkoston toimintaa ollaan uudistamassa. Tavoitteena on edelleen vahvistaa verkoston toimintaa, lisätä toiminnan vaikuttavuutta sekä hankkia uusia jäsenorganisaatioita. Verkoston toiminnan ammattimaisuutta vahvistetaan, jotta se kykenee vastaamaan sille asetettuihin haasteisiin.

Eurooppa tarvitsee vahvoja tutkimustoimijoita, jotka lisäävät ymmärrystä tulevaisuuden haasteista ja helpottavat Euroopan sopeutumista ilmastonmuutokseen. Valtioiden toiminnan ja Euroopan talouden lisäksi Euroopan luonnon sopeutuminen tuleviin ilmastollisiin muutoksiin on ensiarvoisen tärkeätä. Euroopan luonnonsuojelualueiden ja niiden kytkeytyneisyyden merkitys tulee entisestään lisääntymään ilmastovyöhykkeiden siirtyessä kohti pohjoista. Ilmastomallilaskelmat ovat ennustaneet, että Etelä-Suomessa saattaa vallita Pohjois-Saksan ilmasto vielä tällä vuosisadalla.

Teksti: Riku Lumiaro, Suomen ympäristökeskus

Lisätiedot

Professori Eeva Furman, Suomen ympäristökeskus
Puh. 0295 251 123 , etunimi.sukunimi@ymparisto.fi


Linkit


Takaisin etusivulle