 |
Miniraakkuja mikroskooppikuvassa
taimenen kiduslehdellä ennen niiden
joen pohjalle putoamista. |
Jokihelmisimpukka eli raakku on ollut rauhoitettuna lähes 60 vuotta. Lisääntynyt helmenpyynti johti sen rauhoittamiseen. Helmestyksen loputtua Suomessa oli vielä jäljellä monia elinvoimaisia raakkukantoja. Viimeisessä uhanalaisuusluokituksessa raakun tilanne on kuitenkin muuttunut vaarantuneesta erittäin uhanalaiseksi.
Aikoinaan voimakas vesivoimarakentaminen ilman kalateitä johti kymmenien vaelluskalakantojen häviämiseen. Lisäksi koneelliset uittoperkaukset oikoivat jokien koski- ja virtapaikat vesiränneiksi. Sisävesien taimenkannat romahtivatkin monin paikoin, esimerkiksi Iijoen vesistössä noin 80 prosenttisesti.
Vaelluskalat, lohi ja taimen, ovat raakun lisääntymiselle välttämättömiä isäntäkaloja. Raakun toukat, glokidiot, loisivat lohikalojen kiduksissa ensimmäisen elinvuotensa. Sinä aikana glokidiot muuttuvat vähitellen minisimpukoiksi. Kesällä ne irtautuvat isäntäkalastaan ja kaivautuvat hapekkaaseen pohjasoraan.
Maa- ja metsätalouden ojitukset ovat vaikuttaneet voimakkaasti erityisesti latvapuroihin. Purojen perkaamisen jälkeen ne usein täyttyvät hiekalla tai humuksella, joka johtaa joko purossa elävän taimenkannan taantumiseen tai häviämiseen. Myös pienempikokoiset raakut kuolevat.
Raakku voi elää jopa 200 vuotta
Suomessa on tällä hetkellä tiedossa noin 110 raakkujokea ja -puroa. Kannat ovat vanhoja ja harvenneita, vain osassa on nuoria yksilöitä. Kuitenkin raakun pitkäikäisyys ja lisääntymiskyvyn säilyminen koko sen elinajan mahdollistavat kantojen elpymisen niissäkin kannoissa, joissa nuoria yksilöitä ei enää ole. Elvytystoimet tulisi kohdistaa raakun isäntäkaloihin sekä elinympäristön parantamiseen ja säilyttämiseen.
 |
|
Raakkupaljoutta puron pohjalla Iijoen vesistössä. |
Meneillään olevassa Interreg-hankkeessa Jokihelmisimpukkakantojen elvyttäminen uusin menetelmin selvitetään muun muassa eri raakkukannoille sopivinta isäntäkalaa sumputuskokeilla. Iijoelta lohi on puuttunut 1960-luvun voimalaitospatojen rakentamisesta saakka, mutta joen alkuperäiset kannat ovat tallessa. Lohta voidaan istuttaa vastakuoriutuneena tai pienpoikasina raakkualueille, jolloin raakun lisääntyminen voi jälleen alkaa.
Elinympäristöjen kunnostaminen tärkeää
Toistaiseksi raakulle ei ole laadittu suojeluohjelmaa eikä lajin kattavaa seurantaa ole järjestetty. Raakun elinympäristökunnostuksia on tehty vasta muutamilla raakkuvirroilla. Kunnostuksessa tulee ottaa huomioon sekä isäntäkalalajin ja raakun elinvaatimukset että pyrittävä vähentämään valuma-alueen kuormitusta. Varsinkin pohjan soraikot tulisi palauttaa hapekkaiksi, jotta nuoret raakut ja taimenen mäti eivät kuolisi.
Tietoa raakkuvesistä ja ohjeet niiden lähellä toimimisesta tulisivat olla eri toimijoiden saatavilla. Tällöin raakun elinympäristöjen heikentämien ei enää jatkuisi. Luonnonsuojelulain mukainen ohjelma raakulle tarvitaan, ja tarvittaessa on tehtävä myös erityisesti suojeltavan lajin esiintymispaikkojen rajauspäätöksiä.
Teksti ja kuvat: Pirkko-Liisa Luhta
Lisätietoa
Erätaloussuunnittelija Pirkko-Liisa Luhta, Metsähallitus, Pohjanmaan luontopalvelut, etunimi.sukunimi@metsa.fi
Takaisin etusivulle
