Luonnon monimuotoisuusvuoden 2010 Paras luontoteko on valittu. Voittaja on organisaatio, yritys tai henkilö, joka on onnistunut parin viime vuoden aikana turvaamaan luonnon elinvoimaisuutta toimillaan.
Kilpailussa oli ehdokkaana kansalaisia, yrityksiä, kuntia, julkisia toimijoita, säätiöitä ja järjestöjä. Kilpailun raati oli ilahtunut monipuolisesta ehdokaskaartista. Parasta luontotekoa etsivän Countdown-kilpailun suosio on kasvanut kerta kerralta.
Luonnon monimuotoisuusvuoden Parhaan luontoteon voittajan julkistaa ympäristöministeri Paula Lehtomäki tiistaina 16.11.2010.
Suojelua ja maisemointiaSuomen IUCN -komitean järjestämä kilpailu käytiin nyt kolmatta kertaa. Se on osa Euroopan komission ja Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton IUCN:n yhteistä Countdown2010-aloitetta. Kilpailun tavoitteena on pysäyttää tai huomattavasti hidastaa luonnon monimuotoisuuden vähenemistä.
Vuoden 2008 paras luontoteko oli Espoon kaupunginhallituksen päätös suojella 550 hehtaarin alue kaupungin 550-vuotisjuhlan kunniaksi. Vuonna 2006 palkittiin Helsingin kaupungin rakennusviraston käsityöpaja, joka oli maisemoinut Vuosaaren maantäyttö- ja kaatopaikan uutta luovalla ja kotimaisia lajeja suosivalla tavalla.
Vuoden parhaan teon monimuotoisen luonnon puolesta valitsi Suomen IUCN -komitea. Sen jäseniä ovat Suomen valtio, Suomen luonnonsuojeluliitto, Natur och Miljö, WWF Suomi ja Metsästäjäin keskusjärjestö.
Uusi uljaampi Countdown alkaa Nagoyan kokouksen jälkeenCountdown2010-aloite on osoittanut, että yritykset, kunnat, järjestöt ja muut toimijat kautta maailman ovat kiinnostuneita toimimaan luonnon monimuotoisuuden puolesta. Countdown-aloitteen kumppaneiksi on jo liittynyt 1100 toimijaa, joita muun muassa ovat ympäristöministeriö, Suomen luonnonsuojeluliitto, Kosken kartano ja LuontoPortti Oy. Lisäksi muutama kunta on aktiivisesti toiminut Countdown-hengessä.
Uusi Countdown-aloite jatkaa luonnon monimuotoisuuden merkityksen tunnetuksi tekemistä sekä etsien uusia yhteistyötahoja. Niitä haetaan varsinkin niiltä yhteiskunnan aloilta, jotka perinteisesti eivät ole tekemisissä luonnon suojelun ja sen monimuotoisuuden kanssa.
Countdown-aloite lähestyy myös suurta yleisöä: kansalaisia ja kuluttajia, jotka voivat vaikuttaa monin tavoin kuten äänestämällä jaloillaan ja vaaleissa. Päämääränä on suojella luontoa ja investoida luonnon monimuotoisuuden säilymiseen.
Teksti:
Liisa Nikula. Kirjoittaja on Metsähallituksen luontopalvelujen erikoissuunnittelija ja Suomen IUCN -komitean sihteeri. Kuvat:
Vuosaaren huipun maisemointia, Jukka Toivonen. LisätiedotNeuvotteleva virkamies
Marina von Weissenberg, ympäristöministeriö,etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
Paluu etusivulle