Tulosta
 

Luonnon monimuotoisuustyö palkittiin

17.5.2013
 
                          Matti Nummelin työssään Tuvalulla.

Luonnontieteilijä ja ulkoministeriön pitkäaikainen ympäristöneuvonantaja, FT, Matti Nummelin sai Metsähallituksen kultaisen ansiomerkin Metsähallituksen vuosipäivänä 13. toukokuuta.

Matti Nummelin on tehnyt vuosia monipuolista ja määrätietoista työtä, jotta luonnon monimuotoisuuden hupeneminen saadaan pysäytettyä. Hän on vaikuttanut luonnon monimuotoisuuden toimintaympäristön turvaamiseen edustamalla Suomea ja Euroopan unionia kansainvälisissä biodiversiteetti- ja ilmastoneuvotteluissa.

Nummelin on Suomen biodiversiteettistrategian seurantaryhmän jäsen. Hän on toiminut Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton IUCNn Suomen kansallisen komitean puheenjohtajana vuodesta 2010 ja sitä ennen pitkään Suomen IUCN-komitean jäsenenä.

Ulkoministeriö on julkaissut Matti Nummelinin myötävaikutuksella useita painoksia Kansainväliset ympäristösopimukset ja Suomen kehityspolitiikka -kirjaa.

Nummelin työskenteli vuosina 1996–1999 Metsähallituksen kehitysyhteistyöhankkeessa Tansaniassa ekologian ja suojelun asiantuntijana. Toimiessaan Helsingin yliopistossa hän kasvatti uutta luonnon- ja ympäristötieteilijöiden sukupolvea.

Teksti ja kuva: Outi Einola-Head

Takaisin etusivulle