Tulosta
 

YK kokoontui luonnon monimuotoisuuden ääreen

22.10.2010
Manhattan New Yorkissa. Kuva Katja Huumo.YK järjesti ensimmäistä kertaa erityisistunnon luonnon monimuotoisuudesta 22. syyskuuta New Yorkissa. Kokous oli ajankohtainen, sillä täyttymässä on YK:n asettama tavoite hidastaa merkittävästi luonnon monimuotoisuuden köyhtymistä vuoteen 2010 mennessä. Kokouksen tulokset olivat rohkaisevia Nagoyassa 18.10. alkanutta biodiversiteettisopimuksen 10. osapuolikokousta silmällä pitäen.

New Yorkissa korostettiin moneen otteeseen biodiversiteettikysymysten taloudellista merkitystä. Huomiota sai etenkin luontoa arvottava ns. TEEB-tutkimus, jonka loppuraportti julkaistaan Nagoyassa 20.10. Lisäksi keskusteltiin taustatekijöistä, jotka köyhdyttävät luontoa, kuten maankäyttö, ilmastonmuutos ja saasteet.

Suomi muistutti, että monien hyvien tavoitteiden toimeenpanoa vaikeuttaa monimutkainen kansainvälinen ympäristöhallinto. Suomi korostikin ns. IEG-työryhmän merkitystä. Työryhmän tähtäimessä ei ole vähempää kuin löytää avaimet kansainvälisen ympäristöhallinnon reformiin. Työryhmää johtaa ympäristöministeri Paula Lehtomäki Kenian ympäristöministeri John Njoroge Michukin kanssa.

EU:n puheenvuoron piti komission puheenjohtaja José Manuel Barroso. Hän korosti olevan merkittävää, että kokous pidettiin samalla viikolla YK:n vuosituhattavoitteiden korkean tason kokouksen kanssa. Barroso painotti luonnon monimuotoisuuden merkitystä kaikissa tavoitteissa, ei vain kestävän kehityksen kohdalla.

New Yorkissa oli esillä myös uuden biodiversiteettipaneelin (IPBES) perustaminen. Kyseessä olisi IPCC:n kaltainen riippumaton asiantuntijaelin, joka lisäisi tutkijoiden ja päättäjien välistä tiedon- ja ajatustenvaihtoa biodiversiteettikysymyksissä. Tavoitteena on perustaa paneeli YK:n päätöksellä ensi vuonna.
 
Teksti: Marina von Weissenberg ja Katja Huumo, ympäristöministeriö
Kuva: Katja Huumo

Lisätiedot

Neuvotteleva virkamies Marina von Weissenberg, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi


Paluu etusivulle