Tulosta
 

Luonnon kirjo -palautekyselyn satoa

26.8.2013

Viime Luonnon kirjossa pyydettiin palautetta uutiskirjeestä. Kiitokset kaikille kyselyyn vastanneille! Saatujen vastausten perusteella Luonnon kirjo on arvostettu ja luettu uutiskirje, mutta kehittämisen varaakin löytyy. Palaute antoi toimituskunnalle arvokasta tietoa Luonnon kirjon jatkoa varten.

Palautekyselyssä pyydettiin mielipiteitä muun muassa uutiskirjeen ajankohtaisuudesta ja kiinnostavuudesta. Vastaajia kyselyssä oli yhteensä 14. Vastauksista kävi ilmi, että Luonnon kirjo on pidetty uutiskirje niin sisältönsä kuin formaattinsa puolesta. Eräs vastaaja mainitsi, että Luonnon kirjo on paras hänelle tulevista uutiskirjeistä.

Lähes kaikki vastaajat kertoivat lukevansa uutiskirjeen aina kun se ilmestyy. Yleisimmin vastaajat lukevat kirjeestä 3-4 juttua, riippuen omista kiinnostuksen kohteista. Aiheiden kiinnostavuuden lisäksi lukemisintoon vaikuttaa eniten käytettävissä oleva aika julkaisuhetkellä.

Biodiversiteettiblogi sai kannatusta

Vastaajat kannattivat Luonnon kirjon säilyttämistä uutiskirjeen muodossa, mutta myös luonnon monimuotoisuudesta kertova blogi sai kannatusta. Eniten Luonnon kirjossa miellyttää aiheiden monipuolisuus sekä hyvännäköinen ulkoasu. Myös ajankohtaisten tapahtumien ja tiedotteiden listaus keräsi kiitosta.

Kehittämisen varaakin löytyy. Eräs vastaaja toivoi, että uutiskirjeessä tehtäisiin selkeämmin eroa luonnon- ja ympäristönsuojeluun liittyvien juttujen välillä. Enemmän juttuja toivottiin muun muassa henkilöistä asioiden takana, metsästyksestä ja kalastuksesta, kaupunkiympäristöstä sekä ympäristön eri osa-alueiden muutoksista.

Kyselyyn vastanneiden kesken arvottiin Ihminen ja ympäristö -teos. Saatu palaute otetaan huomioon tulevien uutiskirjeiden suunnittelussa. Palautetta saa jatkossakin lähettää Riku Lumiarolle.

Teksti: Anna Toppari

Lisätietoa

Viestintäasiantuntija Riku Lumiaro, Suomen ympäristökeskus SYKE, puh. 040 5098 654, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Takaisin etusivulle